Pari viikkoa tämän saaren laidassa vietettyään »Resolution» jatkoi matkaa. Syyskuun 1 p. nähtiin saari, jonka eteläpäässä kohosi korkea vuori, ja rannikko oli ylt'ympärinsä koralliriuttain vyöttämä. Suurella vaivalla löydettiin väylä, jota päästiin maihin; Cook aikoi nimittäin tällä paikalla havaita auringonpimennyksen, jonka piti tapahtua muutaman päivän kuluttua. Alkuasukkaat katselivat laivaa suurimmalla ihmetyksellä, ja kaikesta saattoi päättää, ettei oltu ennen moista kummaa nähty. Cook olikin saaren löytäjä; ja se sai häneltä Uuden Caledonian nimen. Alussa väestö oli hyvin arkaa, mutta kävi sitten rohkeammaksi ja toiset lopulta kiipesivät laivaankin. Kaikkein enimmän he ihmettelivät ampuma-aseita. Kauppatavaroista he enimmän himoitsivat nauloja ja kangasta, varsinkin punaista. Kahdessa asestetussa veneessä Cook sitten souti maihin, jossa häntä hiekkarannalla oli suuri ihmisjoukko vastaanottamassa. Kansa ei osoittanut minkäänlaisia vihamielisyyden merkkejä, vaan englantilaiset otettiin mitä ystävällisimmin vastaan. Kapteeni jakoi lahjoja kaikille niille, jotka hänen oppaansa osoitti mahtimiehiksi. Eräs päälliköistä sitten piti ihmisjoukolle pitkän juhlallisen puheen, ja heti kun hän oli päättänyt, puhui toinen. Kansa kuunteli kunnioittavana ja osoitti pään nyökkäyksin ja kurkkuäänin hyväksymistään. Eräästä toisesta rannikkokylästä saatiin hyvää vettä. Kylän ympärille oli istutettu sokeriruokoa, banaaneja, jamsia ja muita ravintokasveja. Kuultiinpa kukonkin kiekuvan, vaikk'ei itse lintua nähty. Forster ampui sorsan, ja laukaus säikähdytti kovasti alkuasukkaita. Maalle rakennettiin observatorio ja auringonpimennys saatiin hyvällä menestyksellä havaituksi. Sekä Cook että Forster sairastuivat sitten ankarasti maistettuaan hiukkasen myrkyllistä kalaa, jota onneksi ei ennätetty kaikkea paistaa. Cook menetti painon arvostelemiskyvyn, niin että höyhen ja vesikannu hänestä painoivat yhtä paljon. Sika, joka oli kalan sisukset syönyt, tavattiin aamulla kuolleena. Laivalle tullessaan alkuasukkaat paikalla merkkien avulla ilmaisivat, ettei sitä kalaa pitänyt syödä, vaikkeivät he laivan kirjurin ostaessa kalaa virkkaneet mitään.
Uusi Caledonia on n.s. Korallimeren suurin saari. Se on vuorinen ja jonkun verran karumpi kuin yleiseen troopilliset maat. Kasvisto on läheistä sukua Australian mannermaan kasvistolle, eläimistö tavattoman lajiköyhä, varsinkin nisäkkäihin nähden. Ei edes koiraa eikä sikaa ollut tällä saarella. Lintuja sitävastoin oli runsaasti, muun muassa viehättävän kauniita kanalintuja. Asukkaat ovat papuoita, samoin kuin Uusien Hebridienkin, mutta ystävällistä ja rehellistä kansaa, samalla myös toimitarmoista ja kookasta. Parrankasvu oli hyvä, hiukset villaiset ja kähärät. He hoitivat tukkaansa ja partaansa pitkällä puisella kammalla, joka aina oli miehen mukana, tukkaan korvan taa pistettynä kuin parturilla. Majat olivat puolipyöreitä kekoja, veneet samanlaatuisia kuin Seurasaarienkin, mutta paljon kömpelömmin valmistettuja.
Cook seuraili sitten Uuden Caledonian rantaa, vaikka purjehdus koralliriuttain vuoksi oli hyvin vaarallista. Lopulta hän luopui saaren enemmästä tutkimisesta ja käänsi taas keulan viileämmille vesille, kohti Uutta Seelantia. Matkalla löydettiin yksinäinen kallioinen Norfolk-saari. Se kohoaa tavattoman jyrkin syrjin hiekkamatalikosta, jonka aallot ovat vähitellen rakentaneet kalliota uurtaen. Saari oli aivan asumaton ja »Resolutionista» maihin soutanut vene epäilemättä toi sille ensimmäiset ihmiset. Puita sillä kuitenkin kasvoi ja paljon pienempiä kasveja, Uuden Seelannin kuulua pellavaakin. Norfolk-mänty, joka on mitä arvokkain laivanrakennuspuu — se kuuluu araukarioihin — kasvoi saarella valtavan suureksi. Maalintuja oli sekä kyyhkysiä että papukaijoja ja merilintuja suunnattoman paljon. Saarelta otettiin vettä ja monenlaisia luonnonvarassa kasvavia vihanneksia, jotka olivat tervetulleita keripukkia vastaan. Myöhemmin saari sai valkoisia asukkaita ja on nyt tärkeä kaabeliasema. Norfolk-saarelta Cook ohjasi Uuteen Seelantiin, viettääkseen molempien saarien välisessä salmessa muutamia päiviä. Täällä saatiin alkuasukkailta kuulla, että »Adventure» oli käynyt vanhalla yhtymäkohdalla Cookin jälkeen, mutta se oli jo aikoja sitten purjehtinut tiehensä. Mutta kamalasta onnettomuudesta,, joka »Adventurea» oli kohdannut, alkuasukkaat eivät virkkaneet mitään.
Etelä-Jäämeri.
Cook laski nyt etelää kohti Hoornin leveyspiirille saakka ja sitten suoraan itää kohti Tulimaan länsirannalle. Matkalla ei nähty ensimmäistäkään maata, ja siten oli hävinnyt viimeinen toivokin, että Tyynessä meressä olisi 50:imen ja 60:nnen leveyspiirin vaiheilla maata. Kap Hoornin ohi päästyään Cook jatkoi samaa suuntaa itää kohti poikki Atlantinmeren eteläosankin ja löysi sieltä nuo- synkät, maajäätiköiden kattamat saaret, jotka siellä ovat etelänapamaailman hyisinä etuvartijoina, Etelä-Georgian ja Sandwich-saaret. Jos Cook olisi Kap Hoornin kohdalta ohjannut vähän kauemmaksi etelää kohti, niin hän olisi kuin olisikin vihdoin tavannut etsimänsä Antarktika-mantereen pohjoisimman niemen; mutta sen löytäminen jäi toisiin aikoihin.
Cook ei kuitenkaan pitänyt mahdottomana, ettei vielä kauempana etelässä olisi mannerta, ja päätteli ihmeellisten suoratahoisten jäävuorien lohjenneen suuresta maajäätiköstä. Mutta jos noiden ainaisten jäävuorien ja ajojäitten takana tosiaan oli maa, niin oli se muka tuomittu pysymään ainian tuntemattomana. Retkensä yleisvaikutuksen hän lausuu julki seuraavin sanoin: »Paksuja sumuja, lumimyrskyjä, ankaraa pakkasta ja kaikenlaisia muita vastuksia, jotka suinkin voivat tehdä purjehtimisen vaaralliseksi, kaikkea sitä täällä on, ja näiden vaarain kammottavuutta suuressa määrin lisää maan sanomattoman jylhä ulkomuoto. Se on maata, jonka luonto on ainiaksi tuominnut jäämään osattomaksi auringon lämmityksestä ja lepäämään ikuisen lumen ja jään alle haudattuna. Ne satamat, joita ehkä on tällä rannalla, ovat äärettömän vahvan jäätyneen lumikerroksen täyttämät, ja vaikka joku niistä olisikin siksi avoin, että se saattaisi houkutella purjehtijaa, niin olisi aina tarjona se vaara, että laiva jäisi sinne ikipäiviksi jääsalpain taa, taikka ehkä vasta jäävuoren sisään jäätyneenä pääsisi avovedelle.»
Kapmaan kohdalla »Resolutionin» kokka vihdoinkin käännettiin pohjoista kohti ja Cook kävi Pöytälahteen ankkuriin 21 p. maalisk. 1774. Siellä saatiin kuulla, että »Adventure» jo vuotta aikaisemmin oli palannut, menetettyään Uudessa Seelannissa kokonaisen venekunnan, jonka asukkaat olivat, salakavalasti kimppuun käyden, murhanneet ja syöneet.
»Adventuren» seikkailu.
»Adventure» oli »Resolutionista» kovassa myrskyssä erottuaan harhaillut niin kauan sinne tänne, ettei se enää joutunut Cookia tapaamaan sovitulle yhtymäpaikalle. Se tapasi kuitenkin sanoman, jonka Cook oli sitä varten sinne jättänyt. Joulukuun 16 p. Furneaux lähetti ison veneensä rantaan etsimään syötäviä vihanneksia, mutta vene ei enää palannutkaan takaisin. Lähetettiin toinen vene etsimään kadonneita, ja tämä toi mukanaan kauhun sanoman. Venekunnan johtaja oli tarkkaan etsinyt rannan ja käynyt alkuasukkaitten majoissakin löytämättä ensin mitään jälkiä kadonneista, taikka saamatta heistä mitään tietoa maanasukkailta. Mutta vihdoin hän eräästä mutkasta keksi hyvin suuren kaksoisveneen, ja kun se tutkittiin, niin löydettiin siitä kadonneen veneen rautaosia, ynnä siinä olleitten merimiesten jalkineita. Ja maalta löydettiin parikymmentä peitettyä koppaa, joista toisissa oli paistettua lihaa ja eräänlaista sananjalkaa, jota maanasukkaat käyttivät leipänä. Lihaa epäiltiin ihmislihaksi ja lopulta löydettiin käsi, jossa oli erään merimiehen nimikirjaimet. Samalla huomattiin eräällä kukkulalla korkea savupatsas, ja kun sitä epäiltiin alkuasukkaitten sotamerkiksi, niin kiirehdittiin takaisin veneihin ja lähdettiin pois. Toisessa lahdessa tavattiin paljon ihmisiä veneineen, ja taempana metsässä oli vielä paljon enemmän. Nämä jotain huutelivat, mutta merimiehet eivät voineet ymmärtää, mitä se oli. Hyvällä syyllä epäillen näitä ihmisiä tuhotyön tekijöiksi merimiehet, sydän täynnään vihaa ja inhoa, ampuivat joukkoon yhteislaukauksia, niin kauan kuin ainoakaan oli kantomatkan päässä, ja pakottivat heidät peräytymään metsään. Kaksi hyvin kookasta miestä ei väistynyt, ennenkuin kaikki muut olivat paenneet. Vasta sitten hekin lähtivät, mutta toinen samassa sai luodin ja kaatui. Merimiehet nousivat nyt maalle ja löysivät pian yhä uusia tähteitä kadonneista tovereistaan. Löydettiin sekin paikka, jossa teurastus oli tapahtunut, ja siinä oli sekaisin tuhottuja päitä, keuhkoja ja sydämiä, ja vähän kauempana koirat tappelivat sisälmyksistä. Mutta samalla alkoi metsästä kuulua ääniä, jotka osoittivat alkuasukkaitten jälleen kokoontuvan, ja merimiesten täytyi kiireisesti paeta veneihinsä. Ennenkuin he rannasta lähtivät, he kuitenkin tuhosivat alkuasukkaitten veneet, etteivät nämä päässeet takaa ajamaan. Pimeän tultua soudettiin takaisin laivaan ja upotettiin sitten juhlallisesti kaksi kättä ja yksi pää, kaikki mitä oli saatu vainajista pelastetuksi' Miten hyökkäys oikeastaan oli tapahtunut, selvisi vasta myöhemmin.
»Adventure» tämän seikkailun jälkeen purjehti suoraa päätä Kap oornin ympäri Hyväntoivonniemelle ja palasi Englantiin paljoa ennen Cookia. »Resolution» kävi heinäk. 30 p. ankkuriin Spitheadin satamaan, oltuaan matkalla kolme vuotta.