Toisen retken Barth yhdessä Overwegin kanssa teki Tshad järven pohjoispuolelle Kanemiin ja kolmannen retken yksin Adamauan ja Bagirmin välisiin seutuihin. V. 1852 Overweg malarian murtamana kuoli ja Barth hautasi hänet Tshad järven rannalle. Overweg oli ensimmäinen eurooppalainen, joka oli tällä järvellä matkustellut.
Overwegin kuoltua Barth päätti näin yksinkin jäätyään jatkaa tutkimuksiaan, kohdistaen tällä kertaa huomionsa Bornun ja Nigerin välisiin maihin, jotka Clappertonin matkasta huolimatta vielä olivat hyvin vähän tunnetut. Timbuktu oli hänen matkansa päämäärä. Matkatoveriksi hän Kukasta sai erään sherifin, s.o. profeetan jälkeläisen, joka oli tullut sinne Fezistä kauppamatkalle, ja palkkasi itselleen melkoisen joukon palvelijoita. Itse hän tekeytyi muhammedilaiseksi ja otti nimekseen Abd-el-Kerim.
Vuodenaika oli viileä eikä lämpömittari yöllä osoittanut kuin jonkun asteen yli jäätymäpisteen.
Kukan ja Kanon välillä maisemat olivat yksitoikkoisia alanteita, mutta nyt niiden tummaa savimaata peittivät rehevät laihot neekerihirssiä ja durraa. Syväin kaivojen luona juotettiin nopeaan suuria nautakarjoja, vuohi-, lammas- ja aasilaumoja, mutta näyn maalauksellisuutta koko joukon jäähdytti se, että kaivon omistajat matkamiehiltä kiristivät vedestä hinnan, joka muutoin tässä osassa Afrikkaa oli yleistä.
Kojamin maakunnassa, jossa kylät olivat hajallaan, oli vainioiden ohella laajoja mimoosametsiä, joista suuret kameelikarjat, väestön tärkein omaisuus, saivat ravintonsa. Maassa liikkui paljon paimentolaisheimoja, mutta pahaksi onneksi se oli rosvojenkin maa, ja öisin täytyi asettaa vahdit pitämään silmällä, etteivät nämä päässeet äkkiavaamatta hyökkäämään retkikunnan kimppuun. Barthin täytyi itse tuon tuostakin nousta ylös katsomaan, että vahdit pysyivät hereillä. Toisin paikoin oli maa mustanaan muurahaisia, jotka tuottivat matkamiehille tuhannet tuskat.
Komadugun rannoilla.
Karavaani tuli sitten Komadugun laaksoon. Tämä joki tuo länsipuolelta Bornun vedet Tshadiin. Siellä heidän oli kuljettava lukuisain uomain poikki, joissa alati väjyi salaisia hautoja suistaakseen varovaisimmankin miehen ratsuineen liejuiseen veteen. Sadeajalla seudun ja sen sankkain metsäin läpi olisi ollut vaikea matkata, mutta viileällä ajalla se oli oikea luonnon paratiisi. Majesteettisiä tamarindiryhmiä alkoi esiintyä ja helmikanat elähyttivät maisemia. Mutta sääskiä oli suunnattomasti eivätkä ne antaneet matkustajille lepoa yöllä eivätkä päivällä. Tuon tuostakin hypähti pensaikoista ja pitkän ruohon seasta juoksuun tetel-antilooppeja ja toisin paikoin suurempi kargum antilooppi kauhistuneena pakeni karavaanin tieltä. Joessa oli runsaasti oivallisia kaloja. Vuotuisten tulvain vuoksi Komadugun laakso oli melkein asumaton. Se olisi ollut metsästäjän paratiisi, mutta maan omat asukkaat eivät olleet yhtä innokkaita metsästäjiä kuin lännempänä haussat.
Nyt ei laaksossa näkynyt muita ihmisiä kuin joku yksinäinen parikunta, joka yhteen sidotuilla kurbitsipulloilla ratsasti joen poikki. Lauttapaikalla oli kuitenkin väkeä, joka auttoi karavaanin joen poikki, kiskoen avustaan runsaan hinnan.
Manga.
Manga maakunta, johon retkikunta nyt tuli, oli aaltoilevaa, punaisen hiedan muodostamaa kunnasmaata, jossa viljeltiin etenkin maapähkinöitä ja papuja sekaisin samassa vainiossa. Pavut kypsyivät myöhemmin, jonka vuoksi ne ensimmäisen sadon korjauksen jälkeen jätettiin kameeleille ja karjalle, muodostaen erinomaisen rehun. Komadugun eteläpuolella asuttiin savimajoissa, pohjoispuolella ruokomajoissa, jotka usein olivat köynnöskasvien verhoamat. Mangan asukkaat eivät olleet hevosmiehiä, kuten Kanon seudun, eivätkä kameelin kasvattajia kuten Kojamin, vaan kulkivat jalan, jousi ja nuolet ynnä kirves aseinaan. Profeetan jälkeläisen päältä he ryöstivät peiton hänen maatessaan, vetäen häntä kappaleen matkaa perässään, kun hän ei tahtonut omaisuudestaan luopua.