Seuraavana päivänä Park pyynnöstä kävi Almamin vaimojen luona. Tuota pikaa hänet piiritti toistakymmentä nuorta kaunista naista, joiden korkeata säätyä kulta- ja meripihkakoristeet ilmaisivat, ja nämä nyt kärttämään häneltä rohtoja ja helmiä ja suonen iskemistä. He laskivat leikkiä hänen ihonsa valkeudesta, väittäen sen johtuneen siitä, että hänet lapsena oli maitoon kastettu; ja hänen korkeasta nenästään, jota muka hänen äitinsä oli nipistellyt, niin että se oli käynyt sen muotoiseksi. Park oli tilanteen mies. Jokaiselle hänellä oli joku hyvä sana, kenen kiiltävää ihoa kiitti, kenen typönenää, vilkkaita silmiä, taikka valkeita helmimäisiä hampaita. Tämä hieno imartelu, suonen isku ja voimalliset rohdot saavuttivat siihen määrään kaunottarien suosion, että Parkia sitten kohdeltiin verraten hyvin. Häntä ei ryöstetty, hänen tavaroitaan ei edes tarkastettu ja lähtiessään hän Almamilta sai viisi kultadrakmaa.

Kuta kauemmaksi Park kulki itää kohti, sitä kuivemmaksi ja kevyemmäksi ilma kävi, sitä mielenkiintoisemmiksi maisemat. Kukkuloita ja laaksoja oli vaihdellen ja tämän kauniin maan läpi Senegal monta mutkaa tehden matkasi merta kohti. Asukkaat eivät enää olleet vaaleampia fuloja, vaan pikimustia neekereitä. Joagissa häneltä yritettiin palaver-talossa varastaa pyssy, mutta vaikka oli yö, oli Park valveilla ja esti varkauden. Kaksi hänen matkatovereistaan, jotka olivat olleet naapurikylässä tansseissa, tiesi lisäksi palatessaan kertoa maan kuninkaan tiedustelleen, mitä tämä matkustaja oli miehiään. Tuota pikaa saapuikin parikymmentä pyssyllä varustettua ratsumiestä, jotka sanoivat Parkin loukanneen maan lakeja, kun oli tullut sinne veroa maksamatta; siitä syystä hän oli menettänyt kaikki tavaransa. Lisäksi he nyt aikoivat viedä hänet väkisin kuninkaan luo. Matkatoverit ja talon isäntä varoittivat Parkia lähtemästä hevosmiesten keralla, ja Almamin viisi kultadrakmaa ja pitkät selitykset lepyttivätkin näitä koko joukon. He kuitenkin tahtoivat nähdä hänen tavaransa, ottivat niistä, mitä kutakin halutti ja puolet vietyään jättivät Parkin synkissä mietteissä sangen epätyydyttävää illallistaan nauttimaan. Matkatoverit ja palvelijat kehoittivat häntä palaamaan takaisin, mutta siihen Park ei mitenkään taipunut. Toivottomana hän istui valveilla koko yön kituvan valkean ääressä, harkiten tilannetta. Joku verta tavaroita hänellä vielä oli, mutta hän ei uskaltanut ottaa niitä esiin, koska pelkäsi niiden houkuttelevan rosvoja. Hän sen vuoksi päätti miestensä kera olla seuraavan päivän ruuatta, toivoen Kaitselmuksen ajan tullen heidät kaikki ruokkivan. Seuraavana päivänä nälkä alkoi miehiä ahdistaa ja he koettivat sitä lieventää pureskelemalla olkia. Illalla vanha orjatar kulki siitä ohi, vasua päänsä päällä kantaen, ja nähdessään Parkin riutuneen muodon kysyi, oliko hän saanut päivällistä. Park, luullen eukon pilkkaa tekevän, ei edes vastannut, mutta sitä kaunopuheliaammin Demba poika kertoi heidän kärsimyksensä, ja orjatar paikalla laski vasunsa maahan ja antoi heille kaikille runsaasti maapähkinöitä, jonka jälkeen hän lähti pois kiitosta odottamatta.

Kassonissa.

Kassonin kuninkaan palaavien lähettiläitten keralla Park sitten pääsi jatkamaan matkaa tähän maahan. Sainin yläpuolella oli kuljettava Senegalin poikki. Siellä saakka oli ranskalaisilla jo ollut kauppa-asema, jonka he kuitenkin olivat taas hylänneet. Senegal oli täällä kaunis, vaikkei kovin suuri joki. Kun oli tultu Kassonin alueelle, pyysivät lähettiläät paikalla lahjaa, joka Parkin täytyikin antaa, vaikka raskaalla mielellä. Samaan aikaan saapui erään läntisen kuninkaan lähetystö julistamaan Kassonin asukkaille, että elleivät he paikalla kääntyneet muhammedin uskoon, yhtyisi hän heidän viholliseensa, ja kun siitä olisi ollut seurauksena Kassonin tuho, täytyi näiden vastustelematta suostua vaatimukseen ja paikalla ruveta juhlallisesti Muhammedin nimessä rukoilemaan. Lähettilään isä oli monta päivää käyttänyt Parkin hevosta karannutta orjaa takaa-ajaakseen ja lopun lopuksi hän vielä piti puolet niistä tavaroista, mitä Parkilla enää oli jäljellä, ennenkuin päästi hänet jatkamaan matkaa Kassonin kuninkaan luo.

Ystävällinen vastaanotto.

Tammik. 9 p. 1796 Park saapui kylään, josta hänen seurassaan matkustava seppä oli kotoisin. Saapumisestaan sepän kotikylään Park kertoo seuraavasti:

»Sepän kotikylä Dumbo oli edessämme. Hän oli ollut sieltä poissa neljä vuotta. Veli oli sattumalta saanut tiedon sepän tulosta ja lähettänyt hänen vastaansa laulajan ja ratsuhevosen, jotta hän saattoi asianmukaisella juhlallisuudella saapua kotikyläänsä. Hän pyysi meitä samasta syystä laukaisemaan kiväärimme. Laulaja kulki edellä ja molemmat veljekset hänen jäljessään. Pian kokoontui ympärillemme parvi tanssivia ja laulavia ihmisiä, jotka tällä tavalla ilmaisivat iloaan sepän paluun johdosta. Kun astuimme kylään, sepitti laulaja omasta päästään runon 'hänestä, joka oli niin paljon vastuksia voittanut', kehoittaan lopuksi ystäviä tuomaan tulijalle runsaasti ruokavaroja. Sepän talolle tultuamme laukaisimme kiväärimme. Hänen kohtauksensa sukulaistensa kanssa oli sangen liikuttava… Kesken riemua tuotiin siihen sepän vanha äitikin, kepin nojalla kulkien. Kaikki tekivät hänelle tilaa ja ojensivat hänelle kätensä tervetuliaisiksi. Eukko oli aivan sokea, ja hän taputteli pojan käsiä, käsivarsia ja kasvoja silminnähtävästi iloissaan siitä, kun jälleen kuuli hänen rakkaan äänensä ja tiesi hänen jälleen olevan luonaan. Minä olin asettunut vähän syrjemmäksi erääseen majaan, ja kaikki olivat niin seppään kiintyneinä, ettei kukaan minua huomannutkaan.» Sepän täytyi nyt kertoa, mitä kaikkia hänelle oli matkalla tapahtunut, mutta sen hän teki vasta sitten, kun oli Jumalaa kiittänyt suojeluksesta matkalla. Kertomuksessaan matkasta hän kiitteli Parkin jalomielisyyttä itseään kohtaan ja sanoi lopuksi: »Kas tuossa hän istuu». — »Vasta nyt kääntyi huomio minuun, joka olin heidän edessään kuin pilvistä pudonnut.» Kun ensimmäinen pelästys oli asettunut, tutustuttiin kuitenkin valkoiseen mieheen ja ruvettiin hänen kanssaan hyviksi ystäviksi.

Seuraavana päivänä Park saapui Suluun ja nosti siellä kolmen orjan hinnan eräältä orjakauppiaalta, jolle hänellä oli Gambian englantilaiselta orjakauppiaalta viiden orjan hinnan osoitus. Tuskin oli hän asiansa ajanut, kuin saapui kuninkaan lähettiläs vaatien häntä tulemaan Kuniakariin tämän vieraaksi. Kassonin kuningas ottikin hänet sangen ystävällisesti vastaan, eikä vaatinut häneltä lahjoja, kuultuaan Parkin kertomuksen kovista kokemuksistaan. Mutta kun sitten joku hänelle kuiskasi, että Park oli saanut orjakauppiaalta kolmen orjan hinnan kultahiekkaa, täytyi Parkin melko lailla lisätä ennen antamaansa lahjaa.

Maa oli muutoin erinomaisen hedelmällistä, vaihtelevaa, taajaan asuttua ja hyvin viljeltyä. Kassonin kuningas saattoi siltä alalta, johon hänen iso sotarumpunsa kuului, millä hetkellä tahansa saada kokoon neljätuhatta aseellista miestä. Pahimpana vitsauksena olivat suuret hyena- ja susilaumat, jotka kävivät öisin karjan kimppuun. Niitä vastaan oli järjestetty erityiset vartiot, jotka öiseen aikaan tulien ja soihtujen valossa kävivät petojen kimppuun.

Kassonin kuningas varoitti Parkia lähtemästä tavallista tietä Bambarraan, suureen neekerivaltakuntaan, joka oli Nigerin kahden puolen, koska välillä oleva Kaarta paraillaan kävi Bambarran kanssa sotaa ja odotettiin Bambarran hyökkäystä Kaartaan. Matkalla Kaartaan tulikin jo sotapakolaisia vastaan suuret laumat. Romanttisen kivisen rotkolaakson kautta Park saapui Kaartan hiekkalakeille, uuden oppaansa tehtyä tehoisat taiat. Tämä, joka oli nimeksi muhammedilainen, mutta sydämessään paatunut pakana, oli Parkin kauhuksi äkkiä pysähtynyt synkässä metsässä ja viheltänyt kovaa kolme kertaa bamburuo'on pätkällä. Sitten hän oli laskeutunut hevosen selästä, pannut keihäänsä tien poikki ja jälleen kolmasti viheltänyt. Hetken aikaa odotettuaan, mitään vastausta saamatta, hän oli sanonut tien olevan auki ja matkaa voitavan vaaratta jatkaa.