Kun lähettiläät saapuivat Samarkandiin, niin he ensinnä saivat levätä yhdeksän päivää eräässä Timurin huvilinnassa, jonka jälkeen tiranni otti heidät vastaan. Timurin palatsi oli hieman kaupungin ulkopuolella. Itsevaltijas istui jalat ristissä silkkisellä matolla, patjain keskellä, ulkona palatsinsa portilla. Hänen edessään oli suihkukaivo, jonka vedessä karkeloi punaisia omenia. Puettuna hän oli silkkivaatteihin, päähinettä eli tiaraa koristi ylinnä komea rubiini. Itsevaltiaan luokse vievän kujan molemmin puolin oli vartijoina kuusi tornielefanttia. Kun lähettiläät saapuivat, niin kaksi tataarilaista ylimystä tarttui kutakin käsivarteen kiinni saattaessaan hänet Timurin eteen. Se oli hovitapa murhayrityksien estämiseksi. Espanjalaisten keralla esitettiin itsevaltiaalle myös se tataarilainen lähettiläs, joka oli käynyt Castilian hovissa ja Clavijon keralla palannut. Hän saapui herransa eteen puettuna castilialaisen aatelismiehen pukuun, ja koko hovi purskahti nauruun.
Timur, joka oli niin vanhuuden heikko, että tuskin jaksoi silmiään auki pitää, lausui »poikansa» Espanjan kuninkaan lähettiläät mitä parhaiten tervetulleiksi. Mutta vaikka hänen näkönsä alkoikin pettää, niin oli se kuitenkin kyllin tarkka huomaamaan, että espanjalaiset lähettiläät oli vastaanotto-huoneessa sijotettu Kiinan lähettiläiden alapuolelle, ja paikalla itsevaltijas käski oikaista tämän erehdyksen, huomauttaen Kiinan lähettiläille, että espanjalaiset olivat tulleet Timurin ystävän luota, eivätkä semmoisen varkaan ja roiston luota, kuin heidän herransa oli. Espanjalaiset lähettiläät sitten kulkivat palatsista palatsiin Samarkandin esikaupungeissa, ihmetellen Timurin hovin suunnatonta juoppoutta ja kammolla katsellen, millä tavalla hänen pääkaupungissaan oikeutta hoidettiin. Clavijon osaksi tuli pidoissa se kunnia, että Timurin suosikkivaimo omalla kädellään väkisin koetti pakottaa hänet viiniä juomaan, kaikkien hovilaisten jo maatessa puolikuolleina juopumuksesta. Clavijo ei kuitenkaan juonut, vaikka prinsessan mielestä ei huvi huvilta tuntunut, elleivät miehet olleet humalassa. Samarkandin komeista rakennuksista, suunnattomista rikkauksista, Tataarien ylellisestä elämästä, juoppoudesta ja raakuudesta Clavijon teoksessa on vilkkaita kuvauksia.
Timurin terveydentila alkoi kuitenkin olla niin huolestuttava, että espanjalaiset lähettiläät arvelivat viisaimmaksi lähteä pois, koska he pelkäsivät hänen kuolemansa aiheuttavan kapinoita, joissa he voisivat joutua tuhon omiksi. Hovikin puolestaan kiirehti heidän lähtöään, jottei itsevaltias ennättäisi kuolla heidän ollessa Samarkandissa, eikä tieto kuolemasta siis leviäisi, ennenkuin vallanperimys oli järjestetty. Kolme kuukautta ennen itsevaltijaan kuolemaa Clavijo lähti paluumatkalle. Se kävi Bokharan kautta, jonka silloista komeutta Clavijo ylistää. Oli keskitalvi ja lunta satoi vahvalta. Sitten tultiin Persiaan, mutta ennenkuin päästiin Mustalle merelle, levisi tieto Timurin kuolemasta kautta Aasian, joka taholla syntyi kapinoita, Georgian kuningas toiselta, Turkmenit toiselta puolen hyökkäsivät kovan onnen Armeniaan ja espanjalaisten lähettilästen täytyi viipyä Tabrisissa lähes kuusi kuukautta. Rosvoja peläten he sitten liittyivät suureen kauppakaravaniin ja monien mutkien jälkeen vihdoin saapuivat Trebizondiin, kulutettuaan lähes vuoden matkan loppuosalla. Genovalaisilla laivoilla päästiin ensiksi Konstantinopoliin ja sieltä edelleen Italiaan, ja maaliskuussa v. 1406 lähetystö saapui takaisin Espanjaan, jossa Castilian kuningas tavattiin Alcala de Henaresissa. Clavijo saattoi siellä tehdä tiliä monivaiheisesta matkastaan.
Timurin kuoltua hajosi ja heikontui hänen suuri valtakuntansa ja Ottomanit, joitten vallan laajentumista hän, niin muhamedilainen kuin olikin, oli jonkun aikaa ehkäissyt, pääsivät uudelleen levitteleimään ja valmistautumaan Konstantinopolia vallottamaan. Vuosisadan keskivaiheilla, v. 1453, sortui sitten vanha, maineikas, loistava Byzantion, joka niin kauan oli ollut sivistyksen keskustana Europan ja Aasian rajalla.
Schiltberger.
Clavijon aikalainen oli saksalainen matkustaja Schiltberger, joka kuitenkin tuli laajat matkansa tehneeksi aivan toisenlaisissa oloissa. Juhana Schiltberger oli ylhäistä sukua, Baijerista kotoisin. Jo neljäntoista vuotiaana hän lähti Unkarin kuninkaan Sigismundin armeijaan taistelemaan Turkkilaisia vastaan, mutta joutui Nikopoliin onnettomassa tappelussa v. 1396 vangiksi, vältti vain nuoren ikänsä vuoksi surman ja kasvatettiin turkkilaiseksi paassiksi. Hän joutui sen kautta paljon matkustamaan, oli mukana sotaretkellä Egyptiin, joutui sitten, kun sulttaani Bajazet Angoran tappelussa voitettiin, Timurin sotavangiksi ja vietiin Samarkandiin. Timurin kuoltua hän joutui tämän pojan palvelukseen taikka oikeammin orjuuteen, kulki sitten kädestä käteen, oli mukana monella sotaretkellä, joutuipa eräällä Siperiaan saakka, jonka oloista hän ensimäisenä kertoo. Tällä sotaretkellä hän näyttää käyneen Tobolskissa ja Tomskissa saakka, koska hän m.m. kertoo koiravaljakoista, joilla siellä ajettiin. Maata hän nimittää »Sib uriksi», joka on sama nimi kuin nykyinen Siperia. Kun tämä maa oli vallotettu, niin tehtiin sotaretki Volgan seuduille. Kun oli sieltä jälleen palattu etelään, niin Schiltberger siirtyi uudelle herralle, mutta pääsi vihdoin Batumin seuduilla karkaamaan ja palasi Konstantinopolin kautta kotimaahansa Baijeriin, jossa hän sai hovissa viran ja kirjotti aikanaan paljon luetun »Reisebuchin» monivaiheisista matkoistaan. Hänen matkakertomuksensa on tosin monessa kohden sekava, kirjottajalla ei ollut sitä sivistystä, että hän olisi voinut saada paikoista ja tapauksista oikeata käsitystä, mutta semmoisenaankin se on arvokas lisä Keski-Aasian tataarilais-aikaisen maantieteen ja historian tuntemiseen.
VÄLJEMMILLE VESILLE.
Ensimäiset löytöretket Atlantin merellä.
Vaikka Keskiaika on nykyisyyttä niin paljon lähempänä kuin Kreikan ja Rooman kukoistusaika, niin tiedämme kuitenkin sen riennoista melkeinpä vähemmän. Syytä ei tarvitse etsiä kaukaa: Keskiajan kirjallisuus oli niin paljoa ala-arvoisempi klassillisen ajan kirjallisuutta. Vanhan ajan riennot, tapaukset ja aatteet tunnemme Kreikan ja Rooman oivallisien historioitsijain kautta, jotka eivät ainoastaan anna niistä tietoja, vaan lisäksi monipuolisesti ja syvällisesti tapauksia valaisevat. Keskiajan niukat ja aukkoiset kronikat hyvin huonosti pitävät puoliaan Vanhan ajan kuuluille historiateoksille. Kuvaavaa on, että Marco Polonkin matkat vain sattumain kautta tulivat muiston kirjotetuiksi. Ellei hän olisi vangiksi joutunut ja ellei vankilassa olisi sattunut olemaan toverina miestä, joka oli vähän kirjailija, niin tuskin jälkimaailma tietäisi mitään Messer Millionin merkillisistä retkistä.
On sen vuoksi luultavaa, että Keskiajalla sentään ajateltiin paljon enemmän kuin on meidän tietoomme tullut, ja pohdittiin monia suuria suunnitelmia, jotka kuitenkin joko jäivät toteuttamatta taikka joista vasta myöhempi aika sai sekä alotteen että toimen kunnian. Tuntuu melkein käsittämättömältä, kuinka ei meritien löytäminen Intiaan olisi ollut Italian toimeliaissa kauppakaupungeissa jo vuosisatoja puheen alaisena. Ei missään muualla Europassa tunnettu niin laajalta Itämaita, ei missään muualla ollut niin paljon laivoja ja kokenutta meriväkeä. Ja lisäksi Intian kauppa Europan kanssa kokonaan kävi Italian kaupunkien kautta, jotka siitä suunnattomasti hyötyivät. Missäpä siis olisi niin aikaisin tultu ajatelleeksi, kuinka suuria etuja suoranaisesta meriyhteydestä olisi?