Kahdeksannella vuosisadalla sai Malabarin rannikon vanha kristitty kirkko paljon vereksiä voimia. V. 745 saapui sinne Intiassa säilyneen muistotiedon mukaan Bagdadista, Ninivestä ja Jerusalemista EEdessan arkkipiispan toimesta kristittyjä, Tuomas niminen kauppias seurassaan. Ja v. 774 Malabarin rannikon hindulainen hallitsija antoi ristin palvelijoille kuparille piirretyn lupakirjan vapaaseen uskonharjotukseen hänen alueissaan. V. 824 saapui Persiasta kaksi lähetyssaarnaajaa, Mar Sapor ja Mar Peroz, ja kristityt saivat silloin uuden lupakirjan.
Balkash-järven etelä puolelta on löydetty hautakirjotuksia, joista aikaisimmat ovat kuudennelta vuosisadalta. Niistä näkyy, että Keski-Aasian arojenkin äärillä oli silloin jo kristittyjä seurakuntia. Eräässä kirjotuksessa puhutaan papista, joka oli lähetetty seurakuntia tarkastamaan, toisessa mainitaan eräs kuulu raamatun selittäjä ja saarnamies, joka »valaisi kaikki luostarit valollaan», kolmas oli apupiispan vaimo, j.n.e.
Nestoriolaisten lähetystoimi Kiinassa.
Mutta merkillisimmät ovat nestoriolaisen lähetystoimen saavutukset Kiinassa. V. 1625 löydettiin Singanfussa, Kiinan vanhassa pääkaupungissa, muistopatsas, jonka nestoriolaiset olivat aikanaan pystyttäneet ja jossa tehdään selkoa kristityn kirkon alkuvaiheista Keskustan valtakunnassa. Muistopatsas on tummaa marmoria, 2 metriä korkea, vähän päälle metriä leveä ja sisältää noin 1780 kiinalaista kirjainta. Alla on syyrialaisilla kirjaimilla ilmaistu patriarkan, ynnä niitten pappien ja diakonien nimet, jotka olivat osallisina muistopatsaan pystyttämisessä. Rooman jesuittatalolla on jo kauan ollut siitä piirustuksia; tähän otettu kuva on paperipainalmuksesta, jonka tunnettu saksalainen matkustaja ja maantieteilijä v. Richthofen viime vuosisadan keskivaiheilla otti kivestä.
Kirjotus ensinnä alkaa selonteolla kristinopista, täydelleen nestoriolaiseen henkeen, mainitsematta Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, vaikka hänen syntymisensä ja taivaaseen astumisensa kyllä kerrotaan. Kirjotuksessa sitten tehdään selkoa siitä, kuinka »valoisaa oppia» (evankeliumia) levitettiin Keskustan valtakunnassa. Siinä kerrotaan, kuinka keisari Taitsungin yhdeksännellä hallitusvuodella (635—6) oli ollut ylevän hyveen elähyttämä mies, Olopan nimeltään, joka tuli Suur-Kiinasta (Roomasta) »seuraten sinipilvien opastusta, havaiten tuulien merkit ja kulkien vaarallisten maitten läpi». Olopan saapui, niin kerrotaan muistokivessä, hyvässä turvassa Singanfuhun, joka silloin oli valtakunnan pääkaupunki. Hänet otettiin vastaan suosiolla, hänen oppinsa tutkittiin ja hyväksyttiin, hänen kirjotuksensa käännettiin kiinan kielelle keisarillista kirjastoa varten ja kolmen vuoden kuluttua kristinusko »Taivaan pojan» päätöksen kautta julistettiin suvaituksi uskonnoksi. V. 638 annetussa Taitsungin asetuksessa sanotaan, että hallitsija mielihyvällä suvaitsi jokaista uskontoa, jonka henki oli »hyveellinen, salaperäinen ja rauhallinen». Hänen mielestään »uuden uskonnon ydinopit olivat omiaan edistämään ihmisen täydellistymistä ja vahvistamaan hänen tahtoaan. Se ei ollut tyhjän puhuja ja otti huomioon ainoastaan hyviä tuloksia». Sen vuoksi se oli »ihmiselle hyödyllinen ja oli julkaistava kaikkialla taivaan alla». »Ja minä käsken viranomaisia», lausuu keisari lopuksi, »rakentamaan tätä uskontoa varten temppelin oikeuden ja armon kortteeriin Keisarilliseen kaupunkiin, ja siihen on asetettava yksikolmatta hengellistä miestä.»
Kirjotuksessa edelleen selitetään, kuinka kristinusko Kiinassa levisi seuraavan puolivuosisadan kuluessa ja kuinka sitten buddhalaisuus oli sitä jonkun aikaa sortanut. Mutta jälleen oli vuodesta 740 aina muistopatsaan aikaan saakka (781) tullut uusi virkeyden aika, kun uusi Kiho niminen lähetyssaarnaaja oli saapunut Lännestä.
Taitsungin seuraaja oli ollut, niin lausutaan kivessä, vielä ystävällisempi kristittyjä kohtaan, »hän hedelmöitsi totuuden ja rakennutti valoisia temppeleitä (kirkkoja) kaikkiin maakuntiin», kunnes ne täyttivät »satoja kaupunkeja». »Uskon taloudet rikastutettiin ihmeteltävällä ilolla», Olopanista itsestään tuli »valtakunnan vartija ja Suuren lain herra». Mutta sitten alkoi vuodesta 683 epäsuosion ja sorron aika. Ne molemmat hallitsijat, jotka olivat tehneet niin paljon kristinuskon hyväksi, olivat samoin kuin myöhemmin Kublai kaan tai Intian Akbar, sydämessään uskottomia. Järki oli yksi, uskoja oli monta, kutakin rotua, ilmanalaa ja aikaa varten omansa. Jokaisessa niistä oli osa totuutta, mutta ei ainoakaan sisältänyt koko totuutta. Taitsung luultavasti pysyi hyvänä buddhalaisena, samalla kun hän rakennutti valoisia temppeleitä, ja hänen seuraajansa kunnioitti vielä enemmän Olopanin jälkeläistä, kuin Olopania oli kunnioitettukaan. Mutta hänen kuoltuaan kiinalainen vanhoillisuus nousi uutta uskoa vastaan. »Chen lapset (buddhalaiset) turvautuivat väkivaltaan ja levittelivät panetteluitaan, halpamieliset kirjottajat alkoivat syytää pilkkaansa ristiä vastaan.» Jonkun ajan kuluttua nestoriolainen kirkko Kiinassa samoin kuin Intiassakin kuitenkin virkistyi uudelleen ja sai luultavasti uusia tunnustajiakin. Heti kun Kiho oli saapunut, niin »yhtyi kuuluisia miehiä pystyttämään uudelleen kumotun lain.» V- 747 keisari Hiuentseng toi takaisin 'Onnen temppelin' kunnioitettavat kuvat ja rakensi vahvoiksi niitten alttarit». Omalla kädellään hän kirjotti taulun, arvatenkin pääkaupungin suurta kirkkoa varten, Ja aina muistokiven pystytykseen saakka olivat seuraavatkin hallitsijat »kunnioittaneet Valoisaa joukkoa». Eräs keisari pyhitti kristityn joulun uhreilla, toinen saatti voimaan yhdeksän sääntöä kristinopin levittämistä varten, monet korkeat virkamiehet heidän hoveissaan, eräs sotaneuvoston jäsen ja monet maakuntien maaherrat kävivät »säännöllisesti palvelemassa Valoisaa porttia».
Muistokirjotus päättyy kiitokset ja ylistyksen sanoilla: Ei koskaan ennen ollut lähetystyö ollut onnellisempi kuin kreikkalaisten v. 1092 (v. 781 j.Kr.), jolloin isien isän, nestoriolaisen patriarkan Anan-Jeshoahin aikana tämä taulu pystytettiin ja siinä selkoa tehtiin »isiemme saarnaamisesta Kiinalaisten kuninkaitten edessä».
»Eräs Balkhin papin poika», Singanfun piispa ja eräs »palatsin neuvosmies» olivat muun muassa osallisina kirjotuksen laatimisessa ja kiven pystyttämisessä. Se on ehkä merkillisin muistomerkki kristinuskon levittämisestä Keskiajan alkupuolella ja ammoin unhotetusta yhteydestä Kiinan ja Lännen maailman välillä.
Varsinaisissa kiinalaisissa aikakirjoissakin puhutaan tästä varhaisesta kristillisestä seurakunnasta, jonka temppeleitä sanotaan »Rooman temppeleiksi», ja nestoriolaisen patriarkkaviraston aikakirjoista näkyy, että patriarkat moneen kertaan lähettivät lähetyssaarnaajia, pappeja ja korkeampia kirkonmiehiä Kaspianmeren rantamaihin, Tataarien maahan ja Kiinaan. Arabialaiset matkustajat kertovat, että vielä yhdeksännellä vuosisadalla oli varsinkin Khanfun maakunnassa runsaasti »natsarealaisia», ja toiselle arabialaiselle matkustajalle oli eräs Kiinan keisari näyttänyt kuvaa, jossa olivat »Jeesus, Maarian poika, ja hänen apostolinsa». Arabialainen oli keskustellut Kiinan keisarin kanssa kaikista profeetoista Noasta aina Muhammediin saakka ja keisari näytti hyvin tietävän, että. Kristuksen opetusaika oli ollut lyhyt. »Kaiken mitä hän teki, hän teki kolmessakymmenessä kuukaudessa.»