Pimin reki oli matkalla mennyt rikki, mutta hän ei kuitenkaan tahtonut palata, ennenkuin oli M'Cluren tavannut, ja hänen kuntonsa ja uhrautuvaisuutensa pelasti »Investigatorin» miehistön. Laivaa hän ei voinut pelastaa, vaan jätettiin se Armon lahteen jäitten tuhottavaksi, niin raskaalta kun tämä M'Cluresta tuntuikin. Viimeiseen saakka hän toivoi voivansa kulkea sillä sen ainoan salmen poikki, joka luoteisväylästä vielä oli purjehtimatta.
M'Clure kulki sitten väkineen jäätä Kellettin laivaan, joka oli Melvillen saaren kaakkoisrannalla, ja tällä laivalla hän pääsi Barrowin salmen suuhun, mutta sitten »Resolutekin» takertui jäihin ja oli hylättävä ja loppumatka Beecheyn saarelle oli kuljettava jäätä.
M'Clurea pidettiin luoteisväylän löytäjänä ja ensimmäisenä kulkijana, vaikk'ei hän ollutkaan koko väylää laivalla kulkenut, ja siitä syystä hänelle ja hänen väelleen annettiin 10,000 punnan palkinto, M'Clure itse ylennettiin ja aateloitiin ja sai tieteellisten seurain kunniamerkkejä. Hänen ansionsa luoteisväylän löytämisestä eivät kuitenkaan ole suurimmat, vaan ensi sijassaan ne kuuluvat Franklinille. Collinson taas purjehti etäimmälle siihen luoteisväylään, joka todella on laivallakin kuljettava ja jota pitkin Amundsen sitten »Gjöalla» purjehti Baffinin lahdesta Beringin salmeen.
Collinsonin seikkailut.
Collinson saapui Kap Lisburneen, Amerikan luoteisrannalle, elokuun 13:ntena v. 1850, kaksi viikkoa myöhemmin kuin M'Clure, ja kahdeksan päivää myöhemmin hän kohtasi vahvan napa-ahtojään, seuraten sen reunaa leveysasteelle 73°23' ja pituusasteelle 164 W, sulaa napamerta tapaamatta. Kun hänellä ei vielä ollut tietoa »Investigatorista», palasi hän Tyynelle merelle talvea viettämään.
V. 1851 hän taas purjehti Jäämereen ja heinäkuun 31:ntenä lähti Barrowin nokasta itäänpäin, suoriuduttuaan jäistä, jotka uhkasivat ajaa hänen laivansa rannalle. Eskimot kuitenkin turhaan kokoontuivat saaliin jaolle, »Enterprise» pelastui ja saapui elokuun 26:ntena Kap Bathurstiin ja sieltä edelleen kulkiessaan Walesin prinssin salmeen, josta hän löysi M'Cluren kätkemät ruokavarat. Hän arvasi salmen johtavan Melvillen salmeen ja M'Cluren sitä kulkeneen ja purjehti sen päähän, mutta jäät sulkivat salmen pohjoispäässä tien, niin ettei hän voinut purjehtia siitä edelleen. Hän pääsi kuitenkin laivallaan 57 meripenikulman päähän siitä kohdasta, jonka Parry v. 1819 oli idästä käsin saavuttanut, lähemmäksi siis kuin M'Clure Armon lahdessa.
Collinson kääntyi nyt etelää kohti — hän oli salmeen ajanut vain kymmenen päivää sen jälkeen kuin M'Clure oli talvimajastaan lähtenyt — ja lähti Banksin maan rantaa pohjoista kohti purjehtimaan, tullen noin 100 mailin päähän siitä kohdasta, jossa »Investigator» oli samaan aikaan syyskuun 7:ntenä 1851 jäissä kiinni, mutta kun hän ei tavannut minkäänlaisia kivipyykkejä rannikolla, otaksui hän, ettei M'Clure ollut lähtenyt sille suunnalle, ja palasi takaisin, pelastaen laivansa varmasta tuhosta. »Enterprisen» hän vei talvisatamaan Walkerin lahteen, Walesin prinssin salmen eteläpäähän.
Seudulla oleskeli marraskuuhun saakka joukko eskimoita pyyntihommissaan, mutta sitten he muuttivat etelään, palatakseen takaisin vasta seuraavana kevännä. Talven kuluessa »Enterprisesta» tehtiin kaksi rekiretkeä. Toinen retkikunta tutki Prinssi Albertin maan rantoja, toinen kulki jäiden poikki Melvillen saarelle saapuen Kap Providenceen kaksikymmentä päivää myöhemmin kuin M'Clure oli siellä ollut. Luutnantti Parkes, joka tätä retkikuntaa johti, näki jäällä reenjälkiä ja oli kuulevinaan koirain haukuntaa, mutta peläten ehkä tapaavansa eskimoita, hän palasi takaisin, aseeton kun oli. Se oli ainoa kerta, jolloin upseeri Franklinin etsinnässä karttoi toisia retkikuntia. Jos hän olisi jatkanut Parryn talvikortteeriin, olisi hän siellä saanut lukea, että »Investigator» oli Armon lahdessa ja että M'Clintock Austinin retkikunnasta kesäkuussa 1851 oli etsinyt tämän rannikon.
Lähtien Walkerin lahdesta elokuussa 1852 Collinson kartoitti Prinssi Albertin salmen ja kääntyi sitten Delfiini- ja Union-salmeen, eteläisimpään luoteisväylistä siis, joka erottaa napasaariston Amerikan mantereesta. Syyskuun 26:ntena hänen kuitenkin, Kruunausmutkan ajojäiden poikki purjehdittuaan, täytyi asettua Deasen salmen itäpäähän talvehtimaan. Täälläkin hän tapasi eskimoita, jotka alussa olivat hyvin arkoja, ja sai heiltä erään laivan koneosan ja rautaisia ja messinkisiä esineitä, jotka hän kyllä tunsi Englannin sotalaivastoon kuuluneiksi, mutta kun tulkki oli M'Cluren laivalla, ei hän saanut tarkemmin selkoa siitä, mistä ne olivat tulleet.
Huhtikuussa Collinson lähetti rekiretkikunnan, joka rannikkoa seuraillen saapui Viktorian maan kaakkoiskulmaan ja sieltä kulki pohjoiseen Gatesheadin saareen leveydelle 70°25', aikoen jatkaa matkaa James Rossin tutkimalle Walesin prinssin maalle, mutta maa päättyikin ja aavan meren poikki rekiretkikunnan oli mahdoton kulkea jään röykkiöisyyden ja epätasaisuuden vuoksi. Paluumatkalla se tapasi laivan oven kehän, jossa oli kuparinen lukko, lukossa amiraliteetin nuolimerkki. Myöhemmin tämä ovenkehä Woolichissa sotalaivaston arsenaalissa tunnettiin »Terroriin» kuuluneeksi. Collinsonilla oli laivallaan mies, joka ennen oli palvellut »Erebuksessa», mutta hän ei sitä tuntenut.