Muhammed Ahmedilla oli se omituinen »lahja», että hän saattoi kauan aikaa seisoa kuin kuollut patsas osoittamatta eleillään minkäänlaisia elonmerkkejä, tapahtuipa hänen ympärillään mitä tahansa. Kun hän jälleen tointui, kertoi hän sielunsa olleen Allahin luona saamassa hänen käskyjään — aivan samoin kuin Muhammedkin kaatuvataudinkohtauksistaan tointuessaan. Muhammed Ahmed asettui Abbas nimiseen Niilin saareen, joka on Khartumin eteläpuolella, ja sinne kulki tuhansittain pyhiinvaeltajia häntä näkemään ja kuulemaan. Khartumin egyptiläinen maaherra lähetti häntä vastaan lopulta sotaväkeä tekemään yllytyksestä lopun, mutta mahdin kannattajat voittivat tämän sotaväen. Urhoolliset baggarat, eräs niistä arabialaisheimoista, jotka harjoittivat suurinta orjakauppaa, yhtyivät mahdiin ilomielin, kun hän kutsui oikeauskoisia taisteluun. Marraskuussa v. 1881 hän valloitti Sennarin, joka on Bahr-el-Azrakin varrella, ja myöhemmin suurimman osan Kordofanista. Toukokuussa 1882 hän hävitti egyptiläisen armeijan, johon kuului 5000 miestä. Ankaria tappioitakin hän tosin kärsi, mutta vaikka hän Obeidia valloittaessaan menetti 20.000 miestä, paisuivat hänen armeijansa vain uusista tulokkaista.
Egyptin hallitus lähetti nyt Khartumin avuksi kymmentuhantisen armeijan englantilaisen Hicks pashan johdolla, mutta yrittäessään valloittaa Obeidin takaisin Hicks pasha joutui väijytykseen ja tuhottiin koko joukkonsa keralla.
Suakimin seuduilla Punaisen meren rantamaissa taisteli Osman Digma niminen kuulu orjakauppias mahdin puolella, vaikeuttaen avun lähetyksiä siltä puolelta, vaikka hän itse joutuikin tappeluissa enimmäkseen tappiolle.
Egyptin hallitus olisi mieluummin jättänyt Sudanin oman onnensa nojaan, mutta siihen Englannin hallitus ei suostunut, vaan alkoi nyt entistä tehokkaammin puuttua asiaan, vallaten Suakimin ja Punaisen meren rannan, saadakseen tukea sotatoimille, ja lähettäen Gordonin Khartumia puolustamaan, kunnes sinne ennätettäisiin saada riittävän suuri sotavoima. Helmikuussa 1884 Gordon saapui Khartumiin, jossa hänen tulonsa synnytti suuren riemastuksen. Khartumissa oli silloin 6.100 miestä puolustusväkeä ja 25.000 asukasta — suurin osa asukkaista oli jo paennut pois. Mahdi siirsi piiritysjoukkojaan yhä lähemmäksi ja Gordonin vähälukuinen armeija lisäksi oli epäluotettava. Hän alkoi piankin älytä, että asema oli jo toivoton ja pyysi pikaista apua. Syyskuussa mahdi itse saapui Khartumin edustalle, leiriytyen päivämatkan päähän siitä.
Englannin hallitus päätti nyt lähettää 10.000 miestä Khartumin avuksi ja nimitti Wolseleyn, kuuluimman kenraalinsa, apuretkikunnan johtajaksi. Syyskuun lopulla v. 1884 Wolseley lähti Wadi Haifasta pitkin Niilin vartta liikkeelle, mutta kulkuneuvojen puutteellisuuden vuoksi oli eteneminen hyvin hidasta.
Se oli niin hidasta, että Wolseley vasten kaikkia varovaisuuden sääntöjä lopulta lähetti pienen, parin kolmen tuhannen miehen armeijan etujoukkona tunkeutumaan Metemmaan, josta Khartumiin oli vain 150 kilometrin matka ja jonne sen puolustajat saattoivat tulla höyrylaivoillaan, laivat kun jaksoivat konevoimalla nousta välillä olevan kuudennen kosken.
Kenraali Stewartin pieni armeija suoritti loistavan marssin ja löi vastaan tulevat mahdilaiset tuimassa tappelussa, jossa kenraali itse kaatui, sekä saavutti Niilin lähellä Metemmaa, jonka mahdilaiset kuitenkin olivat niin lujasti varustaneet, ettei kenraali Wilson, Stewartin seuraaja, voinut ajatellakaan sen valloittamista. Seuraavana päivänä saapui Khartumista kolme Gordonin laivaa, joita apuretkikunta tervehti suurella riemastuksella, ja nämä ilmoittivat kaupungin vielä pitävän puoliaan.
Kenraali Wilson päätti nyt muutaman sadan miehen keralla lähteä laivoilla Khartumiin Gordonin avuksi, mutta lähtö viivästyi valmistusten vuoksi muutaman päivän, ja kun laivat tammikuun 28 p. lähestyivät kaupunkia, tuiskui niitä vastaan sieltä tuli, eikä Egyptin lippu enää liehunut maaherran talolla — kenraali Wilson ymmärsi tulleensa liian myöhään. Khartum oli kukistunut!
Gordon oli piirityksen aikana lähettänyt kotimaahan päiväkirjansa, ja niistä saatiin sitten tietää, mitä Khartumissa oli melkein viimeiseen saakka tapahtunut. Viimeinen muistiinpano on joulukuun 14 päivältä v. 1884. Gordon tahtoi maalleen ja maailmalle ilmoittaa, että hän viimeiseen saakka oli tehnyt velvollisuutensa, ja ettei kaupungin menetys, kun se ehkä vihdoin menetettäisiin, ollut hänen syynsä.
Hän oli turhaan tehnyt monta yritystä kaupungin vapauttamiseksi; tehdyistä verisistä uloshyökkäyksistä ei ollut mitään apua. Kun Berberkin antautui ja hänen laivainsa kävi yhä vaikeammaksi Niilillä liikkua, vihollisen niitä rannoilta ampuessa, arvasi Gordon kohtalonsa hetken lyöneen, aseellista apua kun ei enää voitaisi lähettää kyllin nopeaan. Ainoana pelastuskeinona hän vaati, että Seber pasha, jota yhä vielä pidettiin Kairossa vankina, lähetettäisiin hänen luokseen, sillä tämän hän toivoi voivan synnyttää mahdin armeijassa niin paljon eripuraisuutta, että se hajoaisi. Mutta ei Englannin sen enempää kuin Egyptinkään hallitus suostunut antamaan hänelle entistä orjakauppiasta.