Toukok. 20 p. matkue saapui metsiin, jotka viettivät Gambiaa kohti. Sään kuumuuden vuoksi kuljettiin nyt yöllä. Toukok. 30 p. se kulki Nerikon, Gambian syrjähaaran poikki, ja nyt laulajat alkoivat laulun, vihdoinkin päästyään »laskevan auringon maahan». Seuraavana päivänä tultiin itse Gambian rannalle ja kolme päivää myöhemmin Medinaan, jossa Park seitsemäntoista kuukautta takaperin oli otettu niin ystävällisesti vastaan. Muistaen Wulin kuninkaan hyvät matkatoivotukset Park lähetti hänelle sanan palaamisestaan. Karfa jätti sitten näille seuduille orjansa, kunnes saattaisi heidät myydä, ja lähti itse edelleen saattamaan Parkia Pisaniaan, englantilaiseen siirtokuntaan. Surulla ja paremman onnen toivotuksilla Park erosi onnettomista, joiden kanssa hän oli jakanut matkan kärsimykset; muuta hän ei voinut heidän hyväkseen tehdä, ja orja raukat sanoivat sen käsittävänsä.
Park tapaa maanmiehen.
Kesäk. 12 p. löytöretkeilijämme vihdoin tapasi t:ri Laideyn, joka oli häntä menomatkalla saattanut ja nyt tervehti häntä kuin kuolleista noussutta. Hänen todella luultiin joutuneen Ludamarissa tuhon omaksi. Sunilla hän kuuli, ettei Johnstonista sen enempää kuin Dembastakaan ollut tullut minkäänlaista tietoa. Park hylkäsi nyt repaleisen maurilaisen pukunsa ja ajoi pois muhkean partansa, joka oli matkalla kasvanut ja ollut sekä maurien että neekerien ihailun ja kateuden aiheena. Karfa sai kaksin kerroin sovitun hinnan ja t:ri Laidey lupasi pitää huolta hänen orjiensa myynnistä. Karfa ei voinut kyllin ihmetellä kaikkea, mitä näki, mutta enimmän kaikesta Parkin mielettömyyttä, hän kun oli lähtenyt moiselle matkalle turhan takia.
Orjalaivassa.
Amerikkalaisella orjalaivalla Park 17 p. kesäk. pääsi lähtemään kiertoteitä kotimaahansa. »Charlestown» viipyi kuitenkin niin kauan matkalla alas Gambiaa, että sekä merimiehistä että orjista useita kuoli kuumeeseen. Goreessa, Viheriän niemen kainalossa, laivan täytyi odottaa neljä kuukautta ruokatavaroita, niin että se vasta lokakuun lopulla pääsi Atlantin poikki purjehtimaan. Kuormana oli 130 orjaa, joista 25 oli ollut vapaata muhammedilaista, arabian taitavaa. Monet heistä olivat nähneet Parkin matkalla ja vielä useampi oli kuullut hänestä kotikylässään puhuttavan. Park lohdutti ja lääkärinä hoiti näitä raukkoja minkä voi, ja lohdutuksen ja avun tarpeessa he laivan ahtaissa suojissa, ankaran pakon alaisina, todella olivatkin. Kolmattakymmentä orjaa kuoli merimatkalla ja toisista suuri osa riutui kovin heikoiksi. Kaiken pahan lisäksi laiva alkoi keskellä valtamerta vuotaa ja saatiin hädin tuskin pelastetuksi. »Charlestownin» täytyi poiketa Antiguaan, Vähille Antilleille, jossa Park nousi maihin, jatkaakseen sitten postilaivalla matkaa Englantiin, jonne hän saapui joulukuun lopulla, kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta kotoa poissa oltuaan.
Kotona.
Kotimaassa urheata löytöretkeilijää oli pidetty jo ammoin kuolleena ja sitä iloisempi oli nyt yllätys, kun hän äkkiä palasi takaisin suurtyönsä toimitettuaan, ja varsinkin Afrikan yhdistyksen keskuudessa ilo oli suuri. Hänen matkastaan laadittiin yleisöä varten ensin lyhyet otteet, jonka jälkeen hän ryhtyi matkakertomusta kirjoittamaan kotimaassaan, Skotlannissa, jossa hän asui Walter Scott'in naapurina, tutunomaisesti seurustellen kuulun romaaninkirjoittajan kanssa, joka oli suuresti huvitettu Parkin seikkailuista. Keväällä 1799 matkakertomus ilmestyi painosta ja saavutti suurenmoisen menestyksen, se kun oli ensimmäisiä matkakertomuksia, mitä Afrikasta yleensä oli julkaistu, ja lisäksi sisällykseltään harvinaisen viehättävä. Tuskin on myöhemminkään esiintynyt Afrikan matkustajaa, joka olisi niin omituisissa oloissa Mustain maanosaan tutustunut ja niin läheltä ja perinpohjin tullut tuntemaan sen asukkaitten luonnonlaadun, tavat ja taipumukset. Park tosin julkisesti tunnusti olevansa orjakaupan puoltajia, mutta epäilemättä hänen kirjansa vaikutti aivan päinvastoin, paljastamalla tämän kaupan kauhean julmuuden ja julkaisemalla neekerien hyväntahtoisuudesta kosolta semmoisia luonteenpiirteitä, jotka osoittivat heidän oikeutensa arvollisempaan kohtaloon.
Mungo Parkin merkillisen matkan suoranaiset maantieteelliset tulokset olivat melkoiset. Hän oli tutkinut Gambian ja Senegalin yläjuoksun ja löytänyt Nigerin latvaosan sekä osoittanut, että tämä joki juoksee itää kohti. Hän oli koonnut paljon arvokkaita tietoja niistä kansoista, jotka sisämaassa asuivat, ja niiden kaupasta. Suurta kummastusta herätti se uutinen, että maurit olivat tunkeutuneet aina Nigerin varsille saakka. Kauppaa koskevat tiedot sitten saivat käytännöllistäkin merkitystä. Sisämaasta sanoi hän saatavan orjia, kultaa, norsunluuta, vahaa, hunajaa, vuotia, kumia ja väripuita, mutta tärkeämpää hänen mielestään oli, että maa erinomaisen viljavuutensa vuoksi voitaisiin kehittää tuottamaan kaikkia sekä Idän että Lännen arvokkaimpia tuotteita.
Mungo Parkin toinen matka.
Park meni sitten naimisiin ja alkoi elättää itseään lääkärinammatilla. Mutta se tuotti huonosti niihin aikoihin, ja pienessä maalaiskylässä, jossa hän asui, hänen sitä paitsi tuli ikävä. Hänessä kyti halu päästä takaisin Afrikkaan, eikä hän epäillyt jättää vaimoaan ja kolmea lastaan, kun tuli otollinen tilaisuus.