Laivalla ensin epäiltiin tätä mustaa miestä ja hänen merkkejään, mutta kun vihdoin lähetettiin vene ja Jakki nälkään nääntymäisillään ja haavoitettuna tuotiin laivaan, arvattiin siellä hänen asiansa, ennenkuin hän oli Kennedyn muistikirjan antanutkaan. Laiva lähti paikalla Shelbourne-lahteen, jossa kuitenkaan ei nähty merkkiäkään leiristä. Sieltä laiva purjehti Weymouth-lahteen, löytäen vielä Kennedyn retkikunnan kaksi viimeistä valkoista hengissä.
"Austraalian kuollut sydän".
Sturtin viimeinen retki.
Pohjois-Austraalian kautta samosi edelleenkin retkeilijöitä, ja heidän matkainsa kautta tuli epäämättömästi todistetuksi, että sitä suurta jokea, »Toivottua siunausta», oli turha siltä puolelta etsiä. Ainoastaan länsirannalla oli enää aloja, joista vielä voitiin toivoa sen suun löytymistä. V. 1845 tosin päättyi Australian rantain suuri kartoitus, eikä länsirannaltakaan oltu tavattu semmoista jokea, mutta jotkut toivoivat, että sen suistamo oli jäänyt samalla tavalla huomaamatta kuin Murraynkin. Charles Sturt lähti vielä kerran retkelle löytääkseen tuon suuren vesireitin ja laajan sisämeren, joiden olemassaoloon hän kaikesta huolimatta varmasti uskoi. Lähtien Adelaidesta elokuussa 1844 hän toivoi parissa vuodessa ennättävänsä tutkia suurimman osan Sisä-Austraaliasta.
Vähän hän silloin osasi aavistaa, mitkä kärsimykset ja vaarat häntä odottivat. Hänen viimeinen retkensä paljasti australialaisen kuivuuden kaikkein kamalimmat hirmut, joita tosin jo moni ennen häntä oli kokenut, mutta ei kenkään niin vakuuttavasti kuvannut.
Sturtin retkikunta, joka oli viranomaisten kustantama, oli hyvin varustettu. Hänellä oli useita valkoisia apulaisia, joista nuori Stuart myöhemmin saavutti suuren maineen itsenäisenä tutkijana. Hänellä oli härkävankkureita, joilla varustuksia vedettiin, lampaita pitkin matkaa teurastettaviksi, sekä koko joukko varahevosia retkikunnan varsinaisten ratsujen lisäksi. Koko matka nimittäin tehtiin ratsain.
Alussa matka luonnistui hyvin. Darlingin mutkaan saakka kuljettiin hyvin tuttuja seutuja, mutta heti kun siitä eteenpäin lähdettiin, alkoivat vaikeudet Maat alkoivat vähitellen kohota matalaa Stanley-vuoristoa kohti, joka erottaa Murray-Darlingin syvänteen Sisa-Austraalian suolajärvien syvänteestä. Vuoristo oli silloin vielä aivan tuntematon. Sturt ei tämän hedelmättömän, synkän kivierämaan poikki kulkiessaan tiennyt aavistaa niitä suurenmoisia hopearikkauksia, mitä se povessaan kätki. Veden puute teki jo näillä taipaleilla suurta haittaa, mutta sitä kuitenkin löydettiin, vaikka niukasti. Sturt apulaisineen retkeili eri suunnille hitaammin kulkevan kuormaston edellä ja tavallisesti aina löydettiin joku lätäkkö tai lähde, josta retkikunta saattoi janonsa sammuttaa. Laitumesta ei ollut puutetta, kun oli länsipuolisille aroille tultu, ja yleiseen maa sitten oli sangen avointa, joka olikin välttämätön ehto yrityksen menestymiselle. Vuoristolta laski näille länsipuolisille aroille lyhyitä jokiuomia, joissa tosin juoksi vettä vain kovien rankkasateiden jälkeen, mutta joissa kuitenkin oli myöhemminkin lätäköltä ja lähteitä. Ja missä ei ollut ensinkään maan pinnallista vettä, siellä sitä usein saatiin uomaa kaivamalla.
Veden niukkuus.
Mutta yleistä vedenniukkuutta kuvaa sattuvasti se, että pienet linnut heti kokoontuivat paikalle, kun ryhdyttiin kaivoa kaivamaan, jopa toiset istahtivat kaivajan lapiollekin. Tavallisesti nämä kuivuneet uomat huomattiin jo matkan päästä eukalyptuspuista, joita niiden varrella kasvoi. Aavat arot vaihtelivat rivittäisten hietasärkkien kanssa, joilla kasvoi Frenela eli Callitris nimistä, araukarian kaltaista havupuuta, joka on Austraalian luonnekasveja samoin kuin eukalyptitkin. Veden puute joksikin aikaa melkoisesti lieveni rankkain sateitten johdosta, jotka tuota pikaa loivat lakeuksille lätäköitä ja saivat uomat, »creekit», vähäksi ajaksi jokina juoksemaan. Sturt lähetti marraskuun puolivälissä pari miestä arojen poikki luodetta kohti maata vakoilemaan, mutta suolajärvet ja liejut ja suola-arojen vedenpuute tekivät sille suunnalle matkustamisen mahdottomaksi. Sturt luuli miesten saapuneen Torrens-järvelle, mutta todellisuudessa siellä oli uusi suolajärviryhmä, jonka Flinders-vuoristo erottaa Torrens-järvestä. Retkikunnan täytyi jatkaa matkaansa Stanley-vuoriston länsilievettä pitkin pohjoiseen, muualla kun ei ollut vettä ensinkään.
Helle.