Englannin hallitus, joka alkoi yhä enemmän menettää mielenkiintonsa Sudaniin, lupasi tosin lähettää sinne retkikunnan, mutta vain Gordonia pelastamaan, jota vastoin Sudaniin jääneet egyptiläiset varusväet oli jätettävä oman onnensa nojaan. Mutta tämä harmitti Gordonia. »Ei», hän kirjoitti, »minä en ole se, joka teidän tulee pelastaa, vaan teidän kunnianne, sillä se on tahraantunut. Teitä lupauksenne sitovat ja jos varusväet teurastetaan ja verta juoksee virtanaan, tulee tämä veri teidän päänne päälle.» Jos vain hänen turvallisuutensa olisi kysymyksessä, voisi hän lähteä kaupungista pois milloin tahansa. Mutta hänen velvollisuutensa oli väistyä sitten vasta, kun kaikki muut olivat pelastetut. Hänen kunniansa vaati viimeiseen saakka jäämään Khartumiin asukkaitten luo, sillä nämä ihmisparat uskoivat häneen ja kiihoittaessaan heidät vastarintaan hän oli saattanut heidät mahdin raivoisalle vihalle ja rajattomalle verenhimolle alttiiksi. Hän tahtoi mieluummin kuolla kuin jättää heidät mahdin koston uhreiksi. Sanoja säästämättä hän moitti hallitusta ja niitä miehiä, jotka olivat hänelle sanoneet: »luottakaa vain meihin ja olkaa rauhassa, me tuemme teitä.»
Puolueettomat arvostelijat ovat yksimieliset siitä, että Englannin hallitus ja sen edustajat todella ansaitsivat Gordonin moitteet, niin leväperäisesti ja haparoiden avustusta johdettiin.
Mahdin vankina oli Khartumin edustalla Rudolf Slatin niminen itävaltalainen upseeri, joka oli ruvennut Egyptin palvelukseen ja maaherrana hallinnut Darfuria, kunnes mahdi valloitti tämän maan ja sai Slatinin vangiksi. Slatin oli joku aika ennen kääntynyt muhammedin uskoon saavuttaakseen muhammedilaisen sotaväkensä luottamuksen, ja tämä seikka epäilemättä pelasti hänen henkensä. Hän näki nyt Khartumin valloituksen ja kamalan hirmuhallituksen, joka sitä seurasi. Hän kertoo valloituksesta seuraavaa:
»Tammikuun 25 p. 1885 oli sunnuntai — en elämässäni sitä päivää unohda —. Auringonlaskun jälkeen mahdi muutamain kaliifiensa keralla kulki Niilin poikki kiihoittaakseen sotamiehiään taisteluun intohimoisilla puheilla ja lupauksilla, mitkä ilot heitä paratiisissa odottaisivat. Tiedettiin, että Khartum seuraavana päivänä väkirynnäköllä valloitettaisiin. Toivoin Gordonin saavan tästä tiedon ja olevan varuillaan. Sotamiehiä käskettiin, ett'eivät he huutaen ja kiljuen ilmaisisi taistelunhaluaan. Kun mahdi oli sotilaitaan kehoittanut ja antanut heille siunauksensa, lupasivat he käydä hänen edestään kuolemaan ja hän palasi nyt joen poikia leiriinsä.
»Vietin yöni kuumeentapaisessa jännityksessä. Khartum olisi pelastettu, jos hyökkäys torjuttaisiin; ellei sitä voitaisi torjua, olisi kaikki menetetty. Vihdoin nukahdin, mutta heräsin aamun sarastaessa ankaraan kivääri- ja tykkituleen. Kuulin muutamia yhteislaukauksia, sitten muutamia yksityisiä pamauksia, jonka jälkeen kaikki vaikeni. Tuo ei varmaankaan voinut olla hyökkäys Khartumia vastaan! Aurinko nousi — ah, mitä toisi päivä mukanaan? Suurimmassa jännityksessä odotin tietoja. Kuulin sitten riemuhuutoja ja pian sen jälkeen kertoivat minulle vartijani, että Khartum oli väkirynnäköllä valloitettu. En jaksanut uskoa, että he olivat puhuneet totta, ja lähdin telttaani.
»Mahdin ja kaliifien telttain ympärille oli kokoontunut ihmisiä, jotka nyt lähestyivät minun telttaani. Heidän edellään kulki kolme neekerisotamiestä. Yksi näistä oli entinen orja, joka oli minulle tuttu. Hänellä oli kädessään verinen mytty. Irvistäen sotamiehet seisahtuivat eteeni, avasivat myttynsä ja näyttivät minulle kenraali Gordonin pään. Veri syöksähti päähäni ja olin vähällä menettää tajuni. Minulle kuitenkin onnistui hallita tunteitani ja levollisena katselin kalpeita kasvoja. Vainajan siniset silmät olivat puoleksi auki; piirteet olivat rauhalliset, eivätkä mitenkään vääntyneet. Hiukset ja hieno poskiparta olivat melkein valkoiset. — 'Eikös tämä ole uskoton setäsi?' kysyi sotamies ojentaen päätä minua kohti. — — —»
Syynä Khartumin kukistumiseen oli ruokatavarain loppuminen ja puolustajain siitä johtuva voimattomuus, ynnä se seikka että Niilin tulva oli eräästä kohdasta sortanut vallin. Muualta se oli niin vankasti linnoitettu, ettei sitä olisi ollut mahdollinen rynnäköllä valloittaa. Hurjain laumain hyökätessä kenraalikuvernöörin palatsiin tuli Gordon portaille niitä vastaan, koettaen tyynnyttää niitä puheillaan, mutta heti ensimmäinen mies syöksi keihäänsä hänen lävitseen. Mahdi olisi mieluummin ottanut hänet elävänä haltuunsa.
Englantilaisten aikomus oli ensin valloittaa Khartum takaisin, mutta siihen olivat kuitenkin lordi Wolseleyn voimat liian pienet ja sotatarpeiden kuljetus liian hankalaa, ja kun lisäksi vuodenaika oli epäsuotuisa ja apujoukkojen lähetys vaikeata, päätti Englannin hallitus jättää Sudanin oman onnensa nojaan ja kenraali Wolseley sai käskyn tuoda joukkonsa takaisin Egyptiin.
Mahdin voitonriemu ei ollut pitkällinen. Jo saman vuoden kesäkuussa hän kuoli, toiset sanovat tautiin, toiset myrkytettynä, ja vallan peri baggara-heimoon kuuluva Abdullah, joka oli ollut kuolleen mahdin oikea käsi. Lyhyen mahtiaikansa kuluessa mahdi kuitenkin ennätti osoittaa itsensä täysiveriseksi itämaiseksi hirmuhallitsijaksi, eikä hänen seuraajansa ollut parempi. Kolmetoista vuotta Sudanin täytyi kärsiä tätä vitsausta, ennenkuin Gordonin maanmiehet valloittivat Khartumin takaisin ja yhdessä verisessä taistelussa lopen mursivat mahdilaisuuden voiman.
Niilin vesistö.