Rohlfs Libyan erämaassa.
Rohlfs on todella ainoa eurooppalainen, joka on laajemmalta matkustanut Libyan erämaassa. Seurattuaan v. 1868 retkikunnan mukana, jonka englantilaiset lähettivät Abessinian negusta kukistamaan, hän seuraavana vuonna matkusti Kyrenaikan ja Siuahin keitaan kautta Egyptiin. Vuosina 1873—1874 hän johti retkikuntaa, jonka kediivi Ismail lähetti Libyan erämaahan ja jolla oli muitakin tiedemiehiä mukana. Tämä retkikunta pääsi Kufran keitaaseen, josta ei siihen saakka tiedetty muuta kuin huhupuheita, mutta uskonkiihkoisten asukkaitten vihamielisyyden vuoksi sen täytyi palata, ennenkuin ennätti suuriakaan aikaan saada.
Oskar Lenz.
Oskar Lenz oli luonnontutkija, Itävallassa syntynyt. Tehtyään matkan Guinea-lahteen laskevalle Ogove joelle hän v. 1879 lähti saksalaisen Afrikan seuran toimesta Marokkoon tutkimaan Atlas vuoriston laaksoja. Saatuaan matkatoveriksi Abd-el-Kaderin veljen Hadj Alin hän teki matkansa, kävi Fesissä, Mekinesissä ja Marrakeshissä ja päätti sitten Alin kehoituksesta matkustaa erämaan poikki Timbuktuun. Ilmoittaen itsensä turkkilaiseksi lääkäriksi Lenz Alin keralla ja Marokon sulttaanin antaman saattojoukon suojassa lähtikin tälle vaaralliselle matkalle. Saattojoukko ei kuitenkaan tullut edemmäksi kuin Tarudantiin, Atlaksen eteläreunalle, sieltä Lenzin oli omin neuvoin kuljettava erämaan poikki. Tarudant oli keskiajalla melkoinen kauppakaupunki ja suuret rautaiset kiinnitysrenkaat osoittivat, että alukset silloin olivat päässeet nousemaan Sus jokea sinne saakka. Nykyään Tarudant on rappeutunut ja sen kauppa on kokonaan ehtynyt. Kaduilla kuljeskelee asestettuja berberejä, jotka väijyvät tähän rosvopesään eksyneitä muukalaisia, ja murhat ja rosvoukset ovat jokapäiväisiä tapauksia.
Erämaamatkalla Lenz kulki Taudenin suolakaivoksien ohi, mutta nämä kaivokset, joista Timbuktu ennen tuotti suunnattomat määrät suolaa ja joiden vuoksi Marokko valloitti Sudanin, olivat nyt autioina. Länsi-Sahara, jota moni oli luullut entisen meren pohjaksi, oli Lenzin havaintojen mukaan 200—300 metriä korkeata ylänköä. Heinäkuussa v. 1880 Lenz saapui Timbuktuun. Väestö otti hänet ystävällisesti vastaan — ehkä siitä syystä, että hän oli saksalainen — ja hän saattoi viipyä tässä kaupungissa parikymmentä päivää. Timbuktusta hän matkusti Senegaliin, ollen ensimmäinen eurooppalainen, joka kulki tämän välin. Hänen jälkeensä ei Timbuktussa käynyt ketään, ennenkuin ranskalainen meriupseeri Boiteux v. 1894 sen valloitti.
Lenz Timbuktussa.
»Noin tunnin matkan päässä Timbuktusta lakkaa runsas kasvullisuus ja alkaa jälleen hiekkainen hedelmätön maa. Täältä näimme Timbuktun ensi kerran! Tunsin sanomatonta tyydytyksen ja kiitollisuuden tunnetta suosiollista kohtaloa kohtaan, kun etäisyydessä näin talot ja moskeijain tornit, jotka ovat Barthin kuvasta tunnetut. Timbuktu, jossa ei ainoakaan eurooppalainen ollut käynyt sen jälleen, kuin Barth siellä oli 27 vuotta takaperin; Timbuktu, joka oli ollut niin monen matkustajan kiihkeiden toiveiden päämäärä, joka oli saanut heidät ponnistamaan parhaat voimansa ja lannistuneina ja pettyneinä tieltä kääntymään; Timbuktu, Sudanin vanha kauppakeskus, itämaisen taiteen ja tieteen entinen tyyssija — tämä kaupunki oli edessäni ja lyhyen ratsastuksen jälkeen saavutin sen talot.
»Miehenikin ilolla tervehtivät etäisyydessä näkyvää kaupunkia ja onnittelimme toisiamme menestyksen johdosta. Ylpeinä osoittivat meitä saattelevat Arauanin miehet ja sheikki el-Bakay tätä Medinaa, tätä suurta kaupunkia ja kertoivat sen suurista taloista, hyvästä vedestä ja oivasta ruoasta, jonka ansiosta täällä nopeaan toipuisimme. Yksi ajatus meille kuitenkin yhä tuotti huolta: miten meidät otettaisiin vastaan? Tunnettaisiinko minut perältäkin uskottomaksi ja mille kannalle asettuisivat siinä tapauksessa asukkaat ja varsinkin vallanpitäjät?
»Vuoden 1880 heinäkuun 1 päivä on aina pysyvä minulle unohtumattomana. Ehkä kuljetaan Nigeriä pian höyrylaivoilla, joihin rautatiet tuovat matkustajia Atlantin rannoilta; silloin nauretaan, että on ollut aika, jolloin matkustaminen tähän paikkaan oli monen vaikeuden takainen suurtyö.»
Nopeaan retkikunta kulki hedelmättömän vyöhykkeen poikki, joka erottaa Timbuktun mimoosametsästä. Sortuneet seinät ja rauniokasat viittasivat siihen, että Timbuktu ennen oli ollut paljon suurempi. Oikealla puolella näkyi suuria nautakarjoja, lammas-, vuohi-, aasi- ja kameelilaumoja sekä välkkyi melkoinen vedenpinta, daia eli allikko, jotka Sudanin maisemille ovat niin luonteenomaiset.