Kulkien ohi Gremarin, muureilla ympäröidyn' kaupungin, jonka ympärillä karjoja kävi laitumella, karavaani tuli kuivempaan ja kuumempaan maahan, jossa siihen yhtyi joukoittain kulkukauppiaita, jotka kantoivat tavaroitaan päänsä päällä. Tämä Munijon maa metsäisine mäkineen, suolajärvineen ja suolattomine järvineen, kaupunkeineen, kylineen, viljelysmaineen ja laitumineen, loppumattomille nauta- ja kameelikarjoineen, lammas-, vuohi- ja hevoslaumoineen puolusti niitä kauniita nimiä, »Dumpalmumaan kuningatar», »Maailman sulous» y.m., joita matkan varressa oleville paikoille oli annettu. Kaikki kaivot olivat syvät ja poikia ja tyttöjä puullasi joukoittain niiden ympärillä, nostaen vettä eläimille, joita katkeamatta virtasi kaivoille. Paljon ihmisiä tuli vastaan kuljettaen härkäin selässä satojaan kaupunkeihin dumpalmun lehdistä tehdyissä säkeissä. Tässä seudussa oli natronijärviäkin, jotka kuitenkin olivat kauniimmat kuin erämaassa, niiden ympärillä kun viljeltiin puuvillaa, derabahamppua, dumpensasta ja ruohoa.
Karavaani sai häiritsemättä kulkea näiden seutujen läpi. Melkein poikkeuksetta sitä kohdeltiin vierasvaraisesti, jopa toisinaan odottamattoman ystävällisestikin. Muureilla ympäröityjä kaupungeita ja kyliä, neekerien majoja ja savipalatseja oli niin taajassa, että melkein aina oli ihmisasunnoita näköpiirissä. Mutta samoinkuin ainakin maassa, jossa kulkuneuvot ovat huonot, oli täälläkin toisissa paikoissa runsaasti elintarpeita, toisissa taas vallitsi puute. Paljon haittaa oli siitäkin, että maksuvälineet niin suuresti vaihtelivat, ettei ollut helppo arvata kohtuullista hintaa.
Toiset kaupungit, kuten Gure, olivat etäältä nähden sangen maalaukselliset ja niiden maaherrat arvon miehiä, jotka saattoivat lähettää sotaan melko armeijan, mutta joita sen sijaan vaivasi ainainen rahanpuute. Niin oli Gurenkin maaherran laita. Hän paraillaan valmisteli sotaretkeä erästä alaistaan kaupunkia vastaan, joka muka oli osoittanut liian suurta suosiota tuaregeja kohtaan; retken todellinen tarkoitus kuitenkin oli, kuten hän Barthille huomautti, hankkia orjia velkojensa maksamiseen. Tuarcgit muutoin olivat seudun suurin vitsaus, he kun aina silloin tällöin tekivät siihen ryöstöretkiään.
Wushek oli toinen mielenkiintoinen paikka, »viljavuuden ja kuivuuden, viljelyksen ja autiuden, uutteruuden ja laiminlyönnin sekoitus». Se oli jonkun matkan päässä vuorijonosta, josta sen erotti hedelmätön vyöhyke, mutta kaupungin seuduilla kumpusi maasta monessa norossa lähteitä, joten täällä voitiin viljellä vehnää ja taatelipalmuja, ja kuivemmillakin paikoilla viihtyi köynnöskasvien verhoama tamarindi. Vettä oli runsaasti, sopivissa paikoissa oli lampia ja kaivot olivat vettä täynnään. Wushek oli Bornun tärkein vehnämaa. Linnain ja tornien raunioita näkyi monessa kohden todistaen sitä, että tämä rauhalliselta näyttävä maa usein oli ollut sodan jaloissa.
Zinder ja sen kauppa.
Joulupäivänä v. 1852 Barth saapui Zinderiin, laajalti kuuluun kauppakaupunkiin, jossa kauppiaitten tavarat kuitenkin olivat tiheään sattuvain tulipalojen vuoksi ainaisessa vaarassa.
Barthin täytyi Zinderissä odottaa tavaroita, joita arabialaisen karavaanin oli määrä tuoda hänelle Tripoliista. Karavaani ja sen mukana lähetys todella tulivatkin perille, rahat kahteen sokerilaatikkoon kätkettyinä, niin ettei kukaan aavistanut Abd-el-Kerimin saaneen melkoista rahasummaa, jota olisi kannattanut ryöstää. Barth osti nyt suuren varaston punaisia viittoja eli burnuksia, turbaaneja, peilejä, kankaita, partaveitsiä, rukousnauhoja ja muita tavaroita kohtuullisella hinnalla, koska kaikki eurooppalaiset tavarat karavaanin saapumisen jälkeen olivat melkoisesti halvenneet. Yksi laatikko, jossa oli 400 dollaria rahaa ja englantilaisia teräaseita, tuli kuitenkin perille liian myöhään ja joutui Zinderissä rosvojen saaliiksi.
Matkaa jatkaen Barth sitten tuli Katsenaan, jossa hän osti Nupen ja Kanon, »Afrikan Manchesterin», pumpuli- ja silkkituotteita ynnä nahkaisia vesisäkkejä, joista paikka on kuulu. Mustia saaleja ostettiin lahjaksi tuaregeille, jotka niillä suojelevat kasvojaan erämaan hiekalta ja hehkulta. Vielä täytyi ostaa tupakkaa, josta Katsena oli kuulu, ja naisten kankaita. Näine neekerien kesken suuresti haluttuine kauppatavaroineen Barth arveli voivansa huoletta lähteä matkaa jatkamaan.
Katsenan maaherra oli kuitenkin alkanut ahnain silmin katsella Abd-el-Kerimin suuria rikkauksia, jonka vuoksi Barth ei vaaratta päässyt tästä kaupungista. Edessäpäin taas raivosi ilmisota ja tien varrella ryösteli vihollisen sotajoukko, jonka vuoksi matka oli vaarallinen, mutta lopulta Barth kuitenkin pääsi Sokotoon, joka jo oli edellisten matkustajain käynneistä tunnettu.
Sokoto.