Jalmal.
»Lena» oli poikennut Jalmalin niemimaan pohjoispään edustalla olevaan Beli Ostrow saareen tarjotakseen Hovgaardille, Nordqvistille ja Almqvistille tilaisuuden tutkia saaren kasvi- ja eläinkuntaa. Saaren rantavedet olivat niin matalat, ettei sitä päässyt lähestymään 300 metriä lähemmä tavallisella meriveneelläkään. Beli Ostrow on pelkkää hienoa hietaa, eikä sillä löydetty pienintäkään kiven mukulaa. Kasveja ei ollut kuin nimeksi, ja nekin ruohot, mitä oli, olivat vain jonkun sentin korkuisia, kitukasvuisia. Vaikka jäkäläkasvullisuuskin oli kovin lyhyttä, nähtiin saarella kuitenkin peuralaumoja. Retkeilijät kulkivat sitten salmen poikki Jalmalin puolelle ja näkivät niemimaan aavalla rannalla ryhmän samojeditelttoja, pääsemättä kuitenkaan niiden lähettyvillä maihin rannan mataluuden vuoksi. Tuonnempana maihin meno kuitenkin onnistui ja olivat nämä kolme miestä ensimmäiset luonnontutkijat, mitä Jalmalin pohjoisrannalla oli käynyt. Niemimaa oli koko joukon vehmaampaa maata kuin Beli Ostrow. Otettuaan näytteitä kasvi- ja eläinkunnasta retkeilijät palasivat »Lenaan», joka sitten muitten perässä laski Jenissein suuhun.
»Fraser» ja »Express» nousivat nyt Jenisseihin kuormaa ottamaan; »Vega» ja »Lena» lähtivät itää kohti viilettämään, pitkin vaikeata, luotoista väylää, jonka kartoitukseen ei ollut luottamista. Sankka sumu toisin ajoin pakotti käymään ankkuriin, ja silloin tiedemiehet poikkesivat maihin rannikon luontoa tutkimaan. Eläinmaailma oli tällä kaamealla rannikolla kuitenkin tavattoman köyhä esim. Huippuvuoriin verraten. Nisäkkäitä ei näkynyt ensinkään, »ei edes aution jäämerikallion tavallista asukasta, jääkarhuakaan, joka tavallisesti sellaisissa seuduissa, missä eivät pyydystäjäin luodit eivätkä keihäät ole sen rauhaa häirinneet, luottaen voittamattomuuteensa, jonkun jäälohkareen tai kallion nenästä rohkeasti katselee lähestyviä vieraita». Lintuja nähtiin vain kuutta lajia, joista varsinkin pulmunen herätti huomiota. Vielä nähtiin pari kahlaajaa. Tapettujen lintujen kuvut olivat usein täynnä hyönteisten jäännöksiä, vaikka luonnontutkijan täällä, autioilla kolkoilla Jäämeren saarilla, usein täytyi etsiä tuntikausia löytääkseen edes kymmenkunnan sääskeä tai muuta samanlaista hyönteistä. Matkaa jatkettaessa alkoi olla yhä enemmän jäitä, vaikk'eivät ne vielä kulkua haitanneet. Pitkin rantaa oli talven jäljeltä korkea jää- eli lumipaarre, vaikka maa itse oli sulana. Merivesi alkoi jälleen olla kirkasta ja suolaista, jonka vuoksi pohjasta saatiin naaraushaaviin paljon sekä leviä että pohjaeläimiä.
Tajmyrin niemimaan länsirantaa pohjoista kohti purjehdittaessa oli sumua niin usein, että kartan oikominen jäi summittaiseksi, ja kun ei aurinkoa nähty kertaakaan, ei voitu saada luotettavaa paikanmääräystäkään ennenkuin Kap Tsheljuskinilla.
Aasian pohjoisin nokka.
»Elokuun 19:ntenä sumu esti kauas näkemästä ja pelkäsin jo Aasian pohjoisimman nokan olevan niin jäiden ympäröimänä, ettemme pääsisi siihen maihin. Mutta pian alkoi musta, jäätön niemi häämöttää koillisesta sumun seasta. Mantereeseen pisti tällä kohden pohjoista kohti aukea lahti, ja tähän laskettiin molemmat laivat ankkuriin k:lo 6 i.p.
»Nyt olimme saavuttaneet sen suuren päämäärän, johon vuosisatoja oli turhaan pyritty. Ensi kerran kävi laiva Vanhan Maailman pohjoisimman niemen edustalle ankkuriin. Ei kumma siis, että vedimme liput liehumaan ja panimme tykit paukkumaan. Kun olimme vähän maissa käyneet, panimme laivassa toimeen pidot, joissa maljoja ahkeraan kallistettiin.
»Samoin kuin Jenisseille tullessamme vastaanotti meitä täälläkin iso jääkarhu, joka laivaa ankkuriin laskettaessa käyskenteli edes takaisin rannalla, silloin tällöin vilkaisten ja nuuskien merelle päin ikäänkuin tutkiakseen, mitä kummallisia vieraita nyt ensi kertaa oli saapunut hänen valtakuntaansa. Vene laskettiin vesille ja Brusewitz valittiin antamaan karhulle tervehdykset turkkiin, mutta sepä ei huolinut tällä kertaa lähemmin tutustua pyssyihimme. Tykkien pauke säikäytti äijää niin peräti, ettei hän karhujen tapaan palannut seuraavanakaan päivänä.
»Aasian pohjoiskärki on pitkä, lahden kahtia jakama niemi, jonka oikeanpuolinen haara pistää vähän kauemmaksi pohjoiseen kuin vasemmanpuolinen. Luisurinteinen vuorenharjanne kulkee eteläiseen suuntaan itäisestä niemestä mantereeseen päin ja näkyy jo silmäkantaman päässä nousevan noin 300 metrin korkuiseksi. Sen laki oli lumeton, samoin kuin juurella oleva tasankokin. Ainoastaan vuoren rinteillä ja syvissä, vesipurojen kaivamissa uomissa sekä tasangon laaksoissa näkyi suuria valkoisia lumilaikkoja. Rannalla oli yhä vielä monessa kohden matala jääpaarre. Mutta vuorien rinteiltä ei siintänyt valtavia jäävirtoja, maisemaa eivät kaunistaneet järvet, ulkonevat kalliopolvet eivätkä korkeat vuorenhuiput, se oli yksitoikkoisinta ja autiointa maisemaa, mitä olen pohjan perillä nähnyt.»
Kasvisto oli täällä yhä köyhempää ja kitukasvuisempaa. Useat ruohokasvit pyrkivät muodostamaan hyvin tiheitä pyöreitä mättäitä, suojellakseen itseään tehokkaammin ilman sanomatonta kolkkoutta vastaan. Hyönteisiä nähtiin joku kärpänen, vieläpä kovakuoriainenkin, lintuja vikloja ja suuri parvi sepelhanhia, jotka epäilemättä olivat muuttoretkellä vielä kauempaa pohjoisesta, muutamia lokkeja sekä pöllöjen jäännöksiä. Meressä nähtiin mursu, joitakuita kiehkuraishylkeitä sekä pari maitovalasparvea. Nordenskiöld oli kuitenkin vakuutettu siitä, että luonto vähän kauempana maan sisässä oli paljon vehmaampaa. Vanhaan napamatkustaja-tapaan Nordenskiöld niemelle kasasi komean muistomerkin kivistä.