Huippuvuoret ovat hyvällä syyllä saaneet nimensä, sillä terävinä vuorenhuippuina ne nousivat merestä ensimmäisten hollantilaisten purjehtijain niitä lähestyessä. Vuoret eivät tosin ole aivan korkeita, 500—1,200 metriä, mutta ne kohoavat kaikkialla melkein suoraan merestä, jättäen vain aivan kapean rantapaarteen. Vuorisimmat ovat Prinssi Kaarlen saari ja suuren Länsimaan keskiosa. Pohjoisessa ja etelässä vuoret ovat matalampia, rinteet loivempia, laaksot leveämpiä ja maalla on enemmän ylätasangon luonne. Vaikk'eivät suipot vuorenhuiput olekaan korkeita, ovat ne kuitenkin niin rosoiset ja rikkinäiset, että harvassa tapaa niiden vertaa. Särmät ja harjanteet ovat usein veitsen terävyiset ja hampaalliset kuin sahan terä. Joka askeleella siellä kiipeilijälle paljastuu uusia teräviä sakaroita ja äkkijyrkkiä, mitä ihmeellisimmän muotoisia kuiluja loppumaton moninaisuus.
Suuren Länsimaan länsirannalla on kolme syvää vuonoa, joista vuorostaan haarautuu syrjävuonoja. Suurin näistä vuonoista on Jäävuono. Pohjoisrannalta Wijdebai pistää niin syvälle, että melkein ulottuu siihen, mutta Länsimaan itärannalla on vähän ja enimmäkseen lyhyitä lahtia. Vuonoista jatkuvat ja haarovat laaksot, mutta ne ovat kaikki mereen saakka ulottuvain jäävirtain täyttämät, joten ne tuskin ensinkään esiintyvät maisemakuvassa. Nämä jäävirrat ovat alaosastaan monta kilometriä leveät. Jokia ei ole, kun jäävirrat päättyvät mereen, eikä lähteitä, kun maa, ylintä kamaraa lukuun ottamatta, on aina jäässä. Vuorilajeissa ovat edustettuina kaikkien geologisten aikakausien muodostumat.
Ilmasto tietysti on aivan arktinen, saariston pohjoisosa kun jo on navan puolella 80:llä leveyspiirillä. Napayötä kestää neljä kuukautta ja kesällä päivää yhtä kauan, mutta aurinko ei kesälläkään nouse 37 astetta korkeammalle ja vesihöyryä sisältävä ilmakehä pidättää suurimman osan sen lämmöstä. Ankarat, jäitten poikki puhaltavat tuuletkin jäähdyttävät ilmoja, mutta siitä huolimatta ovat Huippuvuoret paljon leudommat kuin Baffinin lahden ja Melvillen salmen vastaavat leveydet. Tämän vaikuttaa Golf-viita, joka huuhtoo saariston länsirantoja ja loppukesästä pohjoisrantojakin. Lounaisrannoilla meri sen vuoksi on jo huhtikuun lopulla laivaliikkeelle avoin mutta vuonoissa ja pohjoisrannalla jäät pitävät puoliaan elokuuhun saakka. Jo toukokuun lopulla sulaa lumi päivärinteiltä ja lumiraja nousee etelässä 600 metrin ja pohjoisessakin 250—300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Länsimaalla vuoden keskilämpö on -8°, 6 C ja vain kahden kuukauden, heinä- ja elokuun, keskilämpö kohoo yli jäätymäpisteen. Sankat sumut ovat tavalliset ja kesälläkin on lumituiskuja.
Huippuvuorien luonto tekee tosin ensi näkemällä sangen kolkon ja toivottoman vaikutuksen, mutta joka sen elämän ilmiöihin ottaa perehtyäkseen, hämmästyy päinvastoin sen moninaisuutta ja pohjoiseen asemaan nähden suurta runsautta. Kapea rantakaistale ja vuorien merenpuoliset rinteet, sekä rannikon monet saaret, joista toiset ovat vuorisia, toiset lakeita ja hietaisia, ovat kasviston ja maaeläimistön tyyssijat. Puita ja pensaita ei ole, mutta jäkälien, sammalien ja pienien kukkakasvien lajirunsaus on suuri. Useimmilta ruohoilta varsi puuttuu ja kukat ovat aivan maassa kiinni, ja niin pieniä, että niitä tuskin huomaa. Maanisäkkäitä on vain neljä: peura, jääkarhu, napakettu ja hiiri, mutta lintuja on sitä enemmän, suurin osa vesilintuja. Saarilla ja vuorien rinteillä pesii ruokkeja lukemattomat laumat, Mutta meren riistaeläimet ne jo vanhastaan ovat sinne purjehtijoita houkutelleet.
Vuosisatoja tämä saaristo vesineen sai olla yksinomaan kalastajain toimialana ennenkuin tiedemiehet sinne löysivät. Ja olivatpa nekin miehet, jotka laskivat varsinaisen perustuksen Huippuvuorien luonnon tuntemiselle, valaanpyytäjiä, molemmat Scoresbyt, isä ja poika, joiden vaikutukseen vielä saamme palata Grönlannin tutkimisesta kertoessamme. Seitsemäntoista retkeä nämä molemmat valaanpyytäjät tekivät Huippuvuorille ja kahdentoista vuoden kuluessa saivat neljän miljoonan markan arvosta Jäämeren saalista. Nuorempi Scoresby oli hankkinut itselleen pätevän tieteellisen pohjan ja hän varsinkin saattoi runsaat havaintonsa kirjallisuuden omaisuudeksi, niin että hänen teoksensa kerrassaan ovat perustus tämän saariston tuntemiselle. V. 1806 William Scoresby laivallaan saavutti leveyspiirin 81°12"42', päästen likimain Huippuvuorien pohjoisimman kärjen tasalle.
Parry yritti tehdä Huippuvuorilta rekiretken Pohjoisnavalle, kuten olemme ennen kertoneet.
Tiedemiesten retkiä.
Samaan aikaan (v. 1827) kävi norjalainen geologi Keilhau sekä
Karhusaarella että Huippuvuorilla.
Vv. 1838—40 kävi saaristossa kolmena vuonna suuri ranskalainen retkikunta, johon kuului 14 etevää tiedemiestä, puolet skandinaaveja. Näiden retkien tuloksena oli suurenmoinen, 16 osaa käsittävä loistoteos.
Sven Lovén oli ensimmäinen ruotsalainen, joka v. 1837 teki Huippuvuorille retken, kiinnittäen huomiota varsinkin geologisiin seikkoihin.