Kuukauden toisensa jälkeen he odottivat, mutta eivät päässeet edes pois lähtemään. Kun Mtesa vihdoin suostui antamaan heille oppaita, oli heidän kuljettava pohjoista suuntaa Niiliä kohti paikkaan, joka oli satoja kilometrejä alapuolella sen paikan, missä joki järvestä lähtee. Speke ei siis olisi voinut itse todeta, että Ukerewe on Niilin lähdejärvi, mutta hänpä Niiliin yhdytettyään palasikin sitä ensin ylöspäin siihen saakka, jossa se Viktoria Njansasta lähtee, ja saavutti näin Niilin vasenta rantaa viikon päivät ylöspäin kuljettuaan Mtesan oikusta huolimatta tarkoituksensa. Aivan joen niskasta, siitä, missä se järvestä lähtee, hän löysi monta metriä korkean putouksen, joka sai Riponin putouksen nimen Englannin maantieteellisen seuran silloisen presidentin kunniaksi.
Riponin putous.
Heinäk. 28 p. 1862 Speke seisoi Riponin putouksen rannalla, kuvaten sitä seuraavin sanoin: »Vaikutus oli niin valtava kuin olla saattoi: rehevä puistomaisema, suurenmoinen, kuutta tai seitsemääsataa jardia leveä joki pikkusaarineen ja kallioineen — edellisillä kalastajain majoja, jälkimmäisillä päivää paistattelevia lintuja ja krokotiileja — upeat, korkearuohoiset rantaäyräät, taustassa reheviä puita ja plataaneja, joiden alla näkyi syöviä topi- ja hartebeest-laumoja, ja vedessä virtahevot purskuttivat vettä sieraimistaan ja jalkaimme juuresta nousi lentoon trappeja ja helmikanoja.»
Unjotossa.
Speke miehineen laski sitten jokea veneillä, mutta heidän lähestyessään niitä seutuja, joissa suuri Kioga järvi on, asukkaat eräässä kylässä Unjoron rajalla osoittivat niin suurta vihamielisyyttä, että hänen täytyi erota joesta ja kulkea maisin Unjoron pääkaupunkiin. Matkalla Spekeen yhtyi Grant ja yhdessä molemmat matkustajat sitten kulkivat edelleen Unjoron pääkaupunkiin.
Unjoro on paljon köyhempää maata kuin Uganda, ja sekä kansa että hallitsija olivat paljon vihamielisempiä. Ensin retkikuntaa ei tahdottu laskea maahan ensinkään, ja kun se oli sinne päässyt, ei sitä tahdottu enää laskea pois. Kuningas Kamurasi, jonka pääkaupunki oli Kafun ja Niilin välisellä niemellä, käytti sitä aikaa, jonka hän retkikuntaa pidätti, kiskoakseen siltä, mitä suinkin sai irti lähtemään. Speke sai täällä kuulla lännessä olevasta suuresta järvestä (Albert Njansasta), mutta ei päässyt sinne matkustamaan.
Speke oli kotimaassaan sopinut Petherickin kanssa, että tämä lähettäisi häntä vastaan Gondokorosta käsin apuretkikunnan, ja kun hän Unjorossa sai kuulla jonkun päivämatkan päässä olevan valkoisia kauppiaita, arveli hän sitä juuri täksi apuretkikunnaksi ja lähetti uskollisimman miehistään, Bombayn, sitä tapaamaan. Tämä palasi pian ilotiedoilla, uusiin vaatteihin puettuna ja jo etäältä ilmaisten riemuaan pyssynlaukauksilla. Hän oli tavannut, ei tosin apuretkikuntaa, mutta joukon »turkkilaisia», s.o. erään maltalaisen kauppiaan De Bonon palveluksessa olevia Sudanin neekereitä, jotka olivat leiriytyneet Gondokoron eteläpuolelle, kahdeksan päivämatkan päähän tästä kaupungista. Unjoron kuningas vihoviimein päästi heidät lähtemään. Marraskuun 9 p. he astuivat veneihin ja laskivat Kalu jokea Niiliin, joka sillä paikalla vielä oli leveä, järvimäinen, ja sitten osa maata, osa Niiliä pitkin veneillä kulkien, saapuivat Kamman koskelle, josta Speke päätti oikaista suoraan maan poikki, koska Niilin sanottiin tekevän suuren mutkan ja Gondokoroon mennessä olevan paljon koskia.
Matkalla Gondokoroon.
De Bonon miesten leiri tavattiin ja siellä oli vastaanotto intohimoisen riemuisa. Speken miehet juhlan kunniaksi hummasivat yhden viikon yhteen mittaan. Mutta Speke ja Grant eivät voineet aikaansa yhtä iloisesti viettää, heidän kun täytyi joka päivä nähdä, kuinka säälimättömästi »turkkilaiset» pettivät ja nylkivät maanasukkaita heidän kanssaan kauppaa tehdessään. Speken täytyi odottaa, kunnes he olivat loppuun suorittaneet norsunluukauppansa ja lähtivät paluumatkalle, sillä hänellä ei ollut enää niin paljon omaisuutta, että olisi voinut omin voimin päästä edes Gondokoroon, Egyptin eteläisimmälle asemalle. »Turkkilaiset» ottivat joka kylästä väkipakolla kantajia sen, minkä tarvitsivat.
15 p. helmik. 1863 Speke ja Grant saapuivat Gondokoroon, oltuaan kolme vuotta matkallaan. Gondokorossa he tapasivat maanmiehensä Samuel Bakerin, joka vaimonsa keralla oli matkalla etelää kohti heitä etsimään. Gondokoroon saapui Petherick'kin vaimonsa keralla, mutta Speke oli hänelle niin vihoissaan siitä, että hän oli uskonut avun tuonnin De Bonon miesten asiaksi, ettei hän enää huolinut Petherickin avusta, vaan matkusti Bakerin aluksella Khartumiin. Hän teki Petherickille suuren vääryyden, sillä tämä oli kyllä jo vuotta ennen käynyt Gondokorossa samalla asialla, mutta kun hän oli palkaton konsuli, ei hän voinut jäädä sinne vuosikausiksi odottamaan. Speken syytökset saivat sitten aikaan, että Petherick menetti konsulivirkansa ja vielä kauppansakin, sillä egyptiläiset, jotka olivat hänelle vihoissaan siitä, että hän oli orjakauppaa vastustanut, juonivat nyt hyvällä menestyksellä häntä vastaan.