Livingstonen havaintojen mukaan oli suuri osa Jao-maasta ennen harjoittanut suurenmoista raudan sulatusta ja viljan viljelystä. Kaikkialla näkyi särkyneitä sulatuspatoja ja harjuja, joilla oli viljaa kasvatettu. Keskinäiset sodat ja nälänhädät olivat hävittäneet suuren osan kansasta sukupuuttoon, mutta siitä huolimatta olivat eloon jääneet jao-heimot yhdeksännentoista vuosisadan keskivaiheilla arabialaisten uutterimpia orjastajia ja hävittivät Njassan kaakkoispuoliset maat melkein tyhjiksi ihmisistä.
Livingstone oli aikonut kulkea Njassan yli sen keskivaiheilla arabialaisten orjastajien suurella aluksella, jolla nämä lauttasivat järven yli orjakaravaanejaan. Tieto hänen tulostaan oli kuitenkin kulkenut edellä ja seuraus siitä oli, että kaikki orjakaravaaneja kuljettavat arabialaiset väistyivät tieltä ja tekivät tiettömäin metsien kautta pitkiä kiertoretkiä, jotteivät hänen tielleen sattuisi. Tosin he täten menettivät enemmän elävästä tavarastaan matkan rasitusten vuoksi, mutta he pelkäsivät, että Livingstone olisi kaikki vapauttanut. Njassan rannalla he kätkivät häneltä aluksensa, he kun eivät käsittäneet, että hän olisi sillä muuta tehnyt kuin polttanut sen.
Valheellinen huhu Livingstonen kuolemasta.
Livingstonella sen vuoksi ei ollut muuta neuvoa kuin kiertää Njassan eteläpään kautta, jossa hän kulki Shiren poikki järven lounaiskolkkaan. Siellä eräs arabialainen säikäytti hänen komorilaisiaan, niin että ne karkasivat, jättäen kuitenkin kantamuksensa. He pääsivät takaisin rannikolle ja valehtelivat siellä, että masitut olivat Livingstonen murhanneet, ja saivat liikkeelle apuretkikuntia, joiden piti pelastaa edes suuren löytöretkeilijän paperit.
Kulkiessaan Njassa-järveltä edelleen Loangvalle, Sambesin suurelle pohjoisesta tulevalle syrjäjoelle, retkikunnan täytyi matkailla niin paljon, että kuljettu matka oli etäisyyttä pari kolme kertaa suurempi. Syynä näihin polviin oli se, että täytyi kulkea kyliä myöden ruokatavarain ja kantajain saannin vuoksi ja myös välttää niitä seutuja, joissa masitut rosvoilivat. Kaikkialla näiden rosvojen hävitykset olivat järven länsipuolella ilmeiset. Laajoja alueita oli autioina, asumattomina, mutta kyläin jäännökset ja hylätyt raudan sulattimot ja pajat, joita oli joka puolella, todistivat asutuksen entistä tiheyttä. Jäljelle jääneet asukkaat asuivat paaluaidoilla varustetuissa kylissä, valmiina heti pakenemaan vuoristoihin, kun masitut lähestyivät. Oli aivan käsittämätöntä, kuinka nuo rosvojoukot saattoivat pitää niin laajoja alueita hirmuvaltansa alaisina. Kylissä Livingstonea usein pyydettiin ampumaan muutamia pyssynlaukauksia pelottaakseen rosvoja, jotta nämä pysyivät loitommalla. Kirk-vuoristossa, jonka Livingstone oli edellisellä matkalla apulaisensa mukaan nimittänyt ja jonka poikki hän nyt nousi ylämaahan, oli kuitenkin hyvinkin säilyneitä ja niin taajaan viljeltyjä maisemia, että ne muistuttivat englantilaista maaseutua.
Njassan ja Sambesin syrjäjokien välinen vedenjakaja oli lakeata ylänköä, jossa kuitenkin kohosi erillisiä vuorenkukkuloita. Marraskuun jälkipuoliskolla alkoi täällä sadekausi ja tuskin jäi ainoakaan päivä ilman ukonilmaansa ja rankkasadettaan. Alkuasukkaat kuuluivat vielä mangandahain laajaan kansaan. Täälläkin oli sepän ammatti ylinnä ja joka puolelta kuului pajoista vasarain pauketta. Samat miehet sekä sulattivat raudan rautamullasta että takoivat sen, että vielä hoitivat maanviljelyksen ja metsästyksenkin. Vasarana oli hihnoihin kiinnitetty kivi, palkeina pari vuohennahkaa. Yksi mies teki päivässä monta kirvestä, joita kiitettiin sangen hyviksi.
Livingstone menettää rohtonsa.
Joulukuun puolivälissä Livingstone kulki Loangvan, Sambesin suuren syrjäjoen, poikki. Näihin aikoihin hänelle sattui korvaamaton vahinko.
Kaksi Jao-maasta palkattua kantajaa karkasi. He olivat olleet kaiken aikaa sangen uskollisia, pitäen Livingstonen puolta kaikissa rettelöissä alkuasukkaitten kanssa ja kielitaidollaan estäen monta riitaa. Mutta nämä uskolliset miehet nyt sekä karkasivat että veivät mukanaan kantamuksen, jossa paitsi kankaita oli matkustajan lääkelipas, kaikki ruoka-astiat, paljon ruutia, vehnäjauhoja, työaseita ja kaksi pyssyä. Verisempää vahinkoa ei mikään rosvo olisi voinut hänelle tuottaa. »Tuntuu, ikäänkuin olisin nyt saanut kuolemantuomioni, kuten piispa Mackenzie parka», hän kirjoitti päiväkirjaansa. Kaikki muut tavaransa Livingstone oli jakanut siten, ettei aivan vaille jäisi, vaikka jonkun kantamuksen menettäisikin, mutta hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt,- että korvaamaton kiniini ja muut rohdot voitaisiin varastaa. »Vaikeata on sydämestään sanoa: 'tapahtukoon Sinun tahtosi', mutta tahdon koettaa.» Tästä eteenpäin hänen päiväkirjassaan tuon tuostakin tapaa tämänkaltaisia lauseita: »Olen ylen heikko — en voi horjumatta kävellä ja korvissani soi taukoamatta, mutta Korkein on johtava minua edelleen.»
Vedenjakajalla.