Siitä eteenpäin matka kävi vihamielisten intiaanien alueen kautta, mutta retkikunnan kimppuun ei kuitenkaan hyökätty. Rauhaa riitti, mutta sitä suurempi oli niillä seuduin ravinnon puute. Eteläsola, jota oli etsimään lähdetty, huomattiin erinomaisen soveliaaksi tien reitiksi. Solan vastakkaiselta rinteeltä vesi jo juoksi Shoshonejokeen, Columbiaan ja Tyyneen mereen. Työnsä tehtyään Frémont nousi suurenmoiselle vuorenkukkulalle (4202 m), joka on hänestä nimensä saanut, ja sieltä sai hyvän yleiskäsityksen laajoista alueista. Kokoelmineen, huomioineen retkikunta sitten lähti paluumatkalle.
Toisella matkallaan, joka alkoi seuraavana vuonna, Frémont tunkeutui Kailiovuorien poikki Suuren suolajärven syvänteeseen. Siellä olivat jo ennen häntä muut käyneet, varsinkin kapteeni Benjamin Bonneville [Bonnevillesta sai sitten niinensä suuri jääkauden aikuinen järvi, josta nykyisin on vain pieniä osia jäljellä, mutta jonka rantamuodostukset ovat »Suuren syvänteen» kuivassa ilmanalassa säilyneet erinomaisen selvinä.], joka 1831—1836 oleskeli niillä seuduilla ja vielä kauempana lännessä, useita vuosia sivistyksestä kokonaan erotettuna. Tutkittuaan Suuren suolajärven Frémont seurasi Shoshone jokea kauas Columbian suupuoleen saakka, tehden pitkin matkaa tarkkoja havainnolta ja paikanmääräyksiä. Talvesta huolimatta hän sitten palasi tutkimaan Kalliovuorien ja Sierra Nevadan välistä ylänköä, »Suurta syvännettä», joutuen lopulta ravinnon puutteen vuoksi niin suureen pulaan, että hänen täytyi lähteä yrittämään Sierra Nevadan poikki Californiaan. Matka Sierra Nevadan poikki kesti toista kuukautta ja retkikunta olisi varmaan sen lumisissa, vaikeissa, sotkuisissa solissa tuhoutunut, ellei se viime hetkessä olisi saanut erästä intiaania oppaakseen. Hänen avullaan Frémont lopulta saapui Sacramenton laaksoon.
Tämä matka käänsi Yhdysvaltain johtavain piirien huomion Californiaan, joka silloin vielä oli Mexicon hallussa, Espanjalta saatuna perintönä, ja v. 1845 Frémont lähetettiin uudelleen tutkimaan seutua ja reittejä. Hänen Californiaan tultuaan syttyi Yhdysvaltain ja Mexicon välillä sota ja Frémont keräsi Caiifornian jenkit johtonsa alle, valloitti koko Pohjois-Californian. Hän riitautui kuitenkin amerikkalaisen kenraalin kanssa, joka marssi Californiaan kaakosta Santa Fén kautta, vangittiin ja lähetettiin Washingtoniin, jossa hän kuitenkin pääsi verraten pienellä rangaistuksella.
Californian kultaryntäys.
V. 1848 Californiassa löydettiin kultaa ja suunnaton kultaryntäys alkoi. Toinen puoli matkusti sinne Panaman kautta, toinen puoli mannermaan poikki vaunuissa, »preeriakuun aroissa». Frémont lähti etsimään Santa Fén kautta uutta helpompaa reittiä, mutta joutui mainitun kaupungin takaisissa maissa pulaan, joka oli tuottaa hänelle tuhon. Opas vuoristossa eksyi, retkikunnan täytyi palata takaisin, mutta ennenkuin se pääsi aution erämaan poikki takaisin Santa Féhen, oli kolmasosa miehistä ja kaikki hevoset kuolleet nälkään ja viluun. Seuraavana vuonna Frémont siitä huolimatta lähti uudelleen matkaan, ja vaikk'ei hän nytkään löytänyt etsimäänsä solaa, niin pääsi hän kuitenkin Sierran poikki Sacramenton laaksoon. V. 1853 hän lähti uudelleen löytöretkelle, alkoi etsiä siltä kohdalta, missä opas oli ensi yrityksellä eksynyt, ja vihdoin löysi sarjan solia, jotka johtivat Kultaisen portin rannalle. Mutta viisikymmentä päivää retkikunnan täytyi tälläkin retkellä elää hevosenlihalla. Tätä reittiä kulkee myöhemmin rakennettu rautatie.
Frémont palveli myöhemmin vakinaisessa armeijassa, kenraaliksi yleten, mutta sotilaana hän ei menestynyt yhtä hyvin kuin »tienkävijänä».
Jälkeen vuoden 1850 alettiin Kalliovuorien kautta etsiä rautatien reittejä, ja näiden töitten kautta vuoriston ja Tyynen meren välisen maan tunteminen edistyi valtavasti. Tutkimusten tulokset koottiin kolmeentoista isoon nidokseen, joissa paitsi karttoja on mitä monipuolisimmat tiedot kivennäisistä, kasveista, asukkaista y.m. Jo muutamia vuosia aikaisemmin mormonit olivat asettuneet Utahiin, ja he kyllä pitivät huolta siitä, että niiden seutujen maine levisi laajalle. Colorado joki ja sen maailmankuulu kanjoni tutkittiin 1857—59. Ja kymmenen vuotta myöhemmin majuri Powell laski veneellä kanjonin, voittaen mitä suurimmat luonnonesteet ja vaarat. Orjasota keskeytti joksikin ajaksi tutkimukset, mutta sitä suuremmalla tarmolla niihin sodan päätyttyä käytiin käsiksi. Varsinkin Kalliovuorien länsipuolella olevat autiot maat' kartoitettiin ja geologisesti tutkittiin niin tarkkaan, että ne nyt ovat Pohjois-Amerikan parhaiten tunnettuja. Yhdysvaltain rannikkojen tarkka kartoitus alkoi jo yhdeksännentoista vuosisadan alussa.
Kartoittajat ja geologit.
Lännen ja Kaukaisen Lännen kartoitus ja tutkiminen olikin polttava kysymys suunnattoman siirtolaistulvan vuoksi, joka yhä taajempina laineina sinne päin vyöryi, hyväkseen käyttämään näiden koskemattomien alueitten suunnattomia luonnonrikkauksia. Hallitusten oli välttämättä saatava jonkinlainen käsitys näiden kansallisvarain laadusta ja määrästä. Tienraivaajat olivat jo tuoneet viestit noiden seutujen monista ihmeistä, »jumalten puutarhoista» ihmeellisine luomisen raunioineen, »pahoista maista», jokien uurtamista kanjoneista, suolajärvistä, mammuttipuista ja äärettömistä punapuu- ja douglaskuusi-metsistä, monia muita mainitsematta. Ensin tämä suunnaton alue oli kartoitettava, vasta sitten voitiin ryhtyä varsinaiseen geologiseen työhön. Clarence King, F.V. Hayden, J.W. Powell, G.M. Wheeler, Clarence Dutton ja heidän jälkeensä v. 1879 perustettu geologinen virasto suorittivat tutkimustyön, joka suuremmoisuutensa ja tulostensa arvaamattoman runsauden puolesta on ainoa laatuaan ja lisäksi tieteellisen arvonsakin suhteen menestyksellä kilpailee samanlaisten Euroopassa suoritettujen töitten kanssa. Oli onni, että geologit saapuivat Yellowstonen laaksoon ennen uudisviljelijöitä ja vuorimiehiä ja siten saattoivat pelastaa hävitykseltä tämän mahtavan vuoristoseudun kuumine lähteineen, liejuvulkaanineen ja solfataarineen, värikkäine sinteripengermineen, tippukivimuodostuksineen ja ärjyvine vuorineen. Heti kun he v. 1871 olivat sen tunnetuksi tehneet, se julistettiin kansallispuistoksi, jossa kaikki luonnon hävitys on kielletty. Vielä merkillisempi on sekä muodostustensa että muodostumishistoriansa puolesta Coloradon kanjoni, laatuaan suurenmoisin maisema, mitä on maailmassa. Ei Danten eikä Dorén mielikuvitus olisi kyennyt luomaan mahtavampaa kuin tämä kanjoni sillä matkalla, jolla se kulkee Kaibab-ylängön poikki. Dutton, joka sen tutki, kuvaa seuraavin sanoin sen jylhää kauneutta:
Coloradon kanjoni.