Schweinfurth kulki sitten kauemmaksi eteläänpäin mambuttujen maahan, kunnes siellä tapasi ison syvän joen, joka virtasi länttä kohti. Se oli Uelle, josta ei tiedetty, mihin se laski. Ei kukaan silloin vielä aavistanut, että se oli pisin Kongon syrjäjoista. Vasta myöhemmin kävi ilmi, että tämä joki on Ubangin yläjuoksu. Schweinfurth luuli sen virtaavan Tshad järveen ja siis olevan Sharin latvoja.

Mambuttu.

Schweinfurth oli nyt tullut mambuttu-kansan kuninkaan Munsan alueelle. Tämä kansa oli siihen aikaan aivan tuntematon. Se jakaantui kahteen valtakuntaan, joista Munsa hallitsi läntistä osaa, rikasta, vetevää maata, jossa oli rautaa, uljaita metsiä, monenlaisia viljelyskasveja ja runsaasti metsänriistaa. Naiset viljelivät maan, miehet kävivät sotia ja metsästivät. Paljon norsunluuta myytiin. Matkustajan mielestä tämä rotu oli tavallisia neekerikansoja jalompaa, ylpeämpää ja kansallisuudestaan itsetietoisempaa. Mutta vaikka heillä olikin näitä parempia ominaisuuksia, olivat he kuitenkin inhottavan persoja ihmislihalle. »Ei missään Afrikassa tämä pahe ole yleisempi kuin mambuttujen kesken. Heidän eteläpuolellaan asuu mustia kansoja, jotka ovat heitä paljon alhaisemmalla kehityskannalla ja joita he sen vuoksi suunnattomasti halveksivat. Niiden maa on mambuttujen laaja jahti- ja rosvousalue, sieltä he tuovat karjaa ja ihmislihaa. Kaikki taistelussa kaatuneet viholliset paikalla leikellään pitkiksi viipaleiksi ja jaetaan samalla tavalla kuin muukin sotasaalis. Vangit sitä vastoin ajetaan kotia niinkuin lammaskarja yksitellen kuristettaviksi — voittajien ruuanhalun tyydyttämiseksi. Lapset, sen mukaan kuin olen kuullut, varataan kuninkaan kyökkiä varten, koska ne ovat parhaat makupalat. Sillä aikaa kuin olin mambuttujen luona, kertoi huhu, että kuninkaan pöytää varten joka aamu teurastettiin yksi lapsi. Minulla ei ollut tilaisuutta olla läsnä näissä kamalissa kesteissä; mutta kun kerran sattumalta tulin majaan, jonka edustalla oli koolla ryhmä naisia, näin heidän paraillaan kalttaavan ihmisruumiin alaosaa, aivan samalla tavalla kuin meillä kotona kaltataan ja kaavitaan porsasta. Musta iho oli tämän käsittelyn kautta muuttunut harmaaksi. Muutama päivä myöhemmin näin eräässä talossa ihmiskäsivarren, joka oli ripustettu valkean päälle, arvattavasti savustettavaksi.»

Munsan aitat olivat täpösen täynnään norsunluuta, ja hän olisi kovin mielellään ruvennut yhteyteen pohjan puolen liikemiesten kanssa vaihtaakseen heiltä punaista metallia. Hän otti Schweinfurthin vastaan suurella juhlallisuudella, kaikkien eri arvoisten mustien ylimystönsä läsnäollessa, rumpujen päristessä, norsunluutorvien soidessa ja isojen kellojen moikaessa, lempivaimojensa saattamana, jotka olivat hänet mitä parhaiten koristelleet tätä juhlallista vastaanottoa varten. Käsivarret, sääret, rinta ja pää olivat täpötäynnä kuparihelyjä, jotka kiilsivät kuin kastrullit hyvin varustetussa kyökissä, mutta ne olivat kaikki kotimaista tekoa. Päässä hänellä oli maan tavan mukaan puolta metriä korkea silinterihatun kaltainen pönttö, ruovoista punottu ja papukaijanhöyhenillä koristettu, etupuolessa puolikuun muotoinen messinkilaatta. Hänen ruumiinsa oli ylt'yleensä rasvattu rasvalla, johon oli sirotettu punaista jauhoa, niin että iho melkein muistutti Pompeijin savikuvia. Vyötäisillä oli viikunankuoresta valmistettu vaate, joka oli nahkavöillä kiinnitetty, kaulassa rengas, josta riippui rinnalle suippoja nahkarihmoja. Paljaalla käsivarrella näkyi ihmeellisiä koristeita. Oikeassa kädessä hänellä valtikan asemesta oli kansallinen koukkuveitsi, joka muodoltaan oli vähän sirpin kaltainen. Se oli kuitenkin vaskea ja yksinomaan koriste. Munsa otti saksalaisen matkustajan sangen hyvin vastaan, suureksi osaksi varmaankin siitä syystä, että hän toi runsaita lahjoja, mutta lupaa matkan jatkamiseen etelää kohti hänelle ei annettu.

Akka kääpiökansa.

Mambuttujen maassa oleskellessaan Schweinfurth tutustui akka nimiseen kääpiökansaan, jonka joukossa ei ollut ketään puolentoistakaan metrin mittaista. Hänen väkensä oli nähnyt näitä jo usean kerran, mutta Schweinfurthin puheille he eivät suostuneet tulemaan, ennenkuin muuan sattuman kautta tavattiin hänen leirissään. Tämä kansa asui mambuttujen eteläpuolella ja oli osaksi Munsan vallan alla. Muutamia perheitä asui hänen hovissaan, ja saksalainen matkustaja myöhemmin näki kokonaisen kääpiökomppanian, joka oli Munsan palveluksessa. Hän ensi näkemältä luuli heitä pahankuriseksi poikajoukoksi. He olivat tavattoman vikkeliä liikkeissään ja mambutut heitä käyttivät metsästäjinä. Yhden Schweinfurth otti mukaansa, kuljettaakseen hänet Eurooppaan, mutta hän matkalla kuoli. V. 1874 italialainen Miani vei kaksi akkaa kotimaahansa, jossa heidät Veronassa kasvatettiin. Kummankin oli täytynyt katsella sitä, kuinka Munsan miehet teurastivat ja söivät heidän äitinsä. Akat eivät kuitenkaan itsekään ihmislihaa halveksineet, jota ei olekaan ihmettelemistä, kun heidän joka puolellaan asui Afrikan pahimpia kannibaaleja.

Mambuttujen maasta Schweinfurth palasi takaisin Egyptiin, tehtyään pitkän poikkeuksen länttä kohti Dar Fertitiin ja siellä nähtyään kamalia orjanajoja. Kaiken kaikkiaan hän vietti Bahr-el-Ghazalin vesistöalueella kolme vuotta. Retkillään hän ei voinut suorittaa tähtitieteellisiä paikanmääräyksiä, mutta hänen välimatka- ja kompassinmääräyksensä olivat niin luotettavat, että sekä Bahr-el-Ghazal itse että sen eteläpuoliset syrjäjoet tulivat kunnolla kartoitetuiksi. Schweinfurth oli ensimmäinen, joka toi luotettavia ja seikkaperäisiä tietoja Kongon kääpiökansoista. Hänen luonnontieteelliset havaintonsa olivat erinomaisen laajat ja perusteelliset, kansatieteelliset tutkimuksensa niinikään. Kaiken kaikkiaan hän on Afrikan tutkijoista kaikkein etevimpiä, vaikk'eivät hänen maantieteelliset löytönsä olleetkaan kovin suuria. Erinomaisen matkakertomuksensa hän kuvitti omilla piirroksillaan, jotka olivat yhtä tarkkoja kuin valokuvat ja samalla selvemmät. Afrikan kasvullisuuden mieltäkiinnittäviä ilmiöitä hän kuvasi perusteellisemmin kuin kukaan ennen häntä. Hänen kuvauksensa Niam-Niam-maan rehevistä jokivarsimetsistä eli »galeriametsistä» tutustutti maantieteilijät aivan uuteen metsäformatioon.

Djur-maassa leiripalon kautta menetettyään suurimman osan kokoelmistaan, päiväkirjoistaan, piirroksistaan ja koneistaan Schweinfurth lähti paluumatkalle ja saapui kotimaahansa syksyllä v. 1871. Parin vuoden kuluttua hän seurasi Gerhard Rohlfsia retkelle Libyan erämaahan, asettui sitten joksikin aikaa Kairoon asumaan ja omisti huomionsa Arabian erämaan ja Abessinian kasvitieteelle.

Junker.

Schweinfurthin työtä Niam-Niam-maassa jatkoi t:ri Wilhelm Johann Junker, joka oli Venäjällä saksalaisista vanhemmista syntynyt ja osaksi Venäjällä kasvanutkin. Junker oli luonnontutkija ja keräykset ja tutustuminen villikansain elämään olivat hänen päämääränsä. Hän oli jo matkustellut Niilin maissa ja Bahr-el-Ghazal maakunnassa laajalti, kun hän v. 1879 lähti uudelle matkalle niam-niamien maahan. Siellä olivat olot suuresti muuttuneet. Niam-Niamien valtakunnat olivat hajonneet, mambuttujen valtakunta samoin ja kuningas Munsa oli kaatunut taistelussa arabialaisia orjakauppiaita vastaan. Oli käynyt täällä, kuten kaikkialla: arabialaiset orjakauppiaat olivat seuranneet valkoisten tutkimusmatkailijain jälkiä, ja ensimmäinen seuraus näitten retkistä sen vuoksi oli kamala hävitys. Mambutut kuitenkin ottivat t:ri Junkerin hyvin vastaan ja hän saattoi laajalti kulkea heidän maassaan ja osoittaa, että Uelle oli Ubangin latvaosa. Junker kävi Aruwiminkin latvoilla, mutta ankara sairaus pakotti hänet sitten palaamaan pohjoisemmaksi, jossa» hänen matkatoverinsa oleskeli erään niam-niam-päällikön luona. Mahdilaiskapinan ja Khartumin valloituksen kautta katkesi kaikki yhteys pohjoiseen päin ja myös toivo voida sen kautta palata kotimaahan. Junker sen vuoksi matkusti Ladoon Niilin rannalle, joka paikka vielä oli Emin pashan hallussa, ja suuntasi sieltä kulkunsa etelää kohti, palaten Unjoron ja Taboran kautta Sansibariin lopulla vuotta 1886. Loppumatkan hän kulki Stanleyn ystävän, orjakauppias Tippu Tipin seurassa. Terveytensä Junker oli matkalla menettänyt, mutta hänen tieteellinen satonsa oli erinomaisen runsas ja arvokas.