»Yleisen maantieteen» (Erdkunde) hän erotti »maittentiedosta» (Länderkunde), joka ero nykyisissäkin maantiedeteoksissamme on vallalla. Yleiselle maantieteelle on omistettu teoksen alkuosa, jälkimmäinen ja paljon laajempi osa maittentiedolle. Useimmat Euroopan maat kuvataan tässä teoksessa jotenkin seikkaperäisesti. Cluverius oli historiallisen maantieteen tienraivaajia, ja tälle tieteenhaaralle hän omistikin suurimman osan työstään.
Varenius.
Seitsemännentoista vuosisadan tärkein maantieteellinen kirjailija oli Varenius. Bernhardus Varenius oli kotoisin Elben suupuolesta, läheltä Lüneburgia. Hän opiskeli matematiikkaa ja lääketiedettä, mutta viehättyi vielä enemmän maantieteeseen. Varenius muutti opinnot suoritettuaan Amsterdamiin lääkärin ammattia harjoittamaan ja tutustui siellä hollantilaisten suuriin löytöretkiin. Mutta vaikka hän rikkaassa hollantilaisessa kaupungissa saikin ystäviä, muun muassa Blaeun, oli hänen toimeentulonsa kuitenkin niin huono, että hän jo v. 1650 kuoli vastoinkäymisten murtamana, vasta kahdeksankolmatta vuoden vanhana.
Tästä lyhyestä iästä huolimatta hän jo oli ennättänyt julkaista kuvauksen Japanista, johon hollantilaiset siihen aikaan tutustuivat, ja seuraavana vuonna maantiedeteoksensa, Geographia Generalis, jossa hän aikansa tiedon pohjalla koetti laajalle perustukselle yhdistää kaikki maantieteeseen kuuluvat alat. Varenius käsitteli ainettaan filosofisessa hengessä ja kauan tämä teos oli paras tieteellinen ja vertaileva maantiede, mitä oli olemassa. Isaac Newton julkaisi siitä v. 1672 uuden painoksen, käyttääkseen sitä luennoillaan, ja samalla paransi sitä, useita tärkeitä korjauksia tehden. Parempaa suositusta teos tuskin olisi voinut saada.
Varenius jakoi maantieteen kahteen osaan, yleiseen maantieteeseen, joka tarkastelee maan kaikkia ilmiöitä yleiseltä kannalta, ja erikoismaantieteeseen, joka erikseen käsittelee kutakin maata. Yleisen maantieteen hän jakoi kolmeen osaan. Absoluutinen maantiede teki selkoa maapallon muodosta, koosta, asemasta ja aineesta, maan ja veden jakautumisesta, vuorista, metsistä ja erämaista, kaikista maapallon vesistä ja ilmakehästä. Suhteellinen maantiede käsitti maapallon tavalliset suhteet, ilmanalavyöhykkeet, maantieteellisen pituuden ja leveyden y.m. Kolmas, vertaileva maantiede vertaili toisiinsa ilmiöitä ja seikkoja, käsitellen myös maantieteellistä paikanmääräystä, paikkain etäisyyksiä toisistaan sekä laivaliikettä. Erikoismaantiede jäi Vareniukselta kirjoittamatta, mutta suunnittelusta näkyy, että hän aikoi sulkea ihmismaantieteen tieteestä kokonaan pois.
Tämä suuresti suunniteltu ja nerokkaasti kirjoitettu teos muodosti käänteen maantieteen kirjoittamisessa. Se käännettiin monelle kielelle ja oli vuosisadan kaikkien teosten esikuvana. Se oli paljon edellä aikansa tietoa ja siten jäsennelty, että siihen helposti sopi myöhempikin oppi. Varenius oli ensimmäinen, joka täydelleen käsitti korkeussuhteiden merkityksen maantieteessä. Hän ei ainoastaan todennut ilmiöitä ja niitä kuvannut, hän myös koetti ne selittää.
Suurta ansiota saavutti kotimaansa rajain ulkopuolellakin kuulun ruotsalaisen kemistin ja geologin Torbern Bergmanin fyysillinen maantiede, joka ilmestyi v. 1766 ja joka käännettiin monelle kielelle. Se on selvä, koruton selonteko maapallosta ja sen pinnalla huomattavista ilmiöistä. Se käsittelee ainoastaan varmasti todettuja asioita, mutta välttää kaikkia järjestelmällisiä luokitteluja ja kireätä sanankäyttöäkin.
Kuulu filosofi Immanuel Kant oli innokas maantieteilijä, ja voimallisella loogillisuudellaan hän paljon edisti tämän tieteen käsittelyä. Hän piti vuodesta 1765 alkaen Königsbergin yliopistossa fyysillisen maantieteen luentoja.
Maantiede oli hänen mielestään arvokas kasvatuksellinen oppiaine, discipliini, yhdessä antropologian kanssa järjen ja kokemuksen rakentaman maailmantuntemuksen perustus. Fyysillinen maantiede hänen mielestään oli koko luonnon supistelma, ei ainoastaan historiallisen, vaan myös kaikkien muitten maantieteen haarain perustus. Näitä muita maantieteenhaaroja hän erotti: matemaattisen maantieteen, moraalisen maantieteen, joka käsitteli ihmiskunnan tapoja ja luonteenominaisuuksia eri maanpaikoissa, poliittisen maantieteen, kauppamaantieteen ja teologisen maantieteen, joka käsitti uskontojen jaon. Huolimatta tästä jaosta Kant kuitenkin käsitteli matemaattisen maantieteen ensimmäiseksi ja itsenäisenä. Fyysillisen maantieteen hän jakoi kahteen osaan, yleiseen, joka käsitteli veden, ilman ja maan ilmiöitä, ja erikoiseen, joka käsitteli maan tuotteita, ihmisiä, eläimiä, kasveja ja kivennäisiä. Kant painosti erikoisesti maanpinnan korkeussuhteitten merkitystä, koska ihmismaantieteen eri haarat siitä riippuvat.
Maittentieto.