V. 1706 saavuttiin Kamtshatkan eteläpäähän ja nähtiin lähimmät Kuriileista. Kasakka Iivana Kosirevski vuosina 1711 ja 1713 teki pari retkeä näille saarille kooten tietoja niiden oloista ja laatien niistä kartan. Nämä retket oli tehty vielä Anadyrista käsin, mutta samoihin aikoihin saatiin avatuksi Kamtshatkaan uusi lyhyempi tie Ohotskin meren poikki. V. 1714 kasakka Sokolow purjehti Ohotskista ensinnä rantoja seuraten, sitten meren poikki Kamtshatkan länsirannalle, tutkien sitä etelään päin aina Kompakovoon saakka; vietettyään siellä talvea hän seuraavana kesänä vaikean matkan jälkeen palasi takaisin Ohotskiin.
Messerschmidt ja Strahlenberg.
Tieteellisistä matkustajista on mainittava ensinnäkin preussilainen luonnontieteilijä Daniel Gottlieb Messerschmidt, joka vuosien 1720 ja 1726 välillä teki' laajoja matkoja Venäjän hallituksen toimesta. Hänen kerallaan matkusti upseeri Filip Juhana Strahlenberg, yksi niitä monia sotavankeja, jotka Kaarle XII:n onnettomalla sotaretkellä olivat Venäjälle jääneet. Molemmat matkustajat ensinnä tutkivat Obin ja Jenissein vesistöjä, jonka jälkeen Strahlenberg palasi Ruotsiin ja v. 1730 julkaisi laajan teoksen koko Pohjois-Aasiasta. Hänen karttansa oli kauan paras, mitä tästä Aasian osasta oli olemassa. Hänen lähdettyään Messerschmidt laski Jenisseitä aina 66:nnelle leveysasteelle, mutta ei kuitenkaan päässyt Jäämeren rannoille saakka, kuten hänen tarkoituksenaan oli ollut. Noustuaan jokea kappaleen matkaa takaisin hän lähti Itä-Siperiaan ja saavuttuaan vesitse Nertshinskiin kulki arojen poikki Argunin kaivannoille ja sieltä Dalai Noorille. V. 1725 hän palasi länteen ja tutki Obia ja Irtishiä, kunnes v. 1726 palasi takaisin Pietariin. Palveluksistaan ei Messerschmidt kuitenkaan saanut odottamaansa tunnustusta, ja lisäksi hän Danzigissa käydessään menetti kaikki kokoelmansa. Hän kuoli Pietarissa v. 1735.
Renat.
Juhana Kustaa Renat oli eräs toinen ruotsalainen, joka oli sotavankina joutunut Siperiaan ja siellä tehnyt laajoja matkoja Aasian sisimpiin osiin saakka, kuten on käynyt ilmi hiljakkoin julkaistuista asiakirjoista. V:t 1716—1733 hän vietti kalmukkien keskuudessa ja tutki paljon heidän alueensa maantiedettä, osaksi tiedustelemalla, osaksi itse matkustellen; jotkut luulevat hänen käyneen Lop Noorilla saakka; Renat laati, epäilemättä osaksi tiedusteluitten nojalla, mutta suureksi osaksi omien matkahavainnoittensakin mukaan, kartan, jossa Dsungarian ja Tarimin syvänteen maantieteelliset olot ovat huomattavan tarkkaan kuvatut.
Vitus Bering.
V. 1725 Pietari Suuri lähetti tanskalaisen Vitus Beringin, joka palveli Venäjän laivastossa, jatkamaan löytöjä Aasian koillisrannikolla. Bering, joka oli erinomaisen taitava ja rohkea purjehtija, täytti loistavasti hänelle uskotun tehtävän. Hän kuljetti varastonsa koko Siperian poikki kaukaiseen itään, mutta tähän ja laivan rakentamiseen Ohotskissa kului niin paljon aikaa, että Bering vasta kesällä 1727 pääsi purjehtimaan sieltä Kamtshatkan länsirannalle. Talvella kuljettiin niemimaan poikki reellä Nishnij Kamtshatkan linnaan, itärannikon tärkeimpään venäläiseen siirtokuntaan, ja siellä rakennettiin uusi laiva, »Gabriel» nimeltään. Sillä Bering heinäkuussa 1728 lähti rantaa seuraillen purjehtimaan pohjoista kohti, laatien kaiken aikaa huolellista karttaa. Hän purjehti aina Serdze Kamen nimiseen niemeen saakka, josta ranta vakaasti kääntyi länteen, ja päätti silloin kulkeneensa Aasian itäisimmän niemen ohi. Tosin oli jo Deshnew paljoa aikaisemmin purjehtinut saman rannan, mutta nyt se vasta tuli kunnolla kartoitetuksi. Bering palasi Kamtshatkaan, vietti siellä talvea ja lähti jälleen kesäkuussa 1729 liikkeelle. Mutta kun vastatuulet estivät häntä pohjoista kohti pääsemästä, niin hän kääntyi takaisin ja purjehti Kamtshatkan ympäri, saapuen heinäkuun lopulla Ohotskiin. Yksi retken tuloksia oli, että Kamtshatkan eteläkärjen asema nyt tuli tarkalleen määrätyksi. Siitä oli ollut Euroopassa aivan väärät käsitykset; toisissa sen ajan kartoissa Kamtshatka ja Jesso on piirretty yhteen, ja vielä Beringin matkan jälkeenkin tämä harhaluulo piti jonkun aikaa puoliaan.
Luonnontutkijain matkoja.
Heti Beringin palattua ryhdyttiin Venäjän hallituksen toimesta paljoa suurisuuntaisempaan Siperian tutkimukseen. Bering sai toimekseen meritutkimusten jatkamisen ja samalla lähetettiin kaukaiseen itään eteviä luonnontutkijoita, joiden piti tähtitieteellisesti tarkemmin määrätä Siperian paikkain maantieteelliset asemat, tutkia sen luonnonmaantiedettä, eläin- ja kasvitiedettä. Beringin piti uudella meriretkellä saada selville, oliko Aasian itäpuolella maata kuinka lähellä. Eräs pienehkö retkikunta oli tosin tavannut maata tshuktshien maan itäpuolelta ja siis arvatenkin löytänyt Amerikan rannan, mutta sen oli täytynyt palata takaisin kesken ja jättää tutkimatta, oliko maa saari, vaiko mannerrantaa.
Jo v. 1733 ryhdyttiin siis varustamaan uutta retkeä, mutta valmistuksiin kului niin paljon aikaa, että Bering vasta v. 1740 pääsi lähtemään. Sillä välin olivat tiedemiehet jo olleet uutterassa työssä. Tähtitieteilijä De la Croyère matkusteli Baikal-järvellä, Amurin yläjuoksulla ja Lenan alajuoksulla, määräten paikkain asemia. Luonnontutkija Gmelin ja historioitsija Müller nousivat Irtishiä ja matkustivat Tomskin kautta Jenisseiskiin, tutkien kesällä 1735 Baikal-järven seutuja. Vuonna 1736 he olivat Lenan yläjuoksulla. Gmelin menetti Jakutskissa sattuneessa tulipalossa kaikki piirtämänsä retkikartat. V. 1738 saapui Itä-Siperiaan luonnontutkija Yrjö Wilhelm Steller, joka näistä tiedemiehistä sitten saavutti pysyvimmän maineen.