Sodan uhka.
Mpende ei antanut mitään vastausta Livingstonen tuloilmoitukseen, mutta kylän ulkopuolelle kokoontui paljon ihmisiä, jotka sytyttivät suuren tulen ja hirmuisesti kiljuen pitivät monenlaista menoa, ikäänkuin tehdäkseen vieraat täten voimattomiksi. Metsässä ja pensastoissa vilisi aseellisia miehiä ja niissä oli liikettä pitkin yötäkin, joten päällikkö epäilemättä kokosi koko heimonsa sotaväen. Kaikesta päättäen oli taistelu tulossa, mutta makololot olivat siitä vain mielissään. »Sinä olet nähnyt», he sanoivat Livingstonelle, »mitä me mahdamme elefantteja vastaan. Huomaa nyt, miten miesten kanssa tappelemme.» He toivoivat sekä ryöstävänsä itselleen kangasta uusiin vaatteihin, että vankeja kantamaan norsunluutaan, ja Mpenden vaimojakin he jo hiljaisessa mielessään pitivät omaisuutenaan.
Hyvä sydän mustia kohtaan.
Asia kuitenkin saikin aivan toisen käänteen. Päällikkö lähetti kaksi airutta, jotka tuota pikaa tulivat vakuutetuiksi siitä, ettei vieras ollut portugalilainen. Englantilaisten nimeä, »lekoaa», he eivät tunteneet, mutta kysyivät: »Oletko sinä ehkä siitä valkoisesta heimosta, jolla on hyvä sydän mustia kohtaan?» ja kun Livingstone heti vastasi myöntävästi, selvisivät kaikki vaikeudet. He tiesivät hyvin, että eräs valkoinen kansa oli ryhtynyt orjakauppaa hävittämään. Mpende auttoi nyt retkikuntaa kaikin tavoin, kuljettaen sen veneillä joen etelärannallekin, koska sitä puolta oli lyhempi ja parempi tie Teteen, portugalilaisten ylimpään kaupunkiin. Mahtavan päällikön suosio vaikutti, että alempanakin kaikki kohtelivat retkikuntaa ystävällisesti.
Sambesin eteläpuolella olevat seudut kuuluivat mashonain maahan. Livingstone etsi täältä matkan varresta hopeaa, kuitenkaan löytämättä, mutta sen sijaan hän löysi kivihiiltä. Pitkistä ajoista retkikunta sai täällä suolaa, joka oli maassa niin haluttua, että lapset mieluummin nuoleskelivat suolaa kuin sokeripalaa. Hyena oli täällä niin rohkea, että majat oli rakennettu korkeille lavoille suojaksi sekä sitä, että leijonia vastaan, joita niinikään oli ylen runsaasti. Vaikka hyena onkin pelkuri, kävi se täällä kuitenkin makaavien kimppuun, purren hyvin rumia haavoja, ja lapsia se ryösti, milloin sai. Ankaran helteen vuoksi edistyi matka hitaasti, jotapaitsi kantajat tuon tuostakin lähtivät hunajalintujen johdolla mehiläispesää hakemaan tai etsivät sarvilinnun pesiä, joissa naaras juuri oli lihavimmillaan. Naaraan löydettyä soveliaan puukolon ja ruvettua siihen munimaan, muuraa koiras pesän suun savella kiinni, jättäen vain siksi suuren reiän, että naaras saattaa pistää siitä päänsä ulos ja vastaanottaa koiraan tuoman ravinnon. Vankeutensa aikana, jota kestää pari kolme kuukautta, naaras lihoo tavattomasti ja alkuasukkaat pitävät sitä erinomaisena herkkuna.
Matkansa lopulla Livingstone koetti kiertää kaikki kylät, päästäkseen veroa maksamasta, ja enimmäkseen tämä onnistuikin, vaikka oppaita olikin vaikea saada, sillä tässä maassa vallitsi akkavalta. Sulhanen ei ottanut morsianta kotiinsa, vaan lähti itse morsiamen kylään asumaan, ja jos hän halusi palata takaisin oman joukkonsa luo, täytyi hänen jättää lapsensa, sillä ne olivat vaimon. Naisillakin oli kuitenkin ristinsä, heitä voitiin syyttää noituudesta, jolloin heidän täytyi käydä »jumalantuomion» läpi. Kun syytetty ensin oli paastonnut, antoi poppamies hänelle valmistamansa juoman. Jos se vaikutti ylenannattavasti, oli uhri syytön, jos taas ulostavasti, oli hänen syyllisyytensä varma.
Livingstone säästyi tällä matkalla kuumeesta kokonaan, hän kun oli Moffatilta saanut kiniiniä, jonka vaikutus jo silloin tunnettiin. Parin tunnin matkan päähän Tetestä hän kuitenkin uupui matkan rasituksista ja lähetti Loandasta saamansa suosituskirjeet edeltäpäin kaupunkiin ilmoittamaan, mikä mies hän oli. Kaupungista tuli silloin häntä vastaan joukko portugalilaisia upseereja, mukanaan semmoinen kantotuoli, joita vallanpitäjät täällä yleensä käyttivät, ja tarpeet kunnon aamiaisen rakentamiseen. Maaliskuun 3:ntena 1856 retkikunta vihdoin saapui kaupunkiin, jossa portugalilainen komentaja otti sen mitä ystävällisimmin vastaan. Sitä oli jo jonkun aikaa odotettu, vaikk'ei oltukaan osattu aavistaa, minkälaatuinen mies tulija oikeastaan oli. Retkikunnan edellä kulkeva huhu oli nimittäin kertonut, että »Jumalan poika oli tullut ja että hän saattoi ottaa auringon alas taivaalta ja pistää sen kainaloonsa» — johtuen sekstantista ja keinotekoisesta horisontista, joita Livingstone käytti paikkain maantieteellistä leveyttä määrätessään. Matka Linjantista Teteen oli kestänyt neljä kuukautta.
Tete oli tärkein kaupunki, mitä portugalilaisilla oli Sambesin varrella, hallinnollinen keskusta, vaikka muutoin sangen vaatimaton yhteiskunta.
Candido kertoo Njanjesta.
Livingstone viipyi siellä jonkun aikaa, koska Sambesin suistamossa, jossa hän aikoi astua laivaan, kuumekausi oli paraillaan. Telessäkin hän kuitenkin sairastui kuumeeseen, joka ei sentään estänyt häntä hankkimasta tietoja seudun maantieteellisistä oloista. Candido niminen portugalilainen kertoi hänelle käyneensä 45 päivämatkan päässä, pohjoiskoillisessa suunnassa olevalla järvellä, jota asukkaat sanoivat Njanjeksi eli suureksi järveksi. Sen keskellä oli ollut korkea vuori, jolla oli ollut kylä ja paljon karjaa. Järven eteläpäästä oli lähtenyt kaksi jokea, Njanje ja Shire eli Shirwa, mutta tämä oli muka ollut niin täynnään vesikasveja, ettei sitä voinut kulkea. — Nimet ovat oikeat, mutta niiden maantieteellisestä yhteydestä senhor Candido ei ollut aivan selvillä.