Matkakertomukset.
Paitsi kosmografioja julkaistiin paljon esityksiä yksityisistä maista ja erinäisistä tieteenhaaroista, etenkin matematisesta maantieteestä.
Tieteiden kanta ei vielä ollut semmoinen, että olisi kyetty tieteellisesti käsittelemään niitä erinomaisen runsaita aineskokoelmia, joita kuudennellatoista vuosisadalla saapui kaikista maailman ääristä. Tyydyttiin etupäässä kertomaan ja kuvaamaan. Kiitettävällä uutteruudella kirjotettiin ja julkaistiin kertomuksia matkoista; niitä kirjottivat, paitsi varsinaisia löytöretkeilijöitä, valtiomiehet, ritarit, kauppiaat, seikkailijat ja hengelliseen säätyyn kuuluvat miehet, varsinkin lähetyssaarnaajat. Ensin niitä kirjottivat espanjalaiset ja portugalilaiset, sitten englantilaiset, hollantilaiset, italialaiset ja saksalaiset. Ne kuvasivat nähtyjen maitten luontoa, mutta vielä enemmän kansaa ja asutusta, kooten siten aineiston, joka on meidän aikamme tutkimukselle mitä arvokkain. Ne kertomukset, joita esim. Mexicon ja Perun vallotuksista kirjotettiin, ovat niin täydelliset, että Prescott saattoi melkein yksinomaan niiden mukaan laatia klassilliset historiateoksensa näistä molemmista merkkitapauksista. Vaikka Antillien asukkaat jo 16:nnen vuosisadan keskivaiheilla olivat kuolleet sukupuuttoon, niin on kuitenkin säilynyt siksi runsaasti tietoja, että voimme luoda jommoisenkin kuvan heidän yhteiskuntalaitoksistaan. Niinpä muuan niistä hengellisistä miehistä, jotka lähetettiin Antillien alkuasukkaita kristinuskoon kääntämään, julkaisi saarelaisten uskonnollisista käsityksistä selonteon, joka Columbuksen elämäkerrassa julkaistiin.
Moni arvokas matkakertomus on valitettavasti hukkaan joutunut, ja vielä useampi olisi menetetty, elleivät kuuluimmat olisi joutuneet niihin suuriin matkakertomuskokoelmiin, joita vuosisadan kuluessa julkaistiin eri maissa. Kuuluimmat näistä kokoelmista ovat Ramusion (alkuvuosi 1550), Hakluytin (alkuvuosi 1569) ja ennen mainitsemamme De Bryn, jota aljettiin julkaista v. 1590.
Gian Battista Ramusio (1485—1557) kuului venezialaiseen ylimyssukuun ja matkusti syntymäkaupunkinsa palveluksessa laajalti Europassa. Hän oli oppinut mies ja oli jo pojasta pitäen innostunut löytöretkiin ja maantieteeseen. Kotonaan Veneziassa hän erään yksimielisen ystävänsä avulla avasi maantieteellisen koulun. Jo v. 1523 hän alkoi kerätä aineksia suurta teostaan varten, ylläpitäen sitä varten erinomaisen laajaa kirjeenvaihtoa sekä tunnettujen että tuntemattomien aikalaisten kanssa. Kaksi osaa painettiin Ramusion eläissä (vv. 1550 ja 1556), kolmas valmistui vasta hänen kuoltuaan, v. 1559. Neljäs osa jäi kokonaan suorittamatta. Vaivojaan säästämättä Ramusio kokosi aineksia sekä Espanjasta että Portugalista ja käänsi vieraskieliset kertomukset italiankielelle. Hänen kokoelmaansa on muun muassa kiittäminen siitä, että kertomus Barbosan retkistä ja Pigafetan kertomus Magalhãesin matkasta ovat jälkimaailmalle säilyneet. Hänen Marco Polo-laitoksensa on erinomaisen arvokas niiden lisätietojen ja selitysten kautta, joita se sisältää. Siinä muun muassa on julkaistuna viehättävä kuvaus Polojen paluusta Veneziaan pitkältä retkeltään, sen mukaan kuin tapausta Ramusion eläissä vielä muistettiin lagunikaupungissa.
Ramusion kokoelmasta, jonka nimi oli »Navigationi e Viaggi» (purjehduksia ja matkoja), ilmestyi monta painosta ja uusiin painoksiin aina tehtiin lisäyksiä, niin että 17:nnen vuosisadan alussa julkaistuihin jo on otettu Hollantilaisten Jäämeri-matkojakin.
Richard Hakluyt (1553—1616) oli englantilainen. Opiskeltuaan maantiedettä hän piti tästä aineesta luentoja Oxfordin yliopistossa, kunnes otti vastaan papin toimen Englannin lähetystössä Parisissa, oleskellen siellä puolen vuosikymmentä. Hän oli Englannissa »tutustunut etevimpiin merikapteeneihin, suurimpiin kauppiaihin ja kansansa parhaisiin merimiehiin». Parisissa hän kokosi lisää aineksia Pohjois-Amerikan maitten luonnon tunnetuksi tekemiseksi ja suureen teokseensa painettaviksi. Hankkimiensa tietojen nojalla hän Sir Walter Raleighin pyynnöstä kirjotti esityksen lännessä tapahtuneista löydöistä, kehottaakseen Englantilaisia anastamaan ja asuttamaan Pohjois-Amerikan viljavat rannat.
Palattuaan Ranskasta Hakluyt v. 1589 julkaisi suuren matkakertomuskokoelmansa täydellisen painoksen kolmena niteenä; jo aikaisemmin hän oli toimittanut painoon lyhemmän kokoelman. Tämä julkaisu on verrattoman tärkeä aineskokoelma maantieteellisten löytöjen ja siirtomaa-asutuksen historian tuntemiselle. Se hankki julkaisijalleen pysyvän maineen, eikä syyttä hänen muistokseen itseään nimittänyt suuri englantilainen Hakluyt-seura, jonka erikoisen harrastuksen alaisena löytöretkien historia on. Monella muullakin tavalla Hakluyt edisti maantieteellisiä harrastuksia ja maantieteellistä kirjallisuutta, ja Hakluytia Englannin kansan ehkä on kiittäminen enemmän kuin ketään toista kuningatar Elisabethin aikalaista siitä, että se sai Pohjois-Amerikan rannalla pysyvän jalansijan.
De Bryn matkakertomusteos, josta olemme ennen maininneet (II. s. 21), oli arvokas varsinkin runsaan kuvituksensa vuoksi. Nämä kuvat ovat luotettavia, mikäli ne koskevat pukuja, aseita, työkaluja ja ihmisasunnoitakin, mutta mahdotonta tietysti oli, että niissä valtamerentakaisten kansain kasvonpiirteet ja ruumiinrakenne olisivat tulleet kuvatuiksi nykyajan vaatimuksia vastaavalla tarkkuudella. Useita muita matkakertomuskokoelmia julkaistiin, mutta niiden historiallinen arvo ei ole yhtä suuri kuin edellä mainittujen, vaikka toisia ehkä luettiin enemmänkin. Moiset kokoelmat osottavat, kuinka vilkas maantieteellinen harrastus oli Europan maissa herännyt, kuinka laaja lukijakunta yleistajuisella maantieteellisellä kirjallisuudella oli.
Lähetyssaarnaajain kertomukset ja kartat kuuluvat seuraavan vuosisadan maantieteellisiin saavutuksiin.