Jälkimaailma, joka tietää, kuinka oikein hän arvosteli laivakulun mahdottomuuden n.s. sulassa napameressä, arvostelee kokenutta purjehtijaa toisin. Jos hän olisi Wellingtonin kanavasta päässyt pohjoista kohti, ei hän sitä paitsi vielä likimainkaan olisi tavannut aavaa merta, vaan uuden saariston, jonka myöhemmin Sverdrupin retkikunta löysi. Sitä paitsi jotenkin pian kävi selville, että Franklinin retkikuntaa olisi ollut turha etsiä pohjoisesta. Suuttumus Belcheriin oli niin suuri, ettei hänen erinomainen löytöretkityönsä saavuttanut minkäänlaista tunnustusta. Suurin syy, mikä hänelle todella jäi, oli se, että hänen oli vaikea tulla toimeen alaistensa kanssa.
Luoteisväylän löytäjät.
Tammikuun 20:ntenä v. 1850 lähti Beringin salmeen lähetetty retkikunta Plymouthista. Siihen kuuluivat purjelaivat »Enterprise» ja »Investigator», edellisen päällikkönä kapteeni Richard Collinson, joka samalla oli koko retkikunnan johtaja, jälkimmäisen Robert John le Mesurier M'Clure, irlantilainen synnyltään. Komentaja Mooren piti viedä »Plover» asemalaivaksi Beringin salmeen — hänen laivallaan oli lääkärinä John Simpson, joka on läntisistä eskimoista kirjoittanut parhaan esityksen — ja kapteeni Kellettin, joka »Heraldilla» purjehti samoissa vesissä, piti tuoda napapurjehtijoille Sandwichin saarille eväitä.
»Enterprise» oli paljon parempi purjehtija kuin »Investigator», jonka vuoksi viimemainittu jäi paljon jäljelle. Jo alun pitäen laivat sen vuoksi kulkivat erillään, eikä niitä ollut mahdollinen yhdessä pitää, vaikka Collinson jonkun verran odottelikin. Tämä asianhaara ei kuitenkaan näytä tuottaneen suurta surua kummallekaan kapteenille, sillä se oli heille pätevä tekosyy omin päin toimintaan. Amiraliteetin ohjeissa molempia laivoja kuitenkin oli vaadittu pysymään yhdessä. Magalhãesin salmessa ne tosin tapasivat toisensa, mutta sen koommin niitä ei rinnan nähty.
Collinson saapui Honoluluun niin paljon ennen M' Clurea, ettei tämä häntä saavuttanut Collinsonin ottaessa siellä vereksiä eväitä. M'Clure keksi paikalle saapuessaan kuitenkin sen keinon, että päätti oikaista Aleutien saariston kautta, vaikka laivaliike tätä väylää karttoi sekä sen tuntemattomuuden että ainaisten sumujen vuoksi. Matka hänelle onnistui, vaikka hän joutuikin niin sankkoihin sumuihin, että purjehti Beringin salmenkin läpi siitä mitään tietämättä. Collinson oli purjehtinut varsinaista reittiä, joka kulki Kamtshatkan kautta, ja tuli Beringin salmeen kaksi viikkoa myöhemmin kuin M'Clure, joka ei suinkaan ollut jäänyt sinne odottamaan.
Kotzebue-salmessa M'Clure tapasi »Ploverin» ja muutamia päiviä myöhemmin, heinäkuun 31:ntenä 1850, »Heraldin», jonka päällikön Kellettin, joka oli aseman ylhäisin upseeri, hän sai suostumaan siihen, että hän vasten ohjeitansa sai omin päin tunkeutua napamereen, yrittääkseen koillisen kautta Atlantin mereen. Samalle Kellettille, jonka M'Clure täällä viimeksi tapasi, oli sitten suotu kolmen vuoden kuluttua lännestä käsin päästää hänet pälkäästä.
M'Clure toimii omin päin.
M'Clure oli rohkea, tarmokas ja arkailematon purjehtija. Pitkin Amerikan luoteisrantaa purjehtien hän sivuutti Kap Barrowin ja jatkoi sitten itää kohti pitkin sulaa, joka tällä rannalla on loppukesästä mantereen ja merijäiden välissä. Jonesin saaren luo hän jätti kertomuksen retkestään ja seurusteli siellä tapaamainsa eskimoitten kanssa. Hänellä oli laivallaan eräs Labradorissa vaikuttanut herrnhutilainen lähetyssaarnaaja, saksilainen veli Miertsching, joka täydelleen hallitsi eskimoitten kielen. Turhaan tämä heiltä kuitenkin uteli uutisia Franklinista ja hänen tovereistaan. Valkoisia he kyllä olivat Nähneet, käydessään Yukon joella kauppaa tekemässä — Alaska oli silloin vielä Venäjän hallussa.
Eskimoita.
Kauempana lännessä »Investigator» kuitenkin tapasi eskimoita, jotka eivät vielä milloinkaan olleet tavanneet »kablunoja», s.o. valkoisia. Miertschingin tullessa maihin he tulivat vastaan veitset ja keihäät valmiina ja pienillä jousillaan kalanluulla terätyt nuolet. Joku nuoli jo ammuttiinkin, mutta lähetyssaarnaajan selitykset hälvensivät kaikki epäluulot ja heistä tuli hyvät ystävät. He tervehtivät nyt vieraita juhlallisesti kohottaen kätensä kolmasti pään yli ja hieroen likaista typönenäänsä retkeilijän nenää vastaan.