Livingstone lähestyi Kasemben pääkaupunkia tietä pitkin, joka oli paria kilometriä pitkä ja niin leveä, että sitä olisi saattanut ajaa vaunuilla. Päällikön asuntoa ympäröi korkea ruokoaitaus, jonka sisimmän portin edustalla oli kirjavilla väreillä koristettu, omaan vajaansa asetettu tykki, ja aidan päällä kuusikymmentä ihmisen kalloa koristuksena. Tykki epäilemättä oli portugalilaisilta saatu. Kasembe itse oli jäykkä, hieman kiinalaisen näköinen mies ulkonevine poskipäineen. Koko päivän kuluessa hän hymyili vain yhden kerran. Hänen mukanaan kulki kaikkialla pyöveli, leveä miekka kainalossaan ja kaulassaan saksien kaltainen ase, jolla hän leikkeli korvia. Tämä rangaistus tuli kaikkien kärsiä, joihin ruhtinas suuttui. Rikoksentekijöiltä leikattiin muita jäseniä, milloin ei kaulaa katkaistu.
Kasembe istui majansa edustalla nelikulmaisella tuolilla, leijonan ja leopardin nahkoja allaan. Hän oli puettuna valkoiseen Manchesterin palttinaan ja punaiseen hameeseen, joka oli kuin takaperin päälle puettu krinoliini. Käsivarret, sääret ja pää olivat kirjaillut, lakki helmikirjoin koristettu. Lakin päällä oli keltaisista sulista tehty kruunu. Tämä afrikkalainen hirmuhallitsija — jonka jälkeläiset Englannin hallitus lopulta erotti heidän julmuutensa vuoksi, — oli tosin huonossa maineessa, mutta Livingstonea hän kohteli ystävällisesti, eikä millään tavalla estellyt hänen aikeitaan. Samalla hän kuitenkin kohteliaasti ilmoitti matkustajalle, että järvet ja joet olivat paljasta vettä, eikä sen tosiasian toteamiseksi kannattanut nähdä vaivaa eikä varoja kuluttaa.
Vähän sen jälkeen kuin Livingstone oli viety Kasemben luo, tuli kuningatar saliin, keihäällisten amatsoonien ympäröimänä. Hän oli kaunis, solakka nuori nainen ja tahtoi ilmeisestikin tehdä valkoiseen mieheen syvän vaikutuksen, koska oli pukeutunut niin upeihin koruihin ja ottanut mahtavan keihäänkin kouraansa. Mutta hänen esiintymisensä oli niin odottamatonta ja toisenlaista kuin Livingstone oli osannut odottaa, että tältä pääsi nauru, joka aivan turmeli vaikutuksen, ja Livingstonen nauru oli niin tarttuva, että kuningatar itse ensimmäisenä siihen yhtyi ja kaikki amatsoonit hänen kanssaan. Kovin hämillään tästä kuningatar pakeni tiehensä saattajineen ja koko hänen esiintymisensä päättyi sangen nolosti juhlalliseen alkuun verraten.
Aina maaliskuuhun v. 1869, jolloin hän saapui Udjidjiin, Livingstone nyt matkusteli ristiin rastiin Tanganjikan eteläpuolisessa maassa saadakseen selvän tämän laajan vedenjakajaylängön sotkuisista vesistöyhteyksistä.
Retkiä Kongon lähteillä,
Jo edellisillä retkillään hän oli kuullut Bemba nimisestä suuresta järvestä, jota hän luuli samaksi kuin Liemba. Kasembessa arabialaiset kuitenkin niin varmasti vakuuttivat, että kymmenen päivämatkan päässä etelän ilmalla oli semmoinen järvi, että Livingstone alkoi uskoa. Kun paraillaan oli sadeaika, joka näillä seuduin kesti marraskuusta toukokuuhun, ja mainitun järven rantamia vakuutettiin erikoisen soisiksi ja epäterveellisiksi, päätti hän jättää matkan sinne toistaiseksi ja tutkia Moeroa, kunnes arabialaiset lähtisivät Tanganjikalle ja hän pääsisi niiden mukana. Hän kävikin monessa kohden Moeron itärannoilla, joilla asui sangen taaja, maata viljelevä väestö.
Livingstonen seurana oli tällä retkellä Mohammed ben Saleh niminen arabialainen, joka kymmenisen vuotta takaperin oli Kasemben maassa menettänyt kaiken ©maisuutensa ja sen jälkeen ollut siellä vankina. Livingstonen siellä ollessa ja hänen luulonsa mukaan Sansibarin sulttaanin suosituskirjeen vaikutuksesta Kasembe päästi vangin vapaaksi. Suurella riemulla muut arabialaiset jälleen tervehtivät häntä joukkoonsa. Tämä sama mies pian sitten houkutteli kaikki Livingstonen miehet palvelukseensa, niin ettei tohtorille jäänyt kuin neljä nassikpoikaa.
Livingstone olisi mielellään käynyt sillä paikalla, missä Luvua lähtee Moerosta, sen laaksoa kun sanottiin erikoisen syväksi vuoristorotkoksi, mutta eräs vihamielinen päällikkö esti tämän hänen aikomuksensa.
Kun arabialaiset eivät vielä kiirehtineet paluumatkalle, vaikka kuiva vuodenaika oli alkanut, lähti Livingstone sittenkin Bemba eli Bangveolo järvellä käymään. Kesäkuun alussa hän lähti matkaan ja heinäkuun 18:ntena 1868 hän sai kulkeneeksi sen suunnattoman vetisen tasangon poikki, jonka keskellä järvi on, ja seisoi Bangveolon rannalla.
Bangveolon rannalla.