Stanley valitsi kolme vahvinta, parinkymmenen metrin levyistä kanoottia ja rakensi niistä lautan ja lautan ympäri kevyen vasuaitauksen, joka hyvin suojeli keihäitä vastaan. Toisena päivänä laitos oli valmis ja Mtesa tuli itse rantaan sitä katsomaan. Päälliköt arvelivat, ettei se pysyisi veden päällä, ja niin Mtesa itsekin näytti tuumailevan, mutta hänen naisensa puolustivat »Stamlia». Tuhannen miestä työnsi laitoksen vesille, 150 pyssymiestä meni linnoituksen sisään, ynnä 60 soutajaa. Vaikka laitoksessa oli niin paljon väkeä, ui se kevyesti ja varmasti aalloilla. Keksintö herätti nyt mitä suurinta ihastusta. Kun laitoksen päälle vielä oli kiinnitetty sinisiä, valkoisia ja punaisia lippuja liehumaan, oli se valmis ja kylläkin omiaan peloittamaan yksinkertaisia villejä. Uvumalaisia jo etukäteen pelotettiin, että kauheata oli tulossa. Vanha päällikkö huusi heille salmen poikki, että Mtesa lupasi armahtaa kaikkia, jos he antautuisivat. Tämän jälkeen kaikki rummut rupesivat mylvimään ja torvet toraamaan ja salaperäinen varustus lähti salmen poikki, lähestyen Ingiraa 50 metrin päähän. »Puhukaa», sanoi varustuksen sisästä julman kova ääni, »mitä teette? Suostutteko Mtesan ehtoihin, vai sytytämmekö saaren palamaan?» Uvumalaiset säikähtivät niin pahanpäiväisesti, että lyhyen neuvottelun jälkeen alistuivat ja lähettivät Mtesalle norsunhampaita ja nuoria impiä veroksi. Rauhaa tervehdittiin kummallakin puolella suurella ilolla.
Leirin palo.
Kun kaikki parin päivän kuluttua valmistautuivat paluumatkalle, syttyi äkkiä suuri leiri sadasta paikasta palamaan ja Stanley väkineen töin tuskin pelastui hurjan nopeasti leviävästä tulimerestä. Valtatietä oli enää mahdoton kulkea, mutta hän pääsi väkineen kiipeämään lähellä olevalle korkealle vuorelle, jonne jo oli sulloutunut noin 60.000 ihmistä. Kuinka paljon sairaita, naisia ja lapsia paloi tai pakokauhun jaloissa sai surmansa, se ei koskaan tullut tunnetuksi; liekit tuhosivat kaikki. Lieska oli niin ankara, savua niin vahvalta, että vuorella olijat olivat tukehtua. Stanley epäili paloa Mtesan aiheuttamaksi, mutta Mtesan päälliköt väittivät tätä aivan vääräksi luuloksi ja sanoivat Mtesan jo vangituttaneen useita henkilöitä, joita hän oli epäillyt syyllisiksi. Luultavasti koska tuo teko kuitenkin olisi ilahduttanut tyrannimaista isäänsä enemmän kuin kyynelet valkoisen miehen nuhteitten johdosta.
Sittenkin Mtesa oli toinen mies kuin Speken käydessä, jolloin hän huvikseen teloitutti ja omin käsin surmasi naisiaan, tai jo valtaistuimelle noustessaan, jolloin hän murhautti kaikki veljensä, jotteivät nämä pääsisi häntä kukistamaan, ja sitten ne päälliköt, jotka olivat hänelle vallan antaneet, koska pelkäsivät hänen rajuluontoista veljeään, joka oli oikea vallanperijä. Kun eräs arabialainen kauppias sai hänet kääntymään muhammedin uskoon ja luopumaan oluesta, muutti hän tapansa ja alkoi lempeämmin kohdella alamaisiaan. Stanleyhin hän herttaisuutensa, avomielisyytensä ja ystävällisyytensä kautta teki mitä parhaimman vaikutuksen. Häntä Stanleyn oli yksinomaan kiittäminen siitä, että sai Ugandassa niin vapaasti liikkua joutumatta nylkemisen ja ryöstön alaiseksi, sillä edistyksistään ja lahjakkuudestaan huolimatta Ugandan kohteliaat asukkaat ovat sangen ahnasta, verenhimoista ja itsekästä rotua.
Albert Njansaa kohti.
Sotaretkeltä palattuaan Mtesa antoi Stanleylle parituhatta miestä saattojoukoksi, jotta hän pääsisi tunkeutumaan Unjoron kautta Albert Njansalle, jota ei Bakerin jälkeen kukaan ollut tarkemmin tutkinut. Sansibarilaisen lähetyskoulun oppilaan Stanley jätti Ugandaan alettua kirkkoa valmiiksi rakentamaan ja siinä jumalanpalvelusta toimittamaan. Noudettuaan retkikuntansa pääosan Viktoria Njansan rannoilta, jossa se oli viettänyt hyviä päiviä, hän Mtesan saattojoukon keralla vihdoinkin pääsi lähtemään kauan toivotulle matkalleen Albert Njansaa eli Muta Nzigea kohti. Yleisvaikutuksensa molempain Njansain välisistä maisemista Stanley yhdisti seuraavaan kuvaukseen:
»Jos otaksumme lähtevämme matkaan suunnattomalta Viktoria-järveltä, tulemme ensin suureen synkkään metsään, jossa päämme päällä yhteen punoutuneiden oksien vuoksi vallitsee ikuinen yö. Jättiläismäiset viikunapuut, pitkät sykomoorit ja lavealle leviävät kumipuut taistelevat täällä tilasta. Niiden varjossa taistelevat samaten vallasta vaatimattomammat puut, pensaat, ruohot, köynnökset ja palmut. Tästä seudusta kohotessamme tulisimme täyteen päivänvaloon ja häikäisevään auringonpaisteeseen, näkisimme avoimen aaltoilevan maiseman, tasaisia pyöreitä kunnaita, kehämäisiä kalliomuodostuksia ja ylängön kappaleita, joiden läpi kulkee suuria ruohoisia niittyjä ja laaksoja pensaiden varjostamine muurahaispesineen. Puita täällä on vähän, lukuunottamatta muutamaa tamariskia ja jotakuta akaasiaa. Kulkiessamme jonkun tiellä olevan kunnaan päällitse näemme kauniita ruohoisia vaaroja ja rinteitä, mäkiä, laaksoja, niittyjä ja lakeuksia, kaikki lämpöisen ja kostean ilmakehän hengessä. Vielä kauempana näemme hurjan luontoisia kukkuloita, suuria, paljaita, pyöristyneitä kallioita, jotka sammalista ja jäkälistä saavat siniharmaan hohteen, taikka valtavia paasia, jotka ovat sikin sokin kuin luonnonvoimien hajoittamassa jätinrauniossa. Vuorien juurella on vahvalta piikiven sekaista gneissiä ja graniittia sekä rautapitoisia kallioisia. Nämä puoleksi tukehuttavat pienen puron, joka vallattomassa juoksussaan pyrkii saavuttamaan alla olevan vapaan kauniin laakson yhdyttääkseen sitten levollisen joen, jonka reunoja huojuvat ruovostot ja papyrotiheiköt paartavat. Sitten näemme laaksojen vähitellen syvenevän ja kunnaitten kohoavan, kunnes äkkiä kammon tunteella näemme edessämme hämmästyttävän korkean vuoren. Kukkulain kohotessa näemme jokien ja purojen kiiruhtavan kulkuaan, niiden tuhansilta suunnilta rientäessä yhteiseen yhtymäpaikkaan, pääjokeen, joka vie niiden vedet Muta Nzigeen. Ehkäpä myös tulisimme vuorien kuninkaan, Gordon Bennet vuoren läheisyyteen, jonka lumen peittämä kukkula kohoaa pilviin ja jota ympäröivät lukemattomat kukkulat ja selänteet. Tämän verrattoman vuoren edessä hämmästyen pysähtyisimme, oman pienuutemme tunnustaen. Poistuttuamme tämän ruhtinaallisen vuoren luota rientäisimme lyhyen aikaa ruskean kuivan ylängön poikki ja sitten äkkiä pysähtyisimme hirmuisen, noin 1100 jalkaa syvän äkkijyrkänteen partaalla. Kaukana kuilun pohjalla uinuu sininen Muta Nzige syvässä uomassaan ja sen kirkkaaseen veteen kuvastuvat ylängön rinteet.» —
Retkikunta yhtyi Mtesan saattojoukkoon Katonga joen laaksossa aaltoilevilla savanneilla, joilla oli suunnattomasti kaikenlaista riistaa — Stanley ampui keskimäärin toistakymmentä antilooppia päivässä. Saattojoukossa oli neljä harvinaisen vaaleaihoista miestä, jotka olivat kotoisin Muta Nzigen läheisyydessä, Gordon Bennet vuoren juurella olevasta Gambaragara maasta. He elivät melkein yksinomaan maidosta, jota varten heillä oli omat lehmät matkassa. Vuoren he sanoivat portaittain kohoavan lakeudesta. Paljon könkäitä kuohui sen jyrkillä rinteillä ja kaksi päivää kului sen kukkulalle noustaessa. Sota-aikana kuningas ja päälliköt perheineen nousevat vuorelle, jonka kukkulalla oli syvä hauta, haudan pohjalla järvi, järvessä korkea kalliopatsas. Siellä oli hyvin kylmä ja lunta satoi usein. Koko vuori oli muka huippua myöten taajaan asuttu. Stanley näki vain vilaukselta ja kaukaa tämän vuoren, arvostellen sen korkeuden 4500 metriksi. Gordon Bennet vuori on Runsoron esikukkuloita. Päävuoristoa Stanley ei auteren vuoksi nähnyt, vaikka saapui aivan sen eteen; muutoin hän epäilemättä olisi saanut aivan toisenlaisen vaikutelman.
Uudenvuoden päivänä v. 1876 retkikunta saapui Ugandan ja sen koillisen naapurimaan, Unjoron rajalle. Maisemat kävivät yhä vuorisemmiksi, vuoret korkeammiksi ja paljaammiksi. Unjoron puolella asukkaat olivat paenneet kylistään ja retkikunta sai rauhassa kaivella bataatteja heidän vainioistaan. Täällä näkyi maanalaisiakin luola-asumuksia, jotka Unjoron eteläosissa ovat yleisiä. Ne asukkaat, joita vakoilijat sattuivat tapaamaan, sanoivat retkikunnan kyllä saavan häiritsemättä jatkaa matkaansa, mutta epäiltävää olisi, saisiko se palata takaisin, ellei voisi linnun siivillä lentää. Tammikuun 9:ntenä retkikunta tuli Ankori maahan, jossa öisin oli vain 11—12 C. astetta lämmintä. Aamupuoli päivästä oli kostea ja sumuinen. Sumu oli niin sakeaa, ettei nähnyt kuin 50 metriä eteensä; Stanley aivan oikein päätti näiden tavattomain ilmanvaiheiden johtuvan edessä olevan vuoren vaikutuksesta. Retkikunta marssi rumpujen ja torvien johdolla. Jyrkät kosket ja könkäät ilmaisivat maan nopeaan laskevan Njansaa kohti. Lukemattomine vuorenhuippuineen, kallioineen, kukkuloineen maisema oli kuin afrikkalaista Sveitsiä. Matkan teko oli rasittavaa ja retkikunta venyi niin pitkäksi ja hajanaiseksi jonoksi, että jälkipäähän jääneet joutuivat asukasten kiukun uhriksi. Usimban väkirikkaassa ja hedelmällisessä maassa tavattiin etsityn järven korkea rantaäyräs, mutta järvi ei ulottunutkaan luodetta kohti, jossa suunnassa Albert Njansa oli, vaan lounatta kohti.
Beatrice-lahti.