Käytyään Hinlopen-salmessa »Sofia» sitten lähti Amsterdam-saarelta, Länsimaan luoteiskulmasta, tunkeutumaan pohjoista kohti, mutta lokakuun 4:ntenä, jolloin se oli saavuttanut leveyden 81°42', laiva ankarassa tuulessa sai vuodon, joka pakotti palaamaan takaisin, vaikka vuoto voitiinkin väliaikaisesti tukkia. »Sofia» oli täten tunkeutunut kauemmaksi pohjoiseen kuin ainoakaan laiva sitä ennen.
»Sofia» palasi siis etelään ja koetti nyt, Länsimaan eteläpäitse kiertäen, tunkeutua itään, jossa oli nähty erillisiä saaria, vaikk'ei kukaan ollut voinut niihin tarkemmin perehtyä. Jäät kuitenkin sulkivat tien, jonka vuoksi keula oli käännettävä kotia kohti. Lokakuun 20:ntenä 1868 »Sofia» saapui Tromsaan.
Vaikk'ei tämä retkikunta kauempaa viipynyt työmaallaan, saavutti se kuitenkin sangen suuria tuloksia, kuten Nordenskiöld eräässä kirjeessä lausui. Karhusaari ensinnäkin huomattiin noin kolme kertaa pidemmäksi kuin siihen saakka oli luultu. Karhusaaren kasvullisuus oli karumpi kuin Huippuvuorten pohjoisimmankaan saaren. Siihen kuului noin 80 sammallajia, joita kosteimmilla paikoilla on niin runsaasti, että ne tekevät vihannan niityn vaikutuksen. Korkeampia kasveja oli vain 30 lajia. Itärannalta löydettiin sangen vahva kivihiilimuodostuma, jonka jo Keilhau oli huomannut. Sen päätettiin olevan kivihiilikaudelta, eikä tertiäärikaudelta kuten Huippuvuorien kivihiilikerrokset. Karhusaaren varsinaiset asukkaat ovat linnut, etenkin ruokit, kuikat, myrskylinnut, punahanhet ja lokit. Huippuvuorien maantiedettä edistettiin kartoittamalla Jäävuonon perimmäiset pohjukat, »Prinssi Kaarlen maan» salmi, Liefdebai y.m. »Luotaukset, joita toimitimme etenkin Ruotsin ja Huippuvuorien välillä, täydentävät sekä maantieteellisessä että tieteellisessä suhteessa tietojamme maapallosta. Matka, jonka elokuun lopulla teimme mutkitellen pitkin jäänreunaa, täydentää tietojamme napasyvänteestä. Fyysikkomme ovat loppuun suorittaneet magneettiset havainnot niillä paikoilla, missä retkikuntamme viipyi. Eläintieteilijät ja kasvitieteilijät tuovat vuoren korkuisia kokoelmia ja Huippuvuoret ovat nyt tässä suhteessa paremmin tunnetut kuin maapallon enimmät maat. Karhusaarelta olemme koonneet runsaasti kivihiilikauden palmuihin kuuluvia kivettymiä. Jäävuonosta ja Königsbaista olemme koonneet useiden, paljon nuorempaan mioseenikauteen kuuluvain kasvien (Taxodiumin, plataanien y.m.) painalmuksia, jotka osoittavat, että Huippuvuorilla siihen aikaan vallitsi lauhkea ilmasto. Sitä paitsi olemme Jäävuonosta löytäneet krokotiilimaisen eläimen valtavan suuria luita, jotka ovat kivihiilikauden ja mioseenikauden väliseltä trias-kaudelta.» Mainittakoon vielä, että eräät suolöydöt osoittivat Huippuvuorilla hyvin myöhäisenäkin geologisena aikana vallinneen nykyistä lauhkeamman ilmaston. Ja vihdoin tuli Nordenskiöld tällä retkellä vakuutetuksi siitä, että napa 82:lta leveysasteelta alkaen on jääkalotin peittämä, jonka vuoksi sitä on mahdoton laivalla saavuttaa. Joka tahtoo navalle tunkeutua, sen tulee matkata reellä.
Ruotsalaisten retkikuntain ohella tekivät useat yksityisetkin, sekä tiedemiehet että urheilijatkin, Huippuvuorille retkiä, täyttäen varsinkin saariston itäpuoliskon tietoaukkoja. Ja pyyntilaivainkin laivurit kiinnittävät entistä enemmän huomista näkemiinsä vähän tunnettuihin saariin.
Nordenskiöld teki v. 1870 matkan Länsi-Grönlantiin, jossa hän hankki kokemuksia koiravaljakoiden soveliaisuudesta juhdiksi navalle tehtävällä rekiretkellä, ja tällä retkellä kerätty tieteellinen aineisto vaati niin paljon työtä, ettei hän v. 1871 voinutkaan lähteä Huippuvuorille, kuten hänen aikomuksensa oli ollut. Ruotsin hallitus aikoi viimeksi mainittuna vuonna anastaa koko saariston ja perustaa sinne pysyvän tieteellisen aseman ja siirtokunnan, mutta Venäjän vastalauseen johdosta tämä tuuma raukesi tyhjiin.
Nordenskiöldin retki vv. 1872—73.
V. 1872 Nordenskiöld jälleen lähti vanhalle työmaalleen, tällä kertaa talvehtimista varten varustettuna. Retkikunnan kustansivat jälleen pääasiallisesti gööteporilaiset, kauppias Oscar Dickson ennen muita, mutta valtiokin antoi melkoisia summia ja tiedeakatemia antoi tieteellisille töille voimakasta apua. Hallitus antoi käytettäväksi »Polhem» nimisen rautaisen postihöyryn täysine varustuksineen ja evästyksineen ja »Gladan» nimisen prikin, ynnä 25,000 taaleria. Höyrylaivat »Onkel Adam» ja »Mimer» lähtivät sitä paitsi avuksi kuljettamaan Huippuvuorille talvimajaa, jossa oli kuusi huonetta, kyökki, ruokahuone, leipomo ja perunakellari, kolmea havaintovajaa, poroja ja poronjäkälää ynnä kivihiiliä. Asema aiottiin perustaa Koillismaan pohjoisrannalla olevalle Parryn saarelle, jolta Nordenskiöld aikoi lähteä napaa kohti pyrkimään. Retkikuntaan kuului paitsi johtajaa luutnantti Palander ja useita tiedemiehiä, joista mainittakoon kasvitieteilijä Kjellman.
Heinäkuun 21:ntenä 1872 ruotsalainen retkikunta lähti Tromsasta ja saapui elokuun alkupäivinä Huippuvuorien luoteisrannalle, jossa kuitenkin oli niin valtavasti jäitä, ettei Koillismaan pohjoisrannalle ollut mahdollista päästä. Porot, joita oli mukana 40, sillä niillä Nordenskiöld aikoi naparetkensä tehdä, laskettiin Norjalaisten saarelle maihin, kunnes syyskuun alussa jäät sen verran hajaantuivat, että kävi mahdolliseksi jatkaa matkaa.
Kuormalaivain piti tavarat perille vietyään palata oikopäätä takaisin, mutta syyskuu ja lokakuu kuluivat, ilman että niitä Ruijaan kuului, ja lisäksi kaivattiin kuutta norjalaista pyyntilaivaakin. Kun näillä ei ollut talvieväitä, sen enempää kuin Nordenskiöldin kuormalaivoillakaan, oli Huippuvuorille siis jäänyt 105 henkeä, joilla ei ollut eväitä.
Norjan hallitus ryhtyi asiasta tiedon saatuaan viipymättä avustustoimiin.