Speke ja Grant palasivat Eurooppaan keväällä 1863. Matka, löydöt ja Speken matkakertomus herättivät mitä suurinta huomiota, vaikkeivät julkiset hyvitykset olleetkaan kovin suuria. Speke oli ensimmäisessä sähkösanomassaan ilmoittanut, että »the Nile is settled» (Niilin kysymys lopullisesti ratkaistu), mutta tämä ei estänyt Burtonia asettumasta vastakkaiselle kannalle. Hän julkaisi Petherickin kanssa teoksen osoittaakseen, että Speken löytö olikin verraten vähäpätöinen. Käyttäen hyväkseen Speken tunnustusta, että hän harvassa kohdassa kävi itse järven rannalla, Burton kielsi sen olemassa olonkin, väittäen paikalla olevan monta järveä ja suota. Niilin päävesi muka tuli Albert Njansasta, jonka Baker oli vähän myöhemmin löytänyt, ja sen takaa Tanganjikasta saakka. Asian piti tulla julkisen väittelyn alaiseksi Englannin tiedeseuran kokouksessa Bathissa, mutta juuri kun kokouksen piti alkaa ja Burton oli asettunut paikalleen, vanhan matkatoverinsa ilmestymistä odottaen, saapui tieto hänen tapaturmaisesta kuolemastaan metsästysretkellä. Mies, joka oli niin monet vaarat kokenut, sai odottamatta surmansa kotiseudullaan haulikkonsa tapaturmaisen laukeamisen kautta.

Myöhemmät matkustajat osoittivat, että Speken käsitys Niilin lähteistä oli pääasiassa oikea. Hänen suurin erehdyksensä oli se, että hän piirsi sille monta lähtöhaaraa Viktoria-järvestä, vaikka Riponin putous on ainoa. Erehdys johtui siitä, että eräiden syrjäjokien lähteet ovat niin lähellä järven pohjoisrantaa, että Speke jonkin verran etäämmältä rantaa seuraillessaan tuli kulkeneeksi niiden poikki ja luuli niiden itse järvestä alkavan. Viktoria Njansan luoteisen lahden, Kavirondo-lahden, josta Speke kuuli huhuja, hän piirsi liioitellen hyvin suureksi ja kuuli sille väärän nimen, Bahri-Ngo.

»Speke oli», lausuu hänestä tunnettu Afrikan tutkija Sir H.H. Johnston, »Afrikan löytöretkeilijöistä suurimpia, ehkä vain Stanleyn ansiot ovat suuremmat. Harvinainen tarmo, mielenlujuus, urheus, maltti ja rautainen terveys täytyi sillä miehellä ollakin, joka saattoi voittaa Sansibarin ja Viktoria Njansan väliset esteet ja tunkeutua tältä järveltä Niilin laivaliikkeen päätekohtaan. Unjamvesin ja Viktoria-järven välillä retkikunta oli vähällä joutua tuhon omaksi. Mtesan oikut tuottivat sille monet vaarat, monta kertaa Kamurasi Unjorossa uhkasi sille tuhon tuottaa ja muita vaaroja odotti Madin ja Barin maissa, mutta lopulta se kuitenkin pääpiirtein ratkaisi Niilin kysymyksen. Viktoria Njansa voitiin Speken matkan johdosta piirtää kartalle likimain oikein, Albert Njansan muoto ja laajuus arvata sangen tarkkaan ja Valkoisen Niilin juoksu piirtää osapuilleen. Päiväntasaajan Afrikan merkillisestä vahumaylimystöstä ja Ugandan barbaarisesta hovista saapui nyt ensimmäinen tieto. Speke paljasti Niilin salaisuudet, samoin kuin Stanley Kongon. Vain aukkojen täyttäminen jäi myöhempien tutkijain asiaksi.»

Grant toi matkalta runsaita kokoelmia.

Niilin tutkimisen myöhempiä vaiheita.

Samuel Baker.

Samuel Baker oli nähnyt paljon maailmaa, ennenkuin hän lähti Niilin lähdejärville Speken ja Grantin työtä jatkamaan. Ollen varakkaan kauppiaan poika hän jo varhain saattoi noudattaa matka- ja seikkailuhaluaan. Viljeltyään plantaasseja, rakennettuaan rautateitä Unkarissa ja siellä tutustuttuaan toiseen vaimoonsa, metsästettyään karhuja, metsäkarjuja, susia, hirvaita ja kauriita Vähässä Aasiassa, hän v. 1861 saapui Kairoon vaimonsa keralla, matkustaakseen sieltä Spekeä ja Grantia vastaan. Valmistaakseen itseään tätä vaikeaa tehtävää varten hän ensin päätti tutkia Atbaran, viimeisen syrjäjoen, joka Niiliin vettään tuo.

Baker Atbaralla.

»Parinkymmenen mailin rasittavan matkan jälkeen», hän kirjoittaa, »saavuimme Atbaran ja Niilin yhtymäkohdalle; kaiken matkaa oli vasemmalla kädellä karua hiekkaa silmän siintämättömiin, jota vastoin oikea ranta mailin päähän Niilistä vielä kykeni kasvattamaan kääpiömimoosoja ja Asclepia giganteaa… Atbara on omituinen joki; ei ollut sitä paikkaa, josta se ei olisi ollut ainakin tuhattakahtasataa jalkaa leveä, ja toisin paikoin se oli paljon leveämpi. Äyräät, joiden korkeus oli 25—30 jalkaa, olivat epäilemättä tulvain aikana olleet veden alla, mutta nykyisin joki oli kuollut, ei vain osaksi kuivunut, vaan hiekkauoma niin hehkuva, että auringonvalon heijastus oli melkein sietämätön. Äyräillä kasvoi runsaasti hyphaene-palmuja, jotka ovatkin ainoat varjon antajat. Useat allikot olivat melkoisen suuret ja syvät. Tulvan aikana Atbaran uoma on hirmuisena koskena, jonka voima äkkimutkiin kaivaa parin-, kolmenkymmenen jalan syvyisiä kuoppia. Näihin syvänteihin sitten jää vettä, muun uoman kuivaessa… ja täten syntyneissä lampareissa kiehuu suurta kalaa, mahdotonta krokotiiliä, kilpikonnaa ja toisinaan niissä vilisee virtahepojakin… Erämaan eläinten, gasellien, hyeenain ja villiaasien, on pakko tulla näille lampareille juomaan… Palmuissa parveilee lukemattomia kyyhkyskarjoja ja aamuin ja illoin saapuu tuhansittain helmikanoja juomaan ja taas matkaan lähteäkseen.»

Kesäkuun lopulla kuumuus oli kerrassaan tukehduttava, mutta samaan aikaan Baker sai kokea Abessinian alppimaan lumensulamisen ja rankkasateiden vaikutukset. Hän makasi juhannusaattona puoleksi nukuksissaan vuoteessaan joen rannalla, kun hän äkkiä kuuli jyminää, ikäänkuin etäisen ukkosen ääntä. Tämä ääni yhä koveni, kunnes se herätti arabialaisetkin, jotka nyt hyökkäsivät telttaan ja huusivat »joki! joki!» — »Kavahdimme jalkeillemme silmänräpäyksessä ja tulkkini huudahti aivan suunniltaan kauhistuksesta, että joki lähestyi ja että se etäinen jyrinä olikin lähestyvän veden pauhua… Väestäni suuri osa nukkui jokiuoman paljaalla hiekalla ja tuskin ennätti kavuta jyrkän törmän päälle, ennenkuin vesi pimeässä yllätti heidät… joki oli saapunut kuin 'varas yöllä'. Kun aamu valkeni, seisoin uljaan virran, erämaan ihmeen rannalla! Eilen sillä paikalla oli vain karua hohtavaa hiekkaa, reunoillaan kuihtuneita pensaita ja puita paarteenaan. Ei ainoakaan pensas voinut ylpeillä lehdestä, ei ainoakaan puu luoda varjoa: mimoosain rungoilla hauras kummi halkeili… Yhdessä yössä tapahtui tämä ihmeteltävä muutos… Kuin kokonainen kansainvaellus tulvavesi anasti uomaa, joka sitä myöten muuttui 1500 jalkaa leveäksi, viittätoista tai pariakymmentä jalkaa syväksi juhlalliseksi virraksi. Bamburuokoja, pehkoja ja kaikenlaista ruhkaa kiiti ohitseni virran kantamina. Minä käsitin, mikä oli tapahtunut: Abessiniassa satoi ja suli lumi. Abessinian rankkasateet ja sulava lumi ovat Niilin tulvain pääsyyt.»