Uusi Mexico.
Tenochtitlanin kukistuttua antautuivat nopeaan kaikki naapurivaltakunnat. Melkoinen määrä kultaa saatiin. Komeat koristellut kultakilvet lähetettiin yhteisellä suostumuksella Espanjan kuninkaalle. Sitten Cortes ryhtyi kaupunkia uudelleen rakentamaan. Paljon kanavia luotiin umpeen, kadut suunniteltiin leveämmiksi, sodanjumalan temppelin paikalle rakennettiin pyhän Franciscukscn kirkko ja kaupungin puolustusta varten luja linna. Sekä Antilleilta että Espanjasta tuli siirtolaisia, niin että Mexicossa jo muutaman vuoden kuluttua asui 2,000 espanjalaista perhettä. V. 1524 oli kaupungin väkiluku jo kasvanut noin 30,000 hengeksi. Entisen sivistyskannan ja sen mukana asukkaiden ammattitaidon häviäminen tosin oli valitettava asia, varsinkin tieteelle, mutta siitä huolimatta oli Mexicon vallotus, joka lopetti kamalat ihmisuhrit, kieltämättä sekä maalle että kultuurille voitto. Espanjan alle jouduttuaan kansa nopeaan rappeutui. Maat jaettiin vallottajien kesken ja asukkaat joutuivat maaorjuuteen. Ainoastaan Tlaxcala säilyi tältä kohtalolta. Samoin kuin pieni tasavalta oli myötä- ja vastoinkäymisessä osottanut uskollisuuttaan, samoin Espanjalaiset sitä kohtaan täyttivät aseveljeyden ja kunnian vaatimukset. Tlaxcala sai pitää itsenäisyytensä, tunnustaen kuitenkin Espanjan kuninkaan yliherrakseen, ja kautta vuosisatain ovat tämän pienen valtion kookkaat urheat asukkaat säilyttäneet kielensä ja paljon vanhoja tapojaankin nykyaikoihin saakka. Nykyisessä Mexicossa, joka on liittovaltakunta, Tlaxcala on oma valtionsa.
Lujitettuaan valtansa Cortes vähitellen vallotti maata yhä laajemmalta, varsinkin etelään ja länteen päin, kunnes hänen miehensä saapuivat Tyynen meren rannalle saakka. Ruhtinaat enimmäkseen hyvällä alistuivat; toiset tekivät vastarintaakin, mutta voitettiin. Muun muassa vallotettiin Oaxacan rikas maakunta, joka on Tyynen meren puoleisella rinteellä Vera Cruzista suoraan etelään; suurimman osan tästä maakunnasta Espanjan kuningas myöhemmin antoi Cortekselle yksityisomaisuudeksi.
Espanjan kruunu ottaa Mexicon omakseen.
Espanjan hallitus ei vielä ollut hyväksynyt Corteksen toimia, hänen vallotuksiltaan puuttui kuninkaan vahvistus. Corteksen asema oli sen vuoksi yhä vielä horjuva. Piispa Fonseca, joka yksinvaltiaasti ja enimmäkseen huonosti oli johtanut Länsi-Intian asioita, olisi yhä vielä suonut, että Cortesta olisi kohdeltu kapinallisena. Hän allekirjotti v. 1521 vangitsemiskäskyn, mutta Cortes pelastui tältä häpeältä sen kautta, etteivät hänen asettamansa viranomaiset päästäneet käskykirjettä Vera Cruzia edemmäksi. V. 1522, Kaarlo V:nnen saavuttua Espanjaan, Corteksen asia annettiin erikoisen valiokunnan ratkaistavaksi. Tämä päätti asian rohkealle vallottajalle eduksi ja Cortes nimitettiin lokakuussa v. 1522 Uuden Espanjan maaherraksi.
Vasta nyt Cortes saattoi ruveta täydellä todella järjestämään Mexicon oloja ja laajentamaan sen aluetta joka suunnalle. Hän lähetti laivoja kummallekin merelle sekä pohjoista että etelää kohti etsimään salmea, joka veisi merestä mereen, mutta nämä etsimiset luonnollisesti jäivät turhiksi, koska salmea ei ole olemassa. Jos salmi olisi löydetty, niin olisi Mexico Espanjan ja Itä-Intian välisen kauppatien varressa ollen käynyt vielä entistä tärkeämmäksi. Cortes jatkoi vielä myöhemminkin samoja tutkimuksia, edistäen siten tehokkaasti Uuden maailman maantieteellisten olojen tuntemista. Näitten laajennuspuuhien ohella hän kuitenkin tarmokkaasti hoiti maansa sisällistäkin vaurastumista. Uusia viljelyskasveja tuotiin Europasta, kuten viini, olivi, oranssi, mantelipuu, kirsikkapuu ja sokeriruoko. Samalla ruvettiin uutterasti metalleja etsimään ja maailman rikkaimpana hopeamaana Mexico myöhemmin olikin monta vuosisataa Espanjan paras tulolähde. Kultamaana sen pian Peru kokonaan voitti.
Alvaradon retki Guatemalaan.
Sanoma, että Tabascon eteläpuolella asui melkoinen sivistyskansa, sai Corteksen lähettämään Alvaradon sille puolelle vallotusretkelle. Tehuantepekin ruhtinas oli jo ennen tunnustanut Espanjan ylivallan; hänen maansa kautta Alvarado sen vuoksi v. 1524 helposti pääsi Guatemalaan, jossa asui samoja Maya-sukuisia kansoja kuin Yucatanin niemimaallakin. Guatemala oli kuulunut Aztekkien valtakuntaan, mutta oli Mexicon kukistuttua eronnut itsenäiseksi. Sielläkin oli komeita kivirakennuksia, pyramiditemppeleitä ja upeita kirjavilla maalauksilla koristettuja palatseja, joitten raunioita on köynnöskasvien peitossa, tiheiköiden keskellä säilynyt paljon enemmänkin, kuin on näihin saakka tiedetty. Guatemalan asukkailla oli samanlaiset aseet kuin Aztekeillakin, mutta sitä paitsi heillä oli ruumiin suojana vahvat puuvillapanssarit, jotka kankeutensa kautta suuressa määrin ehkäisivät taistelijain liikkeitä.
Alvaradolla oli 120 ratsumiestä, 300 miestä jalkaväkeä ja 20,000 miestä apujoukkoja, kun hän merenrannikkoa kulkien lähti Guatemalaa vallottamaan. Vaikeitten vuorisolain kautta noustiin ylänkömaalle, jossa 60,000 miehen armeija koetti estää vallottajan tien. Tämä armeija voitettiin monessa tappelussa. Espanjalainen ratsuväki tavallisesti rajun hyökkäyksen kautta ratsasti kumoon suuria laumoja, intianisotilaat kun eivät kömpelöissä puuvillapanssareissaan päässeet kyllin sukkelaan väistämään. Guatemalan ruhtinas koetti sitten petoksen kautta saada Espanjalaiset satimeen. Hän houkutteli heidät pääkaupunkiinsa Utatlaniin ja valmisti suuret pidot palatsissaan, joka oli maan komein rakennus; mutta samalla hän oli salassa tyhjentänyt ja varustanut pääkaupunkinsa sillä tavalla, että se vieraitten tultua voitiin sytyttää palamaan ja kaikki liekkeihin tuhota. Alvarado kuitenkin sai tuumasta vihiä ja juoni päättyi siten, että päin vastoin ruhtinas kaikkine ylimyksineen mikä hirtettiin, mikä poltettiin. Tästä viisastuneena seuraava ruhtinas antautui hyvällä ja tuli juhlapukuisen seurueen keralla Alvaradoa vastaanottamaan, pelastaen siten maansa hävitykseltä. Aina nykyiseen San Salvadoriin saakka Alvarado voitokkaasti tunkeutui. Acayutla nimisen rannikkokaupungin luona hän taas kohtasi hyvin lukuisan vihollisjoukon, joka odotti hyökkäystä vahvassa asemassa. Alvarado voitti tällä kertaa sotajuonen kautta. Hän oli peräytyvinään ja sai sen kautta houkutelluksi intianit hyvistä asemistaan. Sitten hän äkkiä teki koko käänteen ja ratsuväki lakosi kosolta intianeja, jotka eivät kankeissa puuvillavarustuksissaan päässeet kyllin nopeaan pakoon. Vihastuneena saamastaan haavasta Alvarado antoi surmata melkein kaikki, mitä vain kiinni saatiin.
Koko maa aina San Salvadoria myöten tämän sotaretken kautta vallattiin ja jaettiin espanjalaisille sotilaille lääneiksi. Vaikka munkkikunnat koettivatkin kansaa puolustaa, niin hävitettiin kuitenkin perin pohjin sen vanha kultuuri, kansa orjuutettiin ja ihana maa vajosi syvään rappiotilaan, josta se ei ole voinut vielä tänä päivänäkään kohota.