Retkikunta oli keväällä huomannut, että Huippuvuorilta lensi pohjoista kohti paljon muuttolintuja, joka viittasi siihen, että sillä puolella täytyi olla joku vielä pohjoisempi maa. Peschel, kuulu saksalainen maantieteilijä, päätteli kuitenkin meren syvyyssuhteista, ettei tämä maa voinut olla pohjoisessa, vaan koillisessa — ja idän ja koillisen väliltä se sitten pian löydettiinkin.
Pari vuotta tämän retken jälkeen oli Huippuvuorien ympäryksillä hyvä jäävuosi ja näitä edullisia oloja hyväkseen käyttäen norjalainen laivuri Elling Carlson v. 1863 ensi kerran purjehti Huippuvuorien koko saariston ympäri. Koillismaan itäranta oli silloin vielä aivan tuntematon.
Torellin retkikunta oli Ruotsin tiedeakatemialta saanut tehtäväkseen tutkia, olisiko Huippuvuorilla mahdollista toimittaa astemittausta, joka ulottuisi pohjoisimmista saarista pääsaaren eteläkärkeen saakka. Chydenius suureksi osaksi ratkaisi tämän tärkeän kysymyksen, mutta epäsuotuisat tuulet ja jääsuhteet estivät häntä saattamasta työtä päätökseen.
Nordenskiöldin johtama retki.
V. 1864 lähetettiin Ruotsista sen vuoksi uusi, kolmas retkikunta, jonka tehtäviin muun muassa kuului tämän kysymyksen ratkaisu. Retken johto uskottiin nyt Nordenskiöldille; tähtitieteilijänä seurasi jälleen mukana Dunér, kasvitieteilijänä Malmgren.
Tällä retkellä voitiin poiketa Karhusaarelle, jonka rannoille veneillä on mahdollinen päästä vain kauniilla säällä. Retkeilijät nousivat maalle »Pormestarien portin», aaltojen kovertaman omituisen luonnonmuodostuksen läheisyydessä, jossa pesii tuhansia harmaita lokkeja, »pormestareita». Rantakallioon lyötiin rautavaaja, jotta vastaisuudessa voitaisiin verrata, onko maa kohonnut, vaiko laskenut. Saari on ylänkö, joka 30—75 metriä korkein äyräin jyrkkään laskee mereen. Ylängöllä on paljon pieniä järviä.
Karhusaarella poikettuaan retkikunta laski Huippuvuorille ja työskenteli ensin länsirannalla, jonka jälkeen se siirtyi Länsimaan itäpuolella olevaa Suurvuonoa tutkimaan. Retkikunta nyt löysi salmen, joka Suurvuonon päästä johtaa Hinlopen-salmeen ja joka oli jo vanhoille hollantilaisille valaanpyytäjille tunnettu, vaikka löytö sitten oli joutunut unohduksiin. Retkikunta kävi tämän aivan kapean yhdyssalmen pohjoispuolella kohoavalla, 890 metrin korkuisella Valkealla vuorella, jonka näköala luultavasti on Huippuvuorien suurenmoisin. Idän puolella oli Jäämeri, joka sillä kertaa todella oli jäitä täynnään ja mahdoton laivalla kulkea. Noin 150 kilometrin päässä oli idässä korkeita vuoria, jotka kohosivat pieniltä saarilta. Lännen puolella taas lepäsi katsojan edessä koko Länsimaa, »loppumaton, mittaamaton lumierämaa, josta siellä täällä häikäisevän valkoista pohjaa vastaan esiintyi kallioita jyrkkänä vastakohtana». Mitattuaan tältä vuorenkukkulalta kaikki tarvitsemansa kulmat retkeilijät palasivat laivaansa ja purjehtivat Länsimaan eteläniemitse sen länsirannalle, kulkeakseen pohjoista kohti niin kauas kuin suinkin. Kaarlen maan luona tuli kuitenkin vastaan kuusi veneellistä haaksirikkoisia, jotka palasivat Koillismaan itärannalta, hylättyään jäihin tarttuneen laivansa. Jäät pakottivat heidät sitten soutamaan Hinlopen salmen kautta Länsimaan pohjoisrannan ympäri länsirannalle, jossa oli parhaat toiveet tavata laivoja ja riistaa, jos täytyisi talvehtia. Nordenskiöld otti haaksirikkoiset laivaansa ja keskeytti tutkimustyönsä, palatakseen pienellä aluksellaan oikopäätä kotia.
»Sofian» retki.
V. 1868 Nordenskiöld sai toimeen neljännen ruotsalaisen retken Huippuvuorille ja tällä kertaa retkikunnan käytettäväksi annettiin oivallinen postihöyry »Sofia». Retken kustansivat muutoin Gööteporin rahaylimykset, joilta Nordenskiöld sitten myöhemminkin sai aulista kannatusta suurisuuntaisille tutkimustöilleen. Mukaan lähtivät luutnantti Palander, joka sitten johti »Vegan» Aasian ympäri, suomalaisia tutkijoita Malmgren ja Selim Lemström, ruotsalaisia m.m. kasvitieteilijät Th. M. Vries ja Sv. Berggren. Retkikunta oli kaikin puolin hyvin varustettu ja pätevä saamaan suuria aikaan.
»Sofia» poikkesi ensin Karhusaarelle, jonka tutkimiseen se käytti viisi päivää, ja lähti heinäkuun 27:ntenä Huippuvuorille matkaa jatkamaan. Nordenskiöld olisi tällä kertaa mieluummin lähtenyt itärannikolle, aluksi »Tuhannelle saarelle», jotka ovat Edge-maan eteläpuolella, mutta jäät sulkivat tien, jonka vuoksi »Sofia» laski länsirannikolle Jäävuonoon ja sieltä Prinssi Kaarlen maalle, jonne suurin osa tiedemiehistä jäi työhön, kun taas Nordenskiöld lähti laivalla länteen päin saavuttaakseen Grönlannin rannan, jolle ei laskettu olevan matkaa kuin 300 kilometriä. »Sofia» pääsi leveydelle 81°10' saakka, mutta Grönlannin rannikkoa oli jäitten vuoksi aivan mahdoton lähestyä. Nordenskiöld palasi sen vuoksi takaisin ja kävi Koillismaan pohjoisrannalla, jonka jälkeen hän palasi Länsimaan luoteisrannalle saamaan hiiliä, joita erikoinen höyrylaiva oli sinne tuonut. Hiililaivalla palasi viisi tiedemiehistä kotimaahan, mutta Nordenskiöld neljän keralla jäi töitään jatkamaan.