Seuraavana päivänä Cortes lähti vastavierailulle, seurassaan neljä etevintä päällikköään. Kuninkaan palatsissa oli monta pihaa, eräässä niistä suihkukaivo. Koko laaja palatsi oli rakennettu hakatusta kivestä. Huoneitten seinät olivat peitetyt marmorilla, jaspiksella ja porfyrillä ja pinnat olivat niin sileät, että niissä näki peilikuvansa; taikka olivat ne verhotut arvokkailla kankailla ja sulkaryijyillä, joihin oli sommiteltu lintujen ja kukkien kuvia. Keskustelun aikana Cortes tulkin kautta ilmotti Montezumalle saaneensa toimeksi kääntää hänet kristinuskoon ja alkoi sitten selittää kristinuskon perustotuuksia. Mutta Montezuma ei halunnut keskustella uskonnoista. Sen sijaan hän sanoi mielellään rupeavansa maksamaan veroa Espanjan kuninkaalle ja tunnustavansa itsensä hänen vasallikseen. Bernal Diaz, joka oli Corteksen seurueessa ja tilaisuudessa läsnä, kuvaa seuraavalla tavalla hallitsijaa.
»Suuri Montezuma saattoi tähän aikaan olla noin neljänkymmenen ikäinen. Hän oli kookas, solakka kasvultaan, jäsenet laihanlaiset, mutta ruumiinsuhteet muutoin mitä parhaat. Ihonväri ei ollut kovinkaan ruskea. Hiuksia hänellä oli runsaasti vain korvillaan, jotka olivat kokonaan kiehkurain peitossa. Hänellä oli heikonlainen, mutta hyvän näköinen musta parta. Kasvot olivat soikeat ja rattoisat ja hänen kauneista silmistään kuvastui hänen puhuessaan asian mukaan milloin rakkaus, milloin vakavuus.»
Hallitsijan suostumuksella Espanjalaiset sisustivat asumassaan palatsissa erään huoneista kirkoksi. Tässä työssä he sattuivat löytämään Montezuman yksityisaarteen, jättäen sen kuitenkin toistaiseksi koskematta. Heidän asemansa keskellä viholliskaupunkia oli kuitenkin niin vaarallinen, että lopulta oli mietittävä epätoivon keinoa pelastukseksi. Cortes päätti ottaa hallitsijan vangiksi. Verukkeen hän sai siitä, että eräs Montezuman alainen kasikki oli rannikolla hyökännyt Vera Cruzin kimppuun, jossa oli vain 150 puolustajaa. Hyökkäys oli tosin torjuttu, mutta useita espanjalaisia oli kaatunut ja urhea johtaja saanut kuolettavan haavan, Cortes tästä tapauksesta tiedon saatuaan lähti luotettavimpain miestensä keralla Montezuman luo, väittäen tätä petoksen salaiseksi toimeen panijaksi ja vaatien häneltä kasikin rankaisemista. Siihen hallitsija vaivatta suostui ja antoi paikalla kutsua syyllisen pääkaupunkiinsa vastaamaan. Mutta Cortes ei siihen tyytynyt, vaan vaati, että hallitsijan tuli muuttaa Espanjalaisten asumaan palatsiin, kunnes asia oli ratkaistu. Montezuma tarjosi poikansa ja tyttärensä pantiksi, mutta ne eivät Cortekselle riittäneet. Kun tästä jo oli puolen tuntia väitelty, niin espanjalaisilta upseereilta loppui kärsivällisyys ja de Leon huudahti: »Mitä pitkistä puheista! Joko hän lähtee kerallamme vapaaehtoisesti, taikka pistämme hänet paikalla kuoliaaksi. Sillä pääasia on nyt oman henkemme pelastaminen; ellei se näin tapahdu, niin olemme auttamattomasti hukassa.»
Tämä uhkaus vaikutti. Montezuma taipui ja ilmotti kokoontuneelle väelle menevänsä vapaaehtoisesti muukalaisten luo asumaan. Häntä kohdeltiin kunnioituksella, niinkuin ainakin suuren valtakunnan hallitsijaa, ja annettiin hänen pitää hovinsakin kaikkine menoineen. Hän päästi alamaisiaan puheilleen niinkuin tavallisesti ja oli kansansa kanssa lakkaamatta yhteydessä.
Kun aztekilainen maaherra poikansa ja 15 päällikkönsä keralla oli tuotu pääkaupunkiin, tunnustivat he kaikki Cortekselle toimineensa Montezuman käskystä, mutta poltettiin siitä huolimatta palatsin edustalla suurella torilla. Telotuksen ajaksi Cortes antoi kahlehtia hallitsijan petoksen alkuunpanijana. Telotuksen jälkeen kahleet jälleen riisuttiin ja Montezumalle annettiin lupa lähteä takaisin omaan palatsiinsa. Mutta siihen hänellä ei enää ollut uskallusta, vaan hän jäi mieluummin Espanjalaisten suojelukseen. Hänen veljenpoikansa Cacama, joka hallitsi Tezcocossa, kokosi silloin suuren sotajoukon, tehdäkseen hallitsijan väkivaltaisesta kohtelusta lopun. Mutta kun ylimykset eivät suostuneet toimimaan ilman Montezuman lupaa, niin Cortes sai tästäkin aikomuksesta tiedon; hän antoi Montezuman palveluksessa olevain tezcocolaisten ylimysten vangita Cacaman ja Montezuma erotti hänet virasta. Montezuma sitten julkisessa kokouksessa vannoi vasallivalan Espanjan kuninkaalle viitaten siihen, että Quetzalcoatlin ennustus nyt oli mennyt toteen. Hän sanoi lopuksi päälliköilleen: »Kuulkaa siis nyt suurta Kaarle kuningasta kuin luonnollista yliherraanne ja kuulkaa sotaherraa, joka häntä täällä edustaa. Maksakaa hänelle maksut, joita olette minulle maksaneet ja palvelkaa häntä, niinkuin olette minua palvelleet.» Kyyneleet tulivat Montezuman silmiin hänen puhuessaan ja raskain huokauksin hän tyytyi kohtaloonsa. Cortes antoi kirjottaa tapauksesta pöytäkirjan, jonka sitten hän ja Montezuma allekirjottivat.
Cortes oli siis näköjään laillisella tavalla saanut koko suuren aztekkilaisvaltakunnan hallituksen käsiinsä. Espanjalaiset virkamiehet kulkivat Montezuman virkamiesten keralla laajalti kautta maan kokoamassa veroja Espanjan kuninkaan nimessä. He kiertelivät monen kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista ja palasivat takaisin täysin kulta- ja hopeataakoin. Montezuma antoi yksityisaarteestaan lisää. »Nämä kalleudet ovat», kirjotti Cortes, »metalliarvoaankin lukuun ottamatta uutuutensa ja omituisten muotojensa vuoksi korvaamattomat. Ei ainoallakaan ruhtinaalla koko maailmassa voi olla semmoisia. Kaikki mitä Montezuma näki maan päällä, taikka mitä hänelle tuotiin meren syvyyksistä, kuvattiin hänen käskystään mitä täydellisimmin kultaan, hopeaan, jalokiviin taikka kirjaviin sulkakutomuksiin. Hän on myös minun piirroksieni mukaan antanut valmistaa europpalaismallisia ristejä, mitaleja, koruesineitä ja kaulakäätyjä. Sitä paitsi on Montezuma minulle lahjottanut suuret määrät sekä väriinsä että tekotapaansa nähden mitä ihanimpia puuvillakankaita, seinäverhoja kirkkoihin ja asuinhuoneisiin, pumpulista ja kaniinin villoista tehtyjä peittoja, ynnä kaksitoista oivallisesti koristettua ja maalattua puhallustorvea.»
Saadakseen paremman käsityksen maan suuruudesta, sen rannoista ja varsinkin ankkuripaikoista Cortes sai Montezuman laitattamaan nequen-kankaalle maalatun kartan. Siitä saadun tiedon perustuksella Espanjalaisten vaikutusvalta maassa kasvamistaan kasvoi ja näytti siltä, kuin tapahtuisi vallan siirtyminen vähitellen rauhallisella tavalla. Mutta silloin sattui tapaus, joka pakotti Corteksen suin päin lähtemään pääkaupungista, puolustamaan saavutettuja etuja omia maanmiehiään vastaan.
Cortes voittaa Narvaezin.
Velasquez, Corteksen menestyksistä tiedon saatuaan, päätti perältäkin korjata hedelmät itselleen. Hän varusti Cubassa retkikunnan, johon kuului ainakin 800 miestä, niitten joukossa 80 muskettiampujaa, 120 jousimiestä, 80 ratsumiestä ja 18 tykkiä, määräsi Narvaezin tämän joukon päälliköksi ja käski häntä erottamaan Corteksen ja tuomaan hänet vangittuna Cubaan. Kun Diego Colon, Haitin varakuningas, kuuli näistä varustuksista, niin hän lähetti Ayallonin Cubaan kieltämään Velasquezia missään tapauksessa ryhtymästä sotatoimiin Cortesta vastaan, koska loistavasti alotettu yritys sen kautta saattoi kokonaan turmeltua. Velasquez ei ottanut näitä kehotuksia kuuleviin korviin, mutta Ayallon seurasi laivaston mukana Mexicoon. Narvaez saapui Vera Cruziin huhtikuussa 1520. Kun Ayallon sielläkin esitti vastalauseensa, niin Narvaez väkipakolla lähetti hänet pois Haitiin, jossa hän kertoi Diego Colonille asiain tilasta. Varakuningas, jonka lähettilästä ja arvoa oli niin julkisesti loukattu, lähetti Espanjaan kuninkaan oikeudelle valituksen sekä Velasquezia että Narvaezia vastaan. Samalla hän asettui Corteksen puolelle, ja epäilemättä tämän oli suuressa määrin kiittäminen Columbuksen pojan puoltosanaa siitä, että asia Espanjassa lopulta kääntyi hänen edukseen.
Vietyään maihin joukkonsa Narvaez vaati Villa Rican päällikköä Sandovalia luovuttamaan hänelle Corteksen rakentaman linnan. Mutta Sandoval sen sijaan vangitsikin Narvaezin sanantuojat ja lähetti heidät, kuusi miestä, sidottuina Corteksen luo Mexicoon, jonne he saapuivat neljän päivän kuluttua. Cortes antoi kaupungin ulkopuolella vapauttaa heidät siteistä, niin että he saattoivat hevosilla ratsastaen saapua pääkaupunkiin. Hän otti heidät siellä mitä kohteliaimmin vastaan, teki heille selkoa asemasta ja sai heidät kokonaan puolelleen taivutetuiksi. Vieläpä Cortes tuli heidän antamistaan tiedoista siihen käsitykseen, että hänen oli helppo saada koko lähestyvä armeija puolelleen, sillä Narvaez oli kopeutensa ja karuutensa kautta herättänyt vihoja omain miestensä kesken.