Thorvald lähti matkaan, mukanaan kolmekymmentä miestä, ja purjehti suoraa tietä Leifin majoille Viinimaahan, viipyen siellä talven. Heti kun kevät alkoi tehdä tuloaan, hän käski varustaa purtensa ja lähetti ison veneensä edeltä rantaa tutkimaan.
Kaikki olivat yksimieliset siitä, että maa oli kaunis ja metsät hyvät. He huomasivat, ettei metsästä ollut mereen pitkä matka, että ranta kaikkialla oli valkoista hiekkaa ja että sen edessä oli monta saarta ja hyvin matalaa vettä; mutta ihmisistä tai karjasta he eivät nähneet merkkiäkään, paitsi kaukana lännessä eräällä niemellä puisen vilja-ämpärin. Kun he olivat kaiken kesää kulkeneet rantaa pitkin, niin he syksyllä palasivat Leifin majoille.
Seuraavana kevännä Thorvald laski itäänpäin. »Pohjoista kohti maan reunassa he ajoivat erääseen niemeen ja laivan emäpuu murtui ja he viipyivät siinä kauan sitä korjatessaan ja nimittivät siitä paikan Emäpuuniemeksi (Kjalarnes).» Sitten he purjehtivat itään päin pitkin maan rantaa, jossa oli kaikkialla taajaa metsää, kunnes eräässä kohden Thorvald vei purtensa maan rantaan ja asetti rantaan lankut ja sanoi: »Tähän mielelläni rakentaisin taloni.»
Mutta nyt he tapasivat ensimäiset merkit muista ihmisistä. Kaukana valkoisella hiekkaisella rannalla huomattiin kolme pilkkua, kolme nahkavenettä, kunkin alla kolme »skrälinkiä» piilossa. Thorvaldin miehet saivat heistä kahdeksan kiinni ja surmasivat heidät, mutta yksi pääsi pakenemaan »vuonon pohjaan, jossa oli useita asumuksia, niinkuin pieniä kekoja maalla». Satu sitten sanoo, että pohjanmiehet valtasi raskas uneliaisuus, kunnes äkkiä »kuului huuto ja vuonosta tuli lukematon joukko nahkaveneillään, asetuen heidän laivansa ympärille».
Retkeilijät asettivat laivan reunoille kilpikehänsä suojakseen ja niihin kilpistyivät skrälinkien nuolet; kun he olivat kaikki ampuneet, niin he »pakenivat niin nopeaan kuin taisivat». Mutta Thorvald oli saanut tappelussa kuolettavan haavan kainaloonsa. Hän ennätti vain sanoa miehilleen, että he kantaisivat hänet siihen niemeen, johon hän oli halunnut talonsa rakentaa, sillä totta oli, että hän oli tahtonut jäädä siihen joksikin aikaa; mutta risti oli pantava sekä päänpuoleen että jalkopäähän. »Ja sitten hän kuoli ja haudattiin,, niinkuin hän oli sanonut.» Paikka nimitettiin vainajan päällikön muistoksi Ristiniemeksi. Retkeilijät jäivät siihen koko talveksi, ja kuormasivat laivaansa viiniä ja rypäleitä ja keväällä he palasivat Eerikin luo Grönlantiin.
Tämän ensimäisen vastoinkäymisen jälkeen ryhdyttiin uutta maata suuremmalla voimalla tutkimaan ja asuttamaan.
Kahdelle puolelle tapahtuneita matkoja huomioon ottaen olisivat
Leifin majat olleet Laurentin lahdessa Prinssi Edwardin saaren
pohjoisrannalla. Kjalarnes vastaisi nykyisen Breton-saaren, Uuden
Skotlannin pohjoisosan pohjoiskärkeä.
»Eerikki Punaisen sadussa» mainitaan Leif Amerikan löytäjänä; hänen retkestään kerrotaan lyhyesti, mutta sitä laajemmin Thorfinn Karlsefnin retkestä, jonka taas »Flateyarbok» kertoo aivan niukasti. Seuraava kertomus siitä on »Eerikki Punaisen sadun» mukaan.
Thorfinn Karlsefnin retki.
Ensinnä Eerikki Punaisen kolmas poika Thorstein päätti lähteä Viinimaahan noutamaan veljensä Thorvaldin ruumista. Hän ohjasi ulapoille, mutta menetti näkyvistään kaiken maan ja ajelehti koko kesän merellä, palaten vasta talven alussa takaisin Grönlantiin (v. 1005). Tämän jälkeen teki Thorfinn Karlsefni, kuuluin kaikista Viinimaan kulkijoista, suurisuuntaisemman yrityksen.