Muista merellä käytetyistä purjehduskoneista olivat tuntilasi, minuttilasi, aurinkokello ja logi huomattavimmat. Logi oli kolmikulmainen laudankappale, jonka alasyrjään oli kiinnitetty paino, niin että se kellui vedessä poikkipäin, kärki ylöspäin. Se oli siis vastahakoinen kulkemaan eteenpäin ja lappoi sitä myöten laivasta solmunuoraa, kuin laiva kulki eteenpäin. Solmut oli sidottu määrättyjen välimatkain päähän toisistaan, ja siitä kuinka monta solmua määrätyssä ajassa lappoi mereen, saattoi laivan ohjaaja nähdä, kuinka kovaa laiva kulki. Ei ole varmaa, milloin logi tuli käytäntöön, kuka sen keksi, mutta kun se jo Uuden ajan alussa oli yleinen purjehdus-apuneuvo, niin arvatenkin keksintö oli vanhempi.
Karttoja ei merenkulkijoilla sitä vastoin Keskiajan alkupuolella ollut ensinkään. Mutta ne vähitellen kehittyivät käytännöllisen purjehduksen kautta, ja olivat Välimeri ja Länsi-Europan rannat Keskiajan lopulla huomattavan tarkkaan kartatut. Näihin karttoihin, »portolaneihin», vielä palaamme.
Eräs 12:nnen vuosisadan juutalainen matkustaja.
Kahdennentoista vuosisadan merkillisin matkustaja oli eräs juutalainen rabbiini, jonka matkakertomus on tärkeä lähde Israelin kansan historian tuntemiselle Keskiajalla.
Tudelan Benjamin.
Rabbiini Benjamin oli kotoisin Tudela nimisestä pienestä kaupungista Espanjan Navarrasta. Hän teki laajat matkansa kahdennentoista vuosisadan keskivaiheilla (1159—1173); niiden tarkotus oli löytää ja laskea maailman eri osiin hajaantuneet mooseksen uskolaiset. Samalla hän toimi juutalaisten rahamiesten salaisena valtiollisena asiamiehenä, paremman yhteistunnon aikaan saamiseksi juutalaisten seurakuntain välillä. Keskiajan alussa oli mooseksen usko levinnyt varsin laajalle vieraittenkin kansain keskuuteen. Osa Arabialaisia oli siihen kääntynyt ja olivatpa alisen Volgan Khazaritkin jonkun aikaa mooseksen uskolaisia. Juutalaisten kauppa-asema oli silloin jo hyvin tärkeä, heitä oli kaikissa hoveissa ja tärkeimmillä kauppapaikoilla. Tiedemiehinäkin he olivat tunnetut, varsinkin lääkäreinä.
Benjamin matkusti Espanjasta Italian rantakaupunkien ja Rooman kautta Kreikkaan, jossa siihen aikaan oli paljon juutalaisia, vanhassa Thebassa muun muassa 2,000 juutalaista käsityöläistä, joitten ammattitaitavuutta matkustaja kiittää — he valmistivat varsinkin silkkiä ja purppuraa. Erinomaisen kuvauksen hän antaa silloisesta Konstantinopolista ja sen rikkaudesta, mutta valittaa huonoa kohtelua, joka siellä tuli juutalaisten osaksi. Arkipelagin saariston kautta matka sitten piti Kyproon ja Pyhälle maalle, jossa Benjamin kävi pyhissä paikoissa, nähden muun muassa suolapatsaan, joksi Lotin vaimo oli muuttunut, ja ihastui varsinkin Damaskoon niinkuin kaikkikin matkustajat. Tämän jälkeen hän matkusti Mesopotamiaan ja saapui Bagdadiin, jossa juutalais-ystävällinen kalifi otti hänet mitä ystävällisimmin vastaan. Käytyään Babylonin raunioilla hän matkusti edelleen Persiaan, käyden sielläkin tärkeimmissä paikoissa. Sieltä piti matka meritse Etu-Intiaan Malabar-rannikolle ja Ceyloniin. Matkan vaarat estivät häntä Kiinaan saakka lähtemästä. Hän kertoo vain, miten haaksirikkoutuneita oli tapa pelastaa. Matkustaja kääriytyi häränvuotaan, joita sitä varten aina oli laivassa mukana, ja vuota huolellisesti neulottiin kiinni, niin ettei vesi voinut tunkeutua sisään. Sitten saattoi kääritty huoletta hypätä mereen, pian saapui aarnikotka, joita niillä seuduin oli paljon, iski vuotaan kyntensä ja kantoi käärön pesäänsä, jossa matkustaja veitsellään pisti kotkan kuoliaaksi. Sillä tavalla oli jo moni pelastunut, mainitsee Benjamin, joka luultavasti uskoi tätä itämaalaista merimiesjuttua; mutta itse hän kuitenkin piti pelastuskeinoa siksi vaarallisena, että luopui Kiinan matkasta. Muita paikkoja, joissa Benjamin kävi, mainittakoon Aden, Abessinia, Assuan sekä Kairo ja Aleksandria. Paluumatkalla hän vielä kävi Siinain luostareissa ja saapui tämän jälkeen takaisin Europpaan.
MONGOLIT.
Keskiajan maantuntemuksen huomattavin laajennus tapahtui itään päin. Pitkin Mustan meren ja Keski-Aasian aroja kuljettivat Keskiajan suurimmat matkustajat maantiedon rajapaaluja kauemmaksi itään, kuin Vanhan ajan tieto laajimmallaankaan ollessaan ulottui. Tämä tiedon eteneminen tapahtui olojen pakosta.
Jo vanhastaan oli näitä aroja pitkin saapunut paimentolaiskansoja, jotka vuoron jälkeen olivat vallanneet aavikot niin pitkältä, kuin niitä Europan puolelle ulottui, ja perustaneet niille enimmäkseen lyhytikäisiä valtakuntia, jotka sotaisuutensa ja asevoimansa kautta olivat läheisille sivistysmaille ainaisena vaarana.