Marraskuussa lähti Tönsbergistä luja höyrylaiva »Albert» kapteeni-luutnantti Otton johdolla Huippuvuorille pyrkimään. Vähän sen jälkeen kuin se oli Tromsasta marraskuun 20:ntenä lähtenyt matkaa jatkamaan, saavutti sen pieni perässä lähetetty höyry, joka toi seuraavat Huippuvuorilta saadut tiedot: »Pepita», yksi kaivatuista pyyntilaivoista, oli 18 miehen kera saapunut Hammerfestiin ja toinen, »Jacobine» niminen, jossa oli 20 miestä, oli samaan aikaan, 4 p. marraskuuta, päässyt jäistä Huippuvuorten luoteisrannalla, vaikka se sitten oli lumimyrskyssä kadonnut näkyvistä. Nämä 38 miestä muodostivat neljän pyyntilaivan miehistön ja kahden jäljelle jääneenkin laivan miehistöistä oli 18 lähtenyt veneillä pitkin Länsimaan rantaa Jäävuonoon, jonka arveltiin olevan sulana. Neljä laivoista oli kaikkine saaliineen jätetty jäihin Huippuvuorien pohjoisrannalle.
Ruotsalainen retkikunta oli laivoineen Mosselbaissa, Länsimaan pohjoisrannalla, ja kaikki porot olivat päässeet karkuun.
»Albert» palasi nyt Hammerfestiin, mutta lähti jo samana päivänä uudelleen matkaa jatkamaan. Välttääkseen napayön pimeydessä Karhusaaren ja sen ympärille keräytyvät jäät »Albert» kiersi sen länsipuolelta. Marraskuun 24 päivänä nousi kuitenkin ankara myrsky, joka vahingoitti laivaa niin pahoin ja raivosi niin hellittämättä, ettei ollut muuta neuvoa kuin joulukuun 1:nä kääntyä takaisin Tromsaan.
Siellä ei kuitenkaan säikähdytty, vaan lähetettiin »Isbjörn» niminen pyyntialus viipymättä koettamaan, olisiko sillä parempi onni. Sumusta, lumimyrskystä ja napayön pimeydestä huolimatta tämä pieni alus jouluaattona 1872 lähti liikkeelle ja saapui tammikuun 7:ntenä 1873 Karhusaarelle, mutta meri oli siitä eteenpäin niin täynnään jäähyyhmää, etteivät sen voimat riittäneet väylän avaamiseen, vaan täytyi sen palata takaisin.
Tammikuun lopulla lähetettiin Tönsbergistä vielä kolmas laiva, uusi oiva höyrylaiva »Grönland», Huippuvuorille apua viemään, mutta tämäkin yritys epäonnistui.
Ruotsalaisen retkikunnan kaikki yritykset päästä Parryn saarelle, jossa se aikoi talvehtia, olivat turhat, jonka vuoksi talvisatamaksi valittiin Mosselbai, johon jäät jo syyskuun 6:ntena sulkivatkin molemmat laivat, niin että eväitten täytyi riittää 67 hengelle, vaikka niitä oli otettu mukaan vain 21:lle. Suuri vahinko oli, kun porot lappalaisten huolimattomuuden vuoksi pääsivät karkaamaan. Sitten saapui tieto, että saaren luoteiskulmalle oli jäihin tarttunut kuusi norjalaista pyyntilaivaa, joitten eväät eivät riittäneet kuin uuteen vuoteen. Ennenkuin näiden kuitenkaan tarvitsi turvautua retkikunnan eväihin, mursi myrsky jäät hajalleen ja 38 pyyntimiestä pääsi marraskuun alussa purjehtimaan pois. Nämä sitten saapuivatkin onnellisesti Tromsaan, kuten jo kerroimme. Kaksi norjalaista, tunnettu jäämeren purjehtija Mattilas kokkinsa keralla, jäi jäätyneihin laivoihin, joiden luota heidät sitten tavattiin veneihinsä kuolleina. He olivat luultavasti pyrkineet Mosselbaihin, mutta paleltuneet kuoliaaksi.
Loput 17 pyyntimiestä olivat jo lokakuun toisella viikolla lähteneet Jäävuonoon, johon kesällä oli rakennettu talo ruotsalaista kaivosyritystä varten — oli aikomus hyödyntää sikäläiset fosfaattikerrokset — ja tuotu ruokavaroja. Lokakuun 14:ntenä 1872 miehet olivatkin saapuneet perille ja asettuneet taloon talveksi, mutta kun eräs norjalainen höyrylaiva tuli sinne seuraavassa kesäkuussa, tapasi se kaikki seitsemäntoista kuolleina. Luultavasti he olivat sortuneet keripukkiin. Ymmärtämättömyys ja huono homma, johdon puute, oli syynä heidän tuhoonsa. He eivät olleet millään tavalla vaivanneet itseään, eivät tehneet mitään töitä eivätkä syöneet kasviksia, joita oli suuret varastot, vaan suolattua lihaa, jonka on huomattu suuresti edistävän keripukkia.
Ruotsalaisten talvimajassa pidettiin miehiä kautta talven ankarassa työssä, jonka vuoksi terveys pysyikin koko talven oivallisena. Vain yksi mies kuoli keuhkotulehdukseen, toinen tapaturmaisesti. Retkikunta asui erittäin mukavassa ja lämpimässä talossaan, joka sai nimekseen »Polhem», ja oli kaikin puolin tyytyväinen talvimajaansa, vaikka annoksia olikin täytynyt melkoisesti vähentää. Helmikuun 28:ntena 1873 näyttäytyi aurinko ensi kerran napayön jälkeen.
Huhtikuun 24 päivänä alkoi rekiretki pohjoisnapaa kohti. Kolmella reellä, kaksi venettä mukaan ottaen, lähti kaikkiaan 16 miestä liikkeelle, Parry saari aluksi matkan määränä, jonne retkikunta monta vastusta voitettuaan saapuikin toukokuun 16 päivänä. Tälle saarelle viikon eväät jätettyään retkikunta, johon kuului 11 miestä, näillä 45 päivän eväät, kulki Phippsin saarelle, joka on leveydellä 80°42', edellisestä seuraava pohjoiseen päin, mutta sieltä näytti, korkealta vuorelta katsoen, edessäpäin oleva ajojää niin huonolta, että Nordenskiöld päätti luopua naparetkestä, koska päivämatkat olisivat supistuneet niin pieniksi, ettei olisi kauaskaan päästy. Hän lähti sen sijaan seuraamaan Koillismaan silloin aivan tuntematonta pohjoisrantaa itäänpäin, kulkeakseen sitten soveliaalta kohdalta maajäätikön poikki, joka kilpenä peittää koko Koillismaan. Se oli ensimmäinen tämäntapainen matka, mitä vielä oli tehty, ja otaksuttiin sillä olevan suuri tieteellinen merkitys.
Koillismaan poikki.