Kesä ei sanottavasti muuttanut jääsuhteita, mutta linnuista, hylkeistä ja jääkarhuista saatiin siksi paljon tuoretta lihaa, että terveydentila laivalla pysyi hyvänä. Joskus ilmestyi taivaanrannalle railoja, mutta niihin oli mahdoton päästä. Joka päivä vähenivät toiveet, että laiva edes kesällä vapautuisi kahleistaan, ja surullisella mielellä retkikunta jo valmistautui uutta talvea vastaanottamaan.
Maata!
»Odottamatta tilanne silloin muuttui suotuisammaksi. Jo kauan olimme jäälauttamme kuljettamina olleet seuduissa, joita ei ihmissilmä ollut koskaan ennen nähnyt. Mutta turhaan olimme siihen saakka kurkkineet ja kurkkineet, eikö mistään näkyisi uutta maata. Mitä suurin yllätys ja retkikunnalle tärkeä tapaus sen vuoksi oli, kun elokuun 31:ntenä äkkiä näimme pohjoisessa sumuista selviytyvän korkeita maita, joille oli noin 26 km matkaa. Päämaan etelärintama näytti olevan 80:lla leveysasteella. Samalla näimme nyt ensi kerran ympärillämme suuret määrät jäävuoria.» Tällä maalla oli nimittäin paljon jäävirtoja, joista jäävuoria lohkeili. Lähin niemi, joka sai Tegetthoffin nimen, oli korkea, jyrkkä ja kallioinen, mutta monta matalampaakin saarta näkyi. Kapteeni Weyprecht komensi paikalla miehistön kannelle, veti lipun mastoon, piti puheen ja hurraahuutojen kaikuessa nimitti maan hallitsijansa mukaan »Frans Josefin maaksi.»
Frans Josefin maa.
Luutnantti Payerille kuului johto maalla, samoin kuin Weyprechtille, joka oli meriupseeri, merellä, ja viipymättä hän ryhtyi toimiin lähteäkseen tälle uudelle maalle. Mutta välillä oli niin paljon railoja, ettei se ollut mahdollista, vaikka Payer sanoo tunteneensa todellisia Tantaluksen tuskia kiihkeästi himoitessaan uudelle työmaalleen. Kuukausimääriä retkikunnan täytyi maata tämä uuden maan edustalla voimatta sitä saavuttaa. Vielä syys- ja lokakuunkin laiva tuulien oikkujen alaisena ajelehti pitkin tämän maan rantoja. Jos retkikunta olisi laivasta lähtenyt, olisi se auttamattomasti tullut siitä eristetyksi. Lokakuun lopulla »Tegetthoff» kuitenkin odottamatta ajautui viiden tai kuuden kilometrin päähän eräästä pienemmästä saaresta, ja nyt maihin meno kävi mahdolliseksi. Payer ei enää viivytellyt, vaan kulki röykkiöisen jään poikki lähimpään rantaan ja otti sen Itävallan omaksi, rakensi rannalle kivipyykin ja kätki siihen lyhyen kertomuksen retkestä. Kolkompaa, yksinäisempää saarta tuskin olisi voinut kuvitella kuin tämä itävallan kruunun uusin alusmaa, jonka kivikoita lumi ja jää peittivät, mutta retkikunnalle se oli kunnian pelastus.
Lokakuun 22:ntena alkoi jälleen napayö, mutta muutamia lyhyitä rekiretkiä kuitenkin tehtiin, vaikk'ei valon puutteen vuoksi ollutkaan mahdollista saada käsitystä uudesta maasta, oliko se vain pieni saaristo, vaiko suuri manner. Näihin kysymyksiin ei ollut mahdollista saada vastausta ennenkuin seuraavana keväänä, auringon taas noustessa — jos »Tegetthoff» jäälauttoineen silloin vielä oli entisellä paikallaan. Retkikunta pelkäsi nyt, että pohjoistuulet talven kuluessa jälleen ajaisivat sen kauas merelle.
Toinen talvi.
Onneksi pysyi »Tegetthoff» kuitenkin koko talven paikallaan. Jäät pysyivät rauhallisina, eivätkä pusertaneet laivaa, jolla talvi sen vuoksi nyt kului hauskemmin ja kaikki tieteelliset työt voitiin suorittaa paremmassa rauhassa. Mutta ankaria lumituiskuja oli ja monet viikot oli niin pimeä, että oli mahdoton erottaa päivää yöstä, ja viikkokausia oli elohopea jäässä. Jääkarhuja tuli tavan takaa vierailemaan, sen koommin takaisin palaamatta, ja niiden liha oli retkikunnalle oivallinen apu keripukkia vastaan. Mutta kolmatta talvea ei luultu enää kestettävän, ja kun »Tegetthoffin» vapautumisesta ei enää näyttänyt olevan toivoa ja oli pelättävä, että se kesällä lumen sulaessa kaatuisi, päätti retkikunta hylätä sen seuraavassa toukokuussa ja merijään poikki vetää veneet sulaan veteen ja pyrkiä niillä takaisin ihmisten ilmoille. Sitä ennen aiottiin kuitenkin rekiretkillä tutkia uusi maa.
Payerin rekiretket.
Julius Payerin keväällä tekemät rekiretket kuuluvat napatutkimuksen rohkeimpiin. Kun täytyi lähteä varhain liikkeelle, niin oli kestettävä ulkoilmassa lähes viidenkymmenen asteen pakkasia. Tuulet puhalsivat myrskyn voimalla, niin että kuormatut reet usein kulkivat pitkät matkat purjeiden vetäminä. Koirat olivat erinomaisia juhtia. Suurinta haittaa tuotti eväiden ja polttoaineitten niukkuus.