Espanjalaisia odotti Tlaxcalan pääkaupungissa juhlallinen vastaanotto. Papit tulivat heitä vastaan valkeissa vaatteissa, miehet ja vaimot juhlapuvuissa, kukin koristettuina; nuoret tytöt seppelöivät kukilla espanjalaiset sotilaat ja heidän ratsunsa. Kaupungin kaduilla tungos oli suunnaton, kaikki huoneet oli kukkasilla koristettu ja vastaanotto oli kaikin puolin mitä paras. Espanjalaisille tarjottiin maan tyttäriä vaimoiksi, mutta siihen Cortes ei sanonut suostuvansa, koska he olivat pakanoita; hän kehotti Tlaxcalaa kääntymään kristinuskoon. Tasavaltalaiset sanoivat kyllä suostuvansa ottamaan kristittyjen Jumalan omain jumaliensa joukkoon, mutta eivät kuitenkaan voineet siltä omiaan hylätä, ja Espanjalaiset näkivät viisaimmaksi antaa asian jäädä silleen. Risti vain pystytettiin merkiksi siitä, että kristittyjen Jumala oli tullut Tlaxcalaan. Viisi kauneinta Tlaxcalan neitoa kääntyi kristinuskoon ja vihittiin espanjalaisille upseereille. Alvarado sai vaimoksi Xicotencatlin tyttären, joka kasteessa sai nimekseen Doña Luisa. Alvarado oli avomielisen ja ystävällisen käytöksensä kautta suuresti miellyttänyt Tlaxcalalaisia, jotka antoivat hänelle liikanimeksi »Tonatiuh» s.o. »aurinko». Cortes oli nimeksi saanut Malintzin heti Tlaxcalan vieressä kohoavasta valtavasta vuoresta, vaikka Aztekit näyttivät ivalla käsittäneen nimen väännökseksi kauniin Doña Marinan nimestä.
Cholulan verilöyly.
Saatuaan kuulla, että Espanjalaiset olivat voittaneet Tlaxcalan ja tehneet tasavallan kanssa liiton, Montezuma lähetti 200 orjaa lahjoja tuomaan; lahjain joukossa oli 300 unssia kultaa, sekä paljon upeita kankaita ja viittoja. Kaupunkiinsa hän nytkin kielsi Cortesta tulemasta, mutta suostui sen sijaan maksamaan suuren vuotuisen veron. Cortes kiitti, mutta vastasi, että hänen täytyi toteuttaa käsky, jonka oli hallitsijaltaan saanut, ja tulla Mexicoon. Sen jälkeen saapui vielä yksi lähetystö, yhä lahjoja tuoden, mutta tällä kertaa lausuen samalla Espanjalaiset tervetulleiksi. Montezuma kehotti heitä ensinnä poikkeamaan suureen Cholulan kaupunkiin, jossa muka oli ryhdytty valmistuksiin heidän vastaanottoaan varten. Tlaxcalalaiset tosin varottivat Cortesta lähtemästä ensinkään, koska muka Montezumalla oli petos mielessään, mutta Cortes antoi käskyn jatkaa matkaa. Sitten Tlaxcalalaiset varottivat häntä varsinkin Cholulan kaupunkiin menemästä, koska se oli kavaluudestaan tunnettu, jota paitsi he olivat kuulleet, että lähellä sitä väjyi suuri aztekkilainen sotajoukko.
Varotuksista huolimalta Cortes kuitenkin marssi Cholulaan, joka oli lounaaseen Tlaxcalasta ja Mexicon suurimpia kaupunkeja. Siinä oli 20,000 taloa ja mahtava temppeli, 177 jalkaa korkealle porraspyramidille rakennettu. Temppelissä oli Quetzalcoatl jumalan suuri kuvapatsas, sillä matkallaan meren rannalle oli jumala viipynyt tässä kaupungissa 20 vuotta. Sitä paitsi oli Cholulassa vielä 400 muuta uhritornia. Ihmisuhrit kävivät yhä kamalammiksi ja yleisemmiksi, kuta enemmän pääkaupunkia lähestyttiin. Miehiä ja poikia lihotettiin uhrattaviksi vahvoista hirsistä rakennetuissa häkeissä. Espanjalaiset kaikkialla hävittivät nämä ihmishäkit ja päästivät vangit palaamaan kunkin kotiseuduilleen. Corteksen mukana oli 6,000 Tlaxcalan sotilasta, jotka olivat liittolaisina lähteneet Montezumaa vastaan, ja näiltä Cortes sai tietää, että Cholulassa oli suunniteltu petos hänen tuhoamisekseen. Kaupungin kadut oli suljettu ja asukkaita oli jo lähtenyt pois, odotettavaa verilöylyä pakoon. Doña Marina urkki tietoonsa, että oli aikomus hyökätä Espanjalaisten kimppuun, juuri kun nämä tekivät lähtöä. Cortes päätti olla nopeampi. Hän teki hyökkäyksen ja hakkasi maahan osan koolla olevista kasikeista ja heidän miehistään. Tämän jälkeen Tlaxcalalaiset, joiden leiri oli kaupungin ulkopuolella, saivat käskyn lähteä liikkeelle ja he panivat Cholulan kaduilla toimeen kamalan verilöylyn, murhaten ja ryöstäen, kunnes Cortes sen kielsi. Tlaxcalalaiset olivat Cholulalaisten verivihollisia ja kostivat mielihyvällä. 3,000 Cholulalaista sai katutaisteluissa surmansa. Suuri temppeli vallotettiin väkirynnäköllä ja poltettiin. Petos oli suunniteltu Montezuman käskystä ja sitä syvemmän vaikutuksen nämä nopeat toimet tekivät, niin että naapurikaupungitkin riensivät antautumaan.
Tenochtitlan.
Cholulasta jatkettiin retkeä Mexicoa kohti. Välillä oli kuljettava lyhyen vuorijonon poikki, jolla ovat Anahuakin komeimmat tulivuoret. Solan kahden puolen olivat toisella puolella Popocatepetl (»savuava vuori»), toisella Iztaccihuatl (»valkoinen vaimo»). Cortes lähetti solan korkeimmalta kohdalta erään upseereistaan yrittämään, olisiko mahdollista nousta Popocatepetlille. Intianit pitivät näitä vuoria jumalina, eivätkä sen vuoksi olleet koskaan yrittäneetkään. Espanjalaiset kiipesivät melkein kraaterille saakka, korkealle lumirajan yläpuolelle, ja toivat sieltä voitonmerkkinä suuria rikkipuikkoja, jotka herättivät intianien kesken yhä suurempaa ihmetystä; he olivat nyt vakuutettuja siitä, etteivät Espanjalaiset pelänneet mitään. Vuorensolasta avautui ihana näköala Mexicon lakeudelle, jossa pääkaupunki Tenochtitlan loisti järven keskellä kuin Venezia. Tescoco-järvi oli silloin nykyistään suurempi, sen jatkona oli kaakossa pienempi Xochimilco ja kauempana idässä Chalco. Pääkaupunkiin johti monelta puolelta järven poikki rakennetut leveät patotiet. Kukin patotie oli monesta kohdasta poikki, niin että yhteys mannermaan kanssa voitiin helposti katkaista, nostamalla pois aukkojen poikki rakennetut sillat. Siltain alatse mahtuivat veneet kulkemaan järvestä toiseen. Kaupungin läpi kulki useita kanavia, joitten poikki oli nostosillat.
Paitsi pääkaupunkia oli rannoilla monta muutakin kaupunkia ja kylää ja järvillä oli uivia puutarhoja, jotka suuressa määrin lisäsivät maiseman suloa. Vielä nykypäivänä Mexicon järvessä näkee samanlaisia puutarhoja. Pääkaupungissa oli noin 60,000 taloa ja arvion mukaan 300,000 asukasta. Siinä oli monta suurta toria, yksi Espanjalaisten mielestä yhtä suuri kuin koko Salamancan kaupunki. Suuri uhritemppeli, jonka ylimmälle pengermälle noustiin 114 porrasta, kohosi korkealle yli muun kaupungin, jonka vuoksi sieltä oli laaja näköala yli ympäristöjen. Päätemppelissä oli 40 tornia, kaikki hakatusta kivestä vankasti rakennetut, kannattimet ja ovet jykeistä maalatuista pelkoista. Kaupungin etevimmillä suvuilla oli näissä torneissa epäjumalansa ja perhehautansa. Ylimmällä temppelipengermällä oli kaksi epäjumalankuvaa, jotka olivat täynnään kultaa ja jalokiviä. Siellä oli pääuhripaikka, jossa vangit teurastettiin jaspiskivisellä alttarilla. Permanto ja seinät olivat ihmisen verestä mustinaan. Uhrattujen päät säilytettiin erikoisella telineellä, jolla eräs espanjalainen väitti lukeneensa 136,000 ihmisenpäätä.
Vaikka Montezuma oli lähettänyt yhä uusia lähettiläitä kieltämään Cortesta tulemasta pääkaupunkiinsa, niin jatkoi tämä kuitenkin rohkeasti matkaansa. »Me saavuimme», kirjottaa eräs mukana olleista, »Iztallapanin leveälle sotilastielle, jolta katseemme ensi kerran käsitti järven keskelle rakennetut kaupungit ja kylät, ja vielä enemmän melkoisia kyliä rannoilla ja kauniin, aivan suoran tien, joka johti pääkaupunkiin. Ihmettelymme kohosi korkeimmilleen ja sanoimme toisillemme, että nämä olivat kuin Amadin ritarikirjan lumotut linnat, niin korkeina ja ylpeinä kohosivat tornit, temppelit ja talot veden keskellä. Jopa monet miehistämme väittivät, ettei tämä kaikki, mitä he näkivät, voinut olla muuta kuin pelkkää unennäköä. Iztallapanissa kohosivat käsityksemme tämän maan mahdista ja rikkaudesta yhä suuremmiksi. Saimme asua oikeissa palatseissa, jotka olivat laajat alaltaan, suurien pihain ympäröimät, rakennetut kauniisti tahoilluista kivistä, seeteripuusta ja muista hyvänhajuisista puulajeista. Kaikki huoneet olivat tapeteilla ja pumpulikankailla sisältä verhotut. Seuraavana päivänä saavuimme pääkaupunkiin. Patotie oli kahdeksan askelta leveä, mutta kun kaupungista oli lähtenyt suunnattoman paljon väkeä meitä näkemään, niin oli tungos sillä tavattoman suuri. Kaikki tornit ja uhritemppelit olivat mustanaan ihmisiä, järvellä kihisi kaikkialla aluksia, täynnään uteliaita, jotka olivat tulleet meitä näkemään. Ei se ihme ollutkaan, kun täällä ei oltu vielä milloinkaan nähty meidän kaltaisia ihmisiä eikä hevosia. Monen sillan poikki meidän piti kulkea, mutta vihdoin oli Mexicon suuri kaupunki koko komeudessaan edessämme. Ja meitä, jotka kuljimme tämän lukemattoman ihmisjoukon keskitse, ei ollut kuin pieni joukko, 450 miestä, ja päämme oli vielä aivan täynnään niitä varotuksia, joita meille olivat Tlaxcalan ja muitten kaupunkien asukkaat antaneet, ja varokeinoja, joihin meitä oli kehotettu ryhtymään, että olisimme Mexicolaisia vastaan turvassa. Kun asemamme otetaan huomioon, niin voidaan syyllä kysyä, tokko milloinkaan on ollut miehiä, jotka ovat niin uhkarohkeaan yritykseen ryhtyneet.»
Cortes Mexicossa.
Se oli marraskuun 8 p. 1519, jona Ferdinand Cortes pienen joukkonsa kanssa marssi Mexicoon. Hallitsija tuli kaupungin pääkadulla häntä vastaan, mukanaan seurue, jossa oli 200 henkeä. Hallitsijaa kantoivat paljasjalkaiset ylimykset kullalla kirjaillussa kantotuolissa. Kantotuolin päällä oli jonkinlainen telttakatto, koristettu viheriäisillä sulilla, kullalla, hopealla ja jalokivillä. Espanjalaisten lähestyessä Montezuma astui alas istuimeltaan ja kulki maahan levitettyjä peittoja pitkin vieraita vastaan. Hän oli puettuna omituisen värikkääseen rikkaaseen pukuun, päässä viheriäinen höyhentöyhtö — viheriäinen oli hallitsijan väri — jaloissa jalokivillä koristellut puolikengät, joissa oli kullasta pohjat. Kun hän kulki kansan keskellä, ei kukaan uskaltanut kohottaa katsettaan häneen, vaan kaikki katsoivat nöyrästi maahan. Cortes laskeutui, Montezuman nähdessään, alas ratsunsa selästä, kävi aztekkilaista hallitsijaa vastaan ja ripusti hänen kaulaansa välkkyvästä kristallilasista tehdyn kaulakoristeen, tahtoipa häntä syleilläkin, mutta sen estivät molemmat vieressä seisovat vasalliruhtinaat, se kun olisi loukannut hallitsijapyhyyttä, vieläpä koko kansan nähden. Annettuaan Cortekselle rikkaan lahjan palasi Montezuma saattonsa keralla palatsiinsa. Espanjalaiset marssivat kaupunkiin torvien soidessa ja lippujen liehuessa, 6,000 tlaxcalalaista seurassaan. Keskellä kaupunkia oli laajan torin ääressä sotajumalan korkea temppeli ja Montezuman isän rakentama laaja palatsi. Tämän palatsin sai Cortes joukkoineen asuttavakseen. Parhaissa huoneissa olivat seinät verhotut kankailla ja lattiat matoilla. Palatsi oli samalla linnakin, sillä sen ympäri kulki vahva muuri, jossa oli monta tornia. Cortes asetti joka paikkaan vartijoita ja tykkinsä pääporttia vastapäätä. Illalla Montezuma saapui vieraittansa luo ja kertoi silloin Cortekselle tarun Quetzalcoatl jumalasta sekä lausui lopuksi: Kaikesta siitä, mitä hän tähän saakka oli saanut Espanjalaisilta kuulla heidän maastaan ja kuninkaastaan, oli hän tullut siihen varmaan vakaumukseen, että heidän kuninkaansa olikin Mexicon oikea herra. Määrätköön Cortes sen vuoksi tahtonsa mukaan hänestä ja hänen maastaan.