Lopputuloksena kaikista matkoistaan Ibn Batuta lausui, ettei maailmassa ollut parempaa maata kuin Marokko. Hän kuoli v. 1378 seitsemänkymmenenkolmen vuoden iässä. Europassa Ibn Batutan matkakertomus tuli tunnetuksi vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla.
Aasian matkoja 15:llä vuosisadalla.
Siirrymme nyt ajassa vuosisadan eteenpäin. Tapaamme silloin matkustajan, joka oli viimeisiä niistä Europan miehistä, jotka laajemmalti matkustelivat Itämailla sisimmän Aasian mannerteitä. Tämä matkustaja oli Clavijo niminen aatelismies, joka Espanjan kuninkaan lähettiläänä kävi Timur Lenkin hovissa.
Olot aroilla olivat silloin kokonaan muuttuneet. Hajottuaan ajaksi moneksi itsenäiseksi valtakunnaksi olivat Tataarien hallitsemat maat suureksi osaksi jälleen joutuneet yhden miehen valtikan alle. Tämä mies oli Timur Lenk, julmimpia hirmuhallitsijoita, mitä historia tuntee, mutta sen puolesta aivan toisenlainen mies kuin Tataarien entiset hallitsijat, että hän antoi sivistykselle arvoa, rakennutti pääkaupunkinsa Samarkandin täyteen mitä suurenmoisimpia rakennuksia, perusti sinne yliopiston ja muita laitoksia. Tämän miehen yhteyteen koettivat Länsimaat päästä, ei tosin enää kristinuskoa levittääkseen, sillä vuosisadan kuluessa olivat läntiset Tataarit kauttaaltaan kääntyneet muhamedin uskoon, vaan saadakseen hänestä liittolaisen Ottomaneja vastaan, jotka olivat kokonaan tunkeneet kristityt pois Vähästä Aasiasta ja paraillaan valmistelivat Konstantinopolin vellotusta ja sotanäyttämön siirtämistä Europan manterelle. Timur oli jo löylyyttänyt Ottomaneja moniaassa ankarassa taistelussa ja näytti olevan taipuvainen Länsimaitten liittotarjouksiin.
Clavijon matka.
Clavijo lähti matkalle Sta Marian satamasta läheltä Cadizia toukokuussa v. 1403 ja purjehti Trebizondiin Mustanmeren etelärannalle, josta maisin matkustettiin Timurin pääkaupunkiin. Menomatkalla hän poikkesi Konstantinopoliin, jota Kreikkalaiset sanoivat »Eskonboliksi» (tästä Turkkilaiset johtivat nimen Stambul), ja sanoo tämän suuren ja kaikkia muita kuulumman kaupungin jo joka puolelta olleen rappeutumassa. Turkkilaisia vihollisjoukkoja retkeili sen muureille saakka. Trebizondista matka piti Armenian poikki; siellä toiset kaupungit olivat parhaassa kukoistuksessaan, mutta toiset eivät olleet voineet toipua niistä kovista iskuista, joita olivat saaneet arojen vallottajien kautta kokea. Espanjalaiset kävivät tervehtimässä niitä pieniä munkkilähetysasemia, jotka täällä vielä koettivat jatkaa työtään vaikeissa oloissa. Lähetystoimen edellytykset olivat paljon muuttuneet sen jälkeen, kun Tataarit olivat muhamedin uskoon kääntyneet. Tabrisissa, Luoteis-Persiassa, oli suuri Timurin sotaleiri ja siellä kohdattiin eräs Kairon sulttaanin lähetystö, joka oli viemässä Timurille lahjoja. Lahjain joukossa oli m.m. eräs »jornufa». s.o. kirahvi, jota eläintä Clavijo ei ollut ennen nähnyt. Sillä oli hänen kuvauksensa mukaan härän kaviot, hevosen korvat, puhvelin kyttyrä ja hirven kaula. Tämä tavattoman korkea eläin täytti espanjalaiset aatelismiehet suurella kummastuksella.
Tabrisissa Clavijo sanoo vielä olleen 200,000 asuttua taloa, vaikka kaupunki muka ennen oli ollut väkirikkaampikin. Se harjotti suunnatonta kauppaa. Joka päivä sen kautta kulki valtavat määrät silkkiä, pumpulia, verhoja ja muita kankaita. Tabrisin moskeat olivat maan kuulut, mutta vielä kuulummat olivat sen kylpylaitokset, joita sanottiin maailman parhaiksi. Yhdeksän päivää siellä viivyttyään lähetystö kesäkuussa jatkoi matkaa. Sultanijahissa Timurin vanhin poika oli sitä vastassa. Sultanijahkin oli suuri kauppapaikka, jonne saapui maan päällitse Intiasta neilikoita, kanelia, mannaa ja muita maustimia ja kalliita tavaroita. Sinne myös saapui Ghilanin silkki, jota kudottiin Bakun seuduilla, Shirazin silkkikankaat ja pumpulilangat, Khorasanin pumpulikankaat, Ormuzin ja Kathain helmet ja jalokivet. Kaffasta ja Trebisondista, Turkista ja Syyriasta, jopa Veneziasta ja Genovasta saakka kokoontui sinne kauppiaita. Kaupungin karavani-majataloissa, basareissa ja kaduilla vallitsi erinomaisen vilkas liike, vaikka se olikin joutunut ankaran hirmuhallitsijan valtikan alle.
Timurin poika kuljetti vieraitaan aito tataarilaisella kiireellä. Seuraavilla taipaleilla seitsemän lähetystön jäsenistä sairastui, mutta niitä, jotka satulassa pysyivät, vietiin edelleen säälimättömällä nopeudella suurkaanin hovin perässä, joka matkusti heidän edellään Samarkandia kohti. Kyyti oli niin kiivas, että lähettiläät olivat puolikuolleina uupumuksesta. Heidän tilansa vähän parani, kun paikalliset vallanpitäjät säälistä antoivat pehmeitä patjoja satuloihin. Usein kuljettiin yön aikaan, koska helle päivällä oli ylenmäärin rasittava. Matkalla nähtiin Damaghan ja Timurin rakentamat molemmat pääkallotornit, joita helvetilliset kuumat tuulet kiehtoivat ja joilla muka öisin paloi salaperäisiä tulia. Nishapurissa eräs Clavijon matkatovereista uupumuksesta kuoli. Mutta kesken kurjuuttaan Clavijo kuitenkin kiittää Tataarien erinomaisesti järjestettyä postilaitosta. Jokaisen päivämatkan päässä Samarkandiin matkustettaissa oli majatalo ja hevosia, olipa paikka väkirikas kaupunki taikka keskellä erämaata. Kaikilla teillä kulki sanansaattajia, jotka toivat tietoja valtakunnan eri osista. Mervin kuivilla aroilla oli tuho saavuttaa lähetystön. He olivat ratsastaneet kokonaisen päivän ja yön tapaamatta ainoatakaan asuttua paikkaa ja turmio olisi heidät perinyt, ennenkuin saavuttiin Murghab joelle, ellei eräs joukosta olisi viimeiset voimansa ponnistaen päässyt joelle saakka ja sieltä kastamissaan vaatteissa tuonut tovereille sen vertaa vettä, että hekin jaksoivat joelle saakka.
Tällä nopealla matkalla ennätti espanjalainen lähettiläs kuitenkin tehdä koko joukon huomioita maasta, kansoista ja elinkeinoista. Murghabin toisella puolella maa oli hedelmällistä, vettä oli kaikkialla, puutarhoja ja viiniköynnös-istutuksia. Mutta Mervistä edelleen oli taas kuljettava arojen poikki, hiekkamyrskyissä ja tulikuumissa arotuulissa, ennenkuin vihdoin saavuttiin Amudarjan rannoille elokuussa v. 1404. Tämän mahtavan joen poikki kuljettiin Timurin rakennuttamaa siltaa pitkin. Sitten ei ollutkaan pitkä matka Samarkandiin, jonka ympäristöt olivat erittäin taajaan asutut, sillä Timur kyllä päästi ihmisiä vapaasti saapumaan pääkaupunkiinsa, mutta ilman hänen antamaansa passia ei sieltä kukaan päässyt pois. Varsinkin oli Koshin maakunta iloista, vihantaa ja kaunista, täynnä viljavainioita, puutarhoja, viini-istutuksia, melonivainioita, reheviä laidunmaita ja varjoisia puita. Joka paikka oli kuin paratiisi, sillä kaikkialla oli vettä. Ristiin rastiin kulki kanavia, jotka toivat Saravshan joesta vettä.
Timurin hovissa.