Ensimmäinen vainaja.
Toukokuun 24:nteen päivään saakka retkikunta kulki saaren ylen kolkkoa, yksitoikkoista rantaa länteen päin ja mainittuna päivänä M'Clintock löysi puoleksi lumen peittämän luurangon, joka näytti kulkiessaan suulleen kaatuneen ja siihen kuolleen, kuten eskimoeukko oli sanonut. Lumesta löytyi pieni vaateharja ja taskukampa sekä taskukirja, joka kuitenkin oli jäässä. Vainaja näytti olleen nuori upseerinpalvelija. Haudattuaan vainajan M'Clintock Kap Herschelin luota, jossa Simpsonin salmi päättyy, löysi vanhan kivipyykin, mutta se oli puoleksi revitty ja eskimot olivat sen etsineet eikä sieltä löytynyt minkäänlaista viestiä. Mutta kivipyykin näkyvän aseman vuoksi saattoi pitää varmana, että tuhoutuneet olivat sen rakentaneet antaakseen tietoja itsestään.
Kap Crozierin, saaren läntisimmän niemen luota, ranta kääntyi koilliseen, muuttuen yhäkin autiommaksi ja kolkommaksi. Se on aivan lakeata, kalkkikivestä muodostunut, eikä tarjoa myrskyä vastaan minkäänlaista suojaa. Viktorian kaita, joksi ulkopuolella olevaa vettä sanotaan, oli täynnään vanhaa jykevää napajäätä. Tämmöisissä matalissa rantavesissä hylkeet eivät viihdy, jonka vuoksi tämän rannikon eläimistökin oli erikoisen köyhä. Tuskin näkyi ketun ja karhunkaan jälkiä ja samoin alkuasukkaatkin karttoivat tätä rantaa.
Kivipyykkejä.
M'Clintock odotti nyt tapaavansa alapäällikkönsä, luutnantti Hobsonin, mutta sen sijaan hän 32 kilometrin päässä Kap Herschelistä tapasikin aivan hiljakkoin ladotun kivipyykin, jonka Hobson oli rakentanut, tallettaen siihen häntä varten mitä hämmästyttävimpiä tietoja. Hobsonilla oli ollut parempi onni kuin hänellä — hän oli löytänyt todistuksia, jotka sisälsivät varman tiedon Franklinin retkikunnan kohtalosta.
Vähän länteen Kap Felixistä, Kuningas Williamin maan pohjoisnokasta, hän oli löytänyt kivipyykin ja tämän vierestä kolme pientä telttaa, joissa säilyneet huovat, vanhat vaatteet ja muut esineet viittasivat siihen, että se oli ollut joko metsästysleiri tai magneettinen havaintoasema. Muitakin pieniä esineitä Hobson oli löytänyt, veneenlipun, ruutisarven metallisen kannen, kaksi kiikarinokulaaria, messinkinapin, punaisia, valkoisia ja sinisiä hansikkaita, silmälasit, joissa lasien asemesta oli raolliset puunpalaset, seitsemän myttyä äimiä, pienen kuparisen keittokojeen ja muutamia tulitikkuja y.m. esineitä, jotka kaikki oli pantu kuparikattilaan ja tämä säkkiin. Mutta mitään kirjoitusta ei löytynyt, vaikka Hobson antoi rikkoa jäätyneen maan kolmen metrin piiristä kivipyykin ympäriltäkin. Vieressä oli kuitenkin kaksi rikottua pulloa ja valkoista, kokoon taitettua paperia, jossa ehkä oli ennen ollut kirjoitus. Vähän pohjoisempana Kap Victorya oli toinen kivipyykki, mutta siinä ei ollut muuta kuin tyhjä rasia ja särkynyt kivikuokka.
Kirjallinen viesti.
Hobson oli saapunut sille paikalle, jossa M'Clintock nyt oli, kuutta päivää ennen kuin hän, löytämättä merkkiäkään laivasta, jonka eskimot kertoivat rantaan ajautuneen. Mutta Kap Victoryn luota, Kuningas Williamin maan luoteisrannalla, hän oli toukokuun 6:ntena löytänyt suuren kivipyykin, jossa vihdoinkin oli kadonneista kirjallisia tietoja. Muutamain kivipyykin päästä vierähtäneiden irtainten kivien alla oli pieni tinattu lipas ja tässä Englannin amiraliteetin kaavake, jolle oli kirjoitettu kahteen erään. Vanhempi kirjoitus kuului:
28 p. toukokuuta 1847. — Hänen Majesteettinsa laivat Erebus ja Terror talvehtivat merellä pohj. leveysasteella 70°5' läntisellä pituusasteella 98°23'. Talven 1846—1847 ne viettivät Beecheyn saarella pohj. leveydellä 74°43"28' ja länt. pituudella 91°39'15", noustuaan Wellingtonin kanavaa 77 pohjoiselle leveysasteelle ja palattuaan takaisin Cornwallis-maan länsipuolitse. Sir John Franklin on retkikunnan johtaja. Kaikki hyvin.
Me kaksi upseeria ja kuusi miestä lähdimme laivasta maanantaina toukok. 24 p. 1847.