LÄNSIMAISET VALLOITTAJAT IDÄSSÄ.
Siperian valtaus.
Samoihin aikoihin kun Euroopan merikansat valtasivat Uuden maailman ja Itä-Intian ja vakoilivat kaikki meret, tutkivat ja anastivat venäläiset Aasian suunnattoman laajan pohjoisosan. Tämä työ toimitettiin kuitenkin jotenkin huomaamattomasti, siitä hyvin vähän tiedettiin, ennenkuin valtaajat Aasian pohjoisosan poikki olivat saapuneet Tyynen meren rannoille ja valmistautuneet, Beringin meren poikki purjehdittuaan, valtaamaan jalansijaa Uuden maailman luoteiskulmilta. James Cook tapasi venäläiset jo Aleutien saarilla. Ennenkuin he olivat sinne saapuneet, olivat he tutkineet koko Siperian Uralista Beringin meren rannoille saakka ja osapuilleen kartoittaneet Jäämeren rannan.
Mitkä Siperian vaiheet historiallisella ajalla ovat olleet, siitä tuskin koskaan saadaan muuta selkoa kuin muutamia pääpiirteitä. Nämä kylmät syrjäiset seudut eivät ole voineet kehittää suurta sivistystä eivätkä valtakuntia, mutta ne ovat välillisesti saaneet tuta historian suonen sykkivän siten, että Keski-Aasian arojen suuret tapaukset ovat sinne lähettäneet muserrettujen kansojen tähteitä turvaa etsimään. Siperian vanhimmat asukkaat ovat tästä syystä tulleet tungetuiksi yhä kauemmaksi Jäämeren rantoja kohti.
Kallolöydöistä on päätetty, että Pohjois-Aasiassa jääkauden jälkiaikoina on asunut samanlaista pitkäkalloista rotua kuin Euroopankin pohjoisosissa, mutta tämä on aikain kuluessa sulanut lyhytkalloisiin rotuihin, ja tästä sekoituksesta jotkut arvelevat suomensukuisten kansain saaneen alkunsa. Ainoastaan Jenissein latvoilla lienee säilynyt vanhaa, pitkäkalloista rotua, muualla ovat uudet kansat sekä sekoittaneet veren että muuttaneet elämänlaadun, levittäen aroilta karjanhoidon aina pohjoisille tundroille saakka, joilla lehmän sijasta poro on tullut sen perustukseksi. Siperian länsiosissa tulivat suomensukuiset kansat vallitseviksi, itäosissa taas mongolilaiset, etenkin tunguusit, mutta näiden molempien rotujen välitse tunkeutuivat turkkilaiset jakuutit verraten myöhäisinä aikoina pohjoista kohti aina Jäämeren rannoille saakka, ja heille onnistui nautakarjan totuttaminen Lenankin laakson ankaraan ilmanalaan. Otaksutaan burjaattien, jotka 13:nnen vuosisadan suuren kansainvaelluksen aikana saapuivat Amurin laaksosta Baikal-järven seuduille, ajaneen heidät edellään.
Länsi-Siperian aroilla lienevät madjaarit asuneet, ennenkuin he ensimmäisen vuosituhannen alkupuoliskolla hunnien keralla lähtivät liikkeelle länttä kohti, lopulta anastaen Unkarin pustat. Heidän paimenalueensa varmaan ulottuivat melko kauas etelään, niin että he joutuivat paljon tekemisiin turkkilaisten kansain kanssa ja heiltä saivat paljon kielellisiä aineksia ja varmaan turkkilaista vertakin. Madjaarien lähdettyä valtasivat mongolilaiset kirgiisit Lounais-Siperian arot, mutta heidän pohjoispuolellaan suomensukuiset kansat muodostivat ryhmityksen, jota sanottiin Jugriaksi. Valtiollista kokonaisuutta tällä alueella ei ollut, mutta se saavutti turkiskaupallaan melko paljon huomiota. Jo 11:nellä vuosisadalla novgorodilaiset kulkivat Uralin poikki ja Jugria taipui mahtavalle kauppavallalle veroa maksamaan. Aivan taistelutta ei Novgorod kuitenkaan saanut tätä maata hallita, sillä sen asukkaat kapinoivat useita kertoja. Sotaretki, joka Novgorodista tehtiin v. 1193, päättyi onnettomasti. Ja ennenkuin ennätettiin tehdä uutta retkeä, aloittivat mongolit suuret valloitusretkensä, lamaten Novgorodinkin toimitarmon.
Kun Kiptshak-niminen mongolivaltakunta hajosi, valtakunta, joka käsitti suuren osan Venäjää ja Kaspian aroja, niin alkoivat mongoliruhtinaat perustaa Länsi-Siperiaan pieniä itsenäisiä ruhtinaskuntia. Huomattavin näistä pikkuvalloista käsitti Tobol-joen alijuoksun; sen pääkaupunki oli nykyisen Tjumenin seuduilla. Se kävi sotia voguuleja ja ostjakkeja vastaan ja valloitti maata, niin että pääkaupunki voitiin siirtää Tobolskin seuduille, johon perustettiin Isker- eli Sibir-niminen linnoitettu kaupunki.
Ostjakkeihinkin nämä valtiolliset kehitykset vaikuttivat. Ostjakkilaisheimot alkoivat rakentaa itselleen varustettuja kyliä ja kaupungeita, jotka tosin enimmäkseen olivat sangen pieniä, ja niissä heidän omat heimopäällikkönsä hallitsivat ja vallitsivat tataarilaiseen tapaan. Suurin ostjakkivaltio kykeni liikkeelle asettamaan vain 300 asestettua miestä eikä sen väkiluku liene ollut suurempi kuin pienen suomalaisen seurakunnan. Tämän valtiollisen hajaannuksen vuoksi venäläisten oli helppo uudelleen anastaa maa haltuunsa.
Stroganowit.
Venäläisen turkiskaupan huomattavimpia uranuurtajia oli Mursa niminen tataaripäällikkö, joka viidennellätoista vuosisadalla kääntyi kristinuskoon, saaden samalla uuden nimen, Spiridion. Hän perusti Wytshegdan ja Vienan haaroihin Solwytshegorsk-nimisen kauppapaikan, josta tuli turkiskaupan keskusta. Hänen vaikutusvaltansa levisi nopeaan, ja lopulta hänen miehensä kulkivat Uralinkin poikki ja saapuivat Irtyshin syrjäjokien latvoille. Eräällä niille kulmille tekemällään retkellä joutui Spiridion itse tataarien vangiksi, ja taru kertoo heidän kostaneen hänelle uskosta luopumisen ja venäläisiin liittymisen siten, että he höyläsivät hänet kuoliaaksi. Tästä muka suku sitten sai Stroganowin nimen, jonka nimisenä jo hänen poikansa, Anika Stroganow, oli tunnettu. Hän sai Iivana III:lta Kaman seudut läänikseen ja harjoitti erinomaisen laajaa turkiskauppaa sekä toi paljon venäläisiä siirtolaisia Kaman ja sen syrjäjokien varsille. Stroganowin pojat saivat oikeuden linnoittaa kylänsä ja pitää sotaväkeä palveluksessaan ja heidän aikanaan turkiskauppiaitten valta itää kohti leviämistään levisi. V. 1574 Stroganowit saivat oikeuden rakentaa linnojaan Uralin itäpuolellekin ja valloittaa koko Siperian, jossa Kutshum kaani paraillaan levitti muhamedin uskoa alamaistensa keskeen, niin että koko Siperia näytti muhamedilaistuvan, ennenkuin kristinusko sinne ennättäisi. Kutshum vihasi venäläisiä kauppiaita, jotka uhkasivat hänen länsirajaansa, ja alkoi jo hävittää Kaman ja Tshussowajan laaksoissa olevia Stroganowien asemia. Suorastaan itsepuolustus siis pakotti näitä ryhtymään häntä vastaan sotatoimiin. Saksalaisia, puolalaisia ja liettualaisia virtasi heidän palvelukseensa ja varsinkin Iivana IV:n karkoittamia kasakoita, joita sanottiin Etelä-Venäjän vitsaukseksi. Jermak Timofejev, mahtavin pelastuneista kasakkapäälliköistä, pakeni 6000 miehen keralla Volgan varsia Kaman laaksoon ja tarjosi Stroganoweille palveluksiaan, ja nämä suostuivat Jermakin sotaretkeen Sibirin hallitsijaa vastaan, vaikkapa Jermak vielä olikin henkipattona.