Tammikuun puolivälissä oli -40° pakkasta, 19 oli juhlapäivä, sillä silloin aurinko, 83 päivää kateissa oltuaan, jälleen kohosi taivaalle. Joe sai sinä päivänä hylkeen, joten se tämänkin puolesta oli juhlapäivä. Myöhemmin eskimot saivat monta hyljettä, joiden jakaminen kuitenkin aina antoi aihetta riitaan. Pakkanen ahdisti haaksirikkoisia pahasti.
Helmikuussa alkoivat rajut myrskyt ja satoi lunta. Mutta avointa vettäkin alkoi näkyä ja pyyntimiehet saivat muutamia sarvivalaita ja hylkeitä. Sitten alkoi suojata, eikä vilu enää ahdistanut. Mutta siitä taas alkoi jäälautta hajota. Helmikuun 22:ntena Tyson kirjoitti: »Asemamme on epätoivoinen. Jää on nyt kamalan huonoa ja kaikki ovat pelon vallassa.»
Kamalia aikoja hajoavilla jäälautoilla.
Helmikuun viimeisenä päivänä saatiin satakunta kiislaa ja monta hyljettä, niin että lumimajat olivat kuin lahtihuoneita. Mutta myrsky ajoi jäälauttoja jyristen toisiaan vastaan, niin että haaksirikkoiset joka päivä pelkäsivät meren nielevän heidät. Maaliskuun 11:ntenä repesi heidän lauttansa keskellä yötä, mutta repeämä onneksi pysähtyi 20 metrin päähän majoista.
Vaara sitten joksikin ajaksi hälveni ja Tysonin päiväkirja kertoo hylkeitten ja sarvivalaitten pyynnistä, vieläpä jääkarhunkin saannista. Kun eskimot olivat jääkarhun huomanneet, asettivat he miehiä jäälle hylkeen kuviksi houkuttelemaan petoa ja kävivät sitten itse väijyksiin. Juoni onnistui täydelleen. Mutta sitten jääkenttä hajosi ja vaara kävi joka hetki uhkaavaksi. Huhtik. 1 täytyi vene työntää vesille ja suurin osa ruokavaroista jättää jäälle. Vene oli rakennettu vain 8:lle, mutta nyt siihen täytyi sulloa 12 miestä, 2 naista ja 5 lasta, teltat, vuodat, kajaakki ja vähän leipää ja pemmikaania. Se ui niin syvässä, että yksi ainoa aalto olisi sen täyttänyt.
Pari päivää haaksirikkoutuneet nyt harhailivat, ennenkuin he taas löysivät niin suuren jäälautan, että saattoivat sille majautua, mutta sitten myrsky hajoitti tämänkin. Tyson kirjoittaa:
»Katselemme kauhistuneina ympärillemme, emmekä enää uskalla poistua veneen luota, sillä ei kukaan voi sanoa, miltä kohdalta jää seuraavalla kerralla repeää. Saadaksemme vähän levätä olemme yöksi järjestäneet kahden miehen vartiot.
»Huhtikuun 6:ntena jääkenttä kovalla jyskeellä hajaantuu kahdeksi melkein yhtä suureksi osaksi. Ammottava halkeama kulkee aivan uuden majan alatse, jota Joe parka paraillaan rakentaa. Uupumattoman ahkeraan hän on tehnyt työtä päivän sarastuksesta alkaen. Jalkaimme alla on nyt niin vähän jäätä, että olisi hulluutta käydä levolle. Olemme sen vuoksi koolla veneen luona valmiina siihen hyppäämään, jos jää hajoaa. Naiset ja lapset ovat jo veneessä ja vähät matkatavaramme.»
Huhtikuun 8:ntena jää halkesi veneen ja teltan välistä, vaikka ne olivat aivan vierekkäin, ja yksi mies joutui uiskentelevalle jäälautalle, mutta molemmat eskimot pelastivat hänet, juosten jääteliltä jäätelille.
Äärimmäisessä hädässä.