Washington Irwing on laajassa teoksessa kertonut Astorian värikkäät vaiheet.
Long Kalliovuorina ja Mississipin lähteillä.
V. 1819 Yhdysvaltain hallitus päätti ryhtyä tarkemmin tutkimaan Rocky
Mountains vuoristoa, joka pitkänä muurina lännen puolella rajoittaa
preerioita. Varustettiin retkikunta, jonka johtajaksi määrättiin majuri
Stephen Harriman Long.
Toukokuussa se lähti Pittsburgista matkaan, kulki omalla höyrylaivallaan Alleghanya ja Ohioa alas Mississippiin, St. Louisissa täydensi varastonsa ja lähti sitten Missouria nousemaan, osa rinnalla maitse matkaten. Platte joen suussa oltiin talvea ja lähdettiin hevosilla tämän joen rantoja edelleen nousemaan. Heinäkuussa v. 1820 Kalliovuoret tulivat näkyviin. Monelle niiden kukkuloista noustiin ja korkein sai nimeksi Longs Peak (4.345 m). Osa retkikunnasta tutki Arkansaan latvan, osa sen syrjäjoen Canadianin yläjuoksua, luullen sitä Red Kiveriksi.
Hallitus oli retken tuloksiin niin tyytyväinen, että se lähetti Longin Mississipin latvaosia tutkimaan. Hän nousi Minnesotaa latvoille saakka, kulki kapean vedenjakajan poikki Red Kiveriin ja laski sitä Winnipeg järveen. Mississipin päähaara tulee kuitenkin Minnesotan pohjoisosasta Itasca järvestä, jonka Henry Schoolcraft löysi v. 1832. Neljä vuotta myöhemmin geologi Jean N. Nicollet löysi vielä Itascankin yläpuolelta lähdehaaran, joka sai nimeksi Nicolletin Lapsi-Mississippi. Minnessotan valtio erotti v. 1890 koko Itasca järven ja siihen laskevien lähdejokien alueen kansallispuistoksi.
Valkoisen asutuksen tienraivaajat, erämiehet, kauppiaat ja varsinaiset uudisasukkaat etenivät nopeaan Mississipin takaisille lakeuksille. Kauppiaat kulkivat suurissa joukoissa heimosta heimoon ja enimmäkseen olivat intiaanien kesken suosittuja. Sama suosio ei tullut maanviljelijäin osaksi, jotka jäivät paikoilleen ja supistamistaan supistivat punaisen miehen metsästysmaita, mutta vaaroista huolimatta ei ollut puutetta rohkeista tienraivaajista, jotka lähtivät vihamielisten intiaanien keskelle onneaan koettelemaan. Heitä ei edes pidättänyt Rocky Mountainsin jylhä vuorimaa, ei sen takana odottava laaja karu erämaa, eikä Sierra Nevadankaan korkea kalliomuuri, vaan jo 1840-luvun alussa heitä alkoi maan poikki saapua Sacramcnton ihanaan leutoon laaksoon, jossa Mexicon hallitus auliisti luovutti tulijoille maata.
Tieto niistä reiteistä, joita nämä eturintaman miehet kulkivat, ei kuitenkaan paljoa kartuttanut kirjallista maantuntemusta, vaikka se kulkupuheena selvittelikin perässä tulijoille eteisten matkain yleisiä maantieteellisiä piirteitä. Vasta jonkinlaista opillista sivistystä saaneet miehet saattoivat kartoille ja kirjoihin koota perustiedot siten, että ne olivat jokaisen saatavissa.
Frémont, Lännen tienkävijä.
Semmoinen mies oli John Charles Frémont, jota laajoista löytöretkistään ruvettiin sanomaan »Lännen tienkävijäksi», koska hän todella uudisasukkaille kävi enemmän uusia teitä kuin kukaan ennen häntä ja myös nämä tiet kunnollisesti kartoitti.
Frémont oli nuori luutnantti, kun hän sai toimekseen kartoittaa Kalliovuorien poikki kulkevan Eteläsolan, jonka kautta uudisasukkaita jo oli matkannut Californiaan, sekä tähtitieteellisesti määrätä solan aseman. Hän lähti retkelleen toukokuussa v. 1842 pienestä kylästä, joka oli nykyisen Kansas Cityn paikalla, hyvin varustettuna, uskaliaan ja kokeneen joukon keralla. Retkikunta, joka kulki ratsain, nousi Platte jokea, jakautui ja tutki sen molemmat haarat, jonka tehtyään molemmat osastot jälleen yhtyivät Laramie nimisessä pienessä rajalinnassa.