Jermakin Siperian retket.
Kesällä 1578 Jermak kasakoineen lähti ensimmäiselle retkelleen, Tshussovajan laaksoa vedenjakajalle nousten. Oppaiden ja ruokavarain puute kuitenkin saattoi retkikunnan niin tukalaan tilaan, että sen täytyi lähteä paluumatkalle tyhjin toimin, paljon väkeä erämaihin menetettyään. Parin vuoden päästä Jermak kuitenkin lähti uudelle retkelle, tällä kertaa mukanaan Stroganowienkin sotaväkeä ja heidän kaikin puolin varustamanaan. Taistellen ja paljon rasituksia kärsien retkikunta tällä kertaa pääsi Tobolin lisäjoen Turan laaksoon saakka, jossa se vietti talvea ankarissa pakkasissa. Kevään tullen oli Jermakilla ja kahdella nuorella Stroganowilla 5000:sta miehestä vain 1000 jäljellä, mutta joukon pienuudesta huolimatta he päättivät jatkaa yritystä. Irtyshin ja Tobolin yhtymäkohdalta tavattiin Kutshumin leiri, jossa näytti olevan jurttia penikulmittain, mutta vaikka ylivoima näyttikin suurelta, teki Jermakin hyvin asestettu pieni armeija kuitenkin hyökkäyksen ja 23 p. lokak. 1581 ratkaistiin Siperian kohtalo.
Sibirin valloitus.
Kuri ja ampuma-aseet saivat voiton nuolilla ja keihäillä taistelevasta ylivoimasta, kristinusko islamista, Kutshumin joukot sitkeän ja verisen tappelun jälkeen kääntyivät pakoon ja Jermak valloitti Sibirin kaupungin, joka tavattiin autiona. Sinne saapuivat ympäristön kansat uutta valloittajaa tervehtimään ja hänelle turkiksia veroksi tuomaan. Hän lähetti täältä Iivana Julmalle 2400 soopelinnahkaa lahjaksi, pyytäen päästä hänen suosioonsa, ja Moskovan tsaari soi hänelle anteeksiannon ja nimitti hänet Siperian maaherraksi. Samalla hän lähetti Jermakille omat sotisopansa kunnialahjaksi. Kutshum kuitenkin kolmen vuoden kuluttua valloitti Sibirin takaisin, ja Jermak pakomatkalla Irtyshin poikki uidessaan teräspaitansa painosta hukkui. Hänen sotajoukkonsa pakeni takaisin Uralin poikki.
Iivana tsaari ryhtyi kuitenkin nyt itse valloitusta jatkamaan, ja sitkeän, vuosikausia kestäneen taistelun jälkeen Kutshum kaani kukistettiin, eikä hänestä sen koommin puhuta. V..1587 perustettiin Tobolsk siihen paikkaan, jossa Tobol laskee Irtyshiin, ja nopeaan kasakat siitä käsin levittelivät Venäjän valtaa yhä kauemmaksi itää kohti. Asutus oli siksi harvaa, ettei väestö olisi voinut heidän tunkeutumistaan vastustaa, vaikka olisi koettanutkin, ja lisäksi vesiväylät edistivät valloitusta tehokkaammin kuin ensi silmäyksellä näyttääkään.
Siperian vesitiet.
Vaikka Siperian valtajoet kaikki juoksevat etelästä pohjoiseen, Jäämereen laskien, niin muodostavat niiden syrjäjoet sitävastoin helposti kuljettavia itä-länsireittejä, koska eri vesistöjen väliset vedenjakajat ovat kapeat ja matalat, niin että on helppo taivaltaa jokialueesta toiseen. Obista päästiin helposti Ketiä Jenissein vesistöön, Jenisseistä Ylä-Tunguskaa Ilimiin, joka taas mukavasti vie Lenahan. Lena taas juoksee pitkät matkat itää kohti ja siinä, missä se kääntyy pohjoista kohti, siihen laskee idän puolelta Aidan, jota voidaan nousta Majaan ja sitten Judomaa latvoille saakka. Judoman latvoilla ollaan vain päivämatkan päässä Ohotskin mereen laskevien jokien lähteiltä. Venäläiset olivat jo vanhastaan tottuneet tämmöisiin vesimatkoihin ja lisäksi kirveellä nopeaan veistämään uudet venetarpeet, niin ettei aluksia aina tarvinnut taivaltaa kannaksien poikki, vaan veistettiin uudessa jokialueessa äkkiä uudet veneet. Kaikkiin tärkeihin paikkoihin perustettiin linnoitetut asemat, joista sitten kehittyi kauppaloita ja kaupungeita. V. 1604 perustettiin Tomsk. Soopeli houkutteli kasakoita yhä kauemmaksi, kunnes he saavuttivat Tyynen meren. Tämä oli Siperian turkiskaupan kulta-aikaa, ja kerrotaan, että varsinaiset turkiskauppiaat, promyshlennikit, jotka tulivat kasakkain jäljessä, ostivat jakuuteilta soopelin nahkoja rauta- ja vaskikattiloilla, ja että kattila maksoi täytensä soopelinnahkoja. Stroganowit hyötyivät tästä kaupasta suunnattomasti, kunnes he Pietari Suuren aikana menettivät kaikki etuoikeutensa, saaden paroninarvon korvaukseksi.
Stroganowien kauppayritykset käänsivät siksi paljon huomiota Siperiaan, että Herbersteinin kartassa (II, s. 482) jo on osapuilleen oikein kuvattu useita Länsi-Siperian maantieteen pääpiirteitä, vaikka siinä onkin suuria virheitä, —. Ob esim. on merkitty lähtemään Kythay nimisestä joesta, joka on lähellä Chumbalyk-nimistä kaupunkia.
Puolen vuosikymmentä Tomskin perustamisen jälkeen turkiskauppiaat saapuivat Jenissein rannoille, jonne syntyi Turukhanskin kauppala Ala-Tunguskan suuhun. Retkiä jatkettiin nimenomaisella tarkoituksella pohjoisimpiin seutuihin, koska niistä saatiin parhaat nahkat, ja pian löydettiin Pjässinä-jokikin, joka Jenissein itäpuolella laskee Jäämereen. V. 1612 Hollannissa julkaistussa kartassa on Aasian pohjoisrannikko tähän jokeen saakka kuvattuna. Kun oli turhaan yritetty tunkeutua Jäämerta edelleen itää kohti, niin valittiin eteläisempi reitti ja lähdettiin nousemaan Ala-Tunguskaa, ja sitä pitkin päästiin aina Lenan syvänteeseen saakka. Vielä eteläisempää reittiä kasakat tunkeutuivat Tomskista Ylä-Jenisseille, jonne perustettiin Jenisseisk v. 1619 ja Krasnojarsk v. 1627. Angaran jokilaaksossa sotaiset burjaatit tekivät jonkun verran vastarintaa, mutta heidät voitettiin, ja venäläiset tienraivaajat saapuivat Baikal-järvelle saakka, jota ei siihen saakka, mikäli tiedetään, kukaan eurooppalainen ollut nähnyt, vaikka moni olikin sivuuttanut sen jotenkin läheltä käydessään muutama vuosisata aikaisemmin suurkaanien hovissa Karakorumissa. Tältäkin suunnalta saavuttiin Lenan laaksoon, jossa metsästäjät tapansa mukaan verottivat kaikkia heimoja, joiden kanssa tulivat tekemisiin. He tapasivat täällä jakuutit, jotka olivat paenneet burjaatteja alkuperäisiltä asuinsijoiltaan Baikal-järven rannoilta ja jotka nyt, kykenemättä vastustamaan venäläisiä sissejä, peräytymistään peräytyivät pohjoista kohti Jäämeren rannoille. V. 1632 perustettiin jakuuttien alueelle Jakutsk, josta sitten tuli etenemisen keskusta. V. 1617 kasakka Jelisei Busa saapui Lenan suistamoon ja sieltä länttä kohti kääntyen löysi Olenekin, jonka rannalla hän vietti talven. Seuraavana vuonna hän palasi takaisin Lenan rannalle ja laski sitä veneillä mereen. Hän kulki sitten rannikkoa seuraillen itää kohti aina Janan suulle, nousi jonkun matkaa Janaa ja jatkoi täällä pari vuotta tutkimuksiaan.
Jakutskista lähtien muutamat retkeilijät kulkivat Lenan syvänteen itäpuolella olevan vuoriston poikki yllämainittua reittiä ja jatkoivat matkaa sen itärinnettä laskien, kunnes vastaan tuli Ohotskin meri, jonka rannalle v. 1638 perustettiin asema nykyisen Ohotskin kaupungin paikalle. Näin oli kuljettu koko maanosan poikki vähän enemmän kuin puolen vuosisataa sen jälkeen, kuin Jermak oli Sibirin valloittanut. Ivanow Postnik löysi Indigirkan, joka laskee Jäämereen vielä Janaakin idempänä, ja hänen seuralaisensa rakentamillaan veneillä laskivat sen mereen saakka ja myöhemmin jatkoivat matkaansa Alasejaan, yhä kauemmaksi itää kohti. Samaan aikaan löydettiin Kolimakin, viimeinen Jäämereen laskevista suuremmista joista, ja sen rannalle perustettiin v. 1644 Nishnij Kolimskin asema. Täällä saatiin tietoja tshuktsheista, jotka asuvat Aasian etäisimmässä koilliskulmassa, ja näyttää siltä, kuin olisi kuultu Uuden Siperian saaristakin ja Wrangelin maasta, vaikka ne sekoitettiin. Vielä kauempana idässä sanottiin olevan suuren joen, mutta se ei laskenut Jäämereen, vaan Beringin mereen, kuten myöhemmin saatiin selville. V. 1646 Isai Ignatjew kävi tshuktshien luona ja seuraavana vuonna Feodor Aleksejew sai johdettavakseen suurehkon retkikunnan samoille seuduille. Se ei menestynyt. Retkellä oli mukana kasakka Simeon Deshnew, joka löysi Beringin meren ja osoitti, että Amerikan ja Aasian välillä todella oli olemassa salmi, niinkuin kamarioppineet olivat jo kauan otaksuneet.