»Montako on vielä elossa?» huusi luutnantti Colwell höyryaluksesta.
»Meitä on vielä jäljellä seitsemän!» vastasi Long heikolla äänellä.
Purren saavuttua jään partaalle luutnantti heti juoksi maihin Longin luo, nähden kammolla hänen kuopalle painuneet poskensa, raukeat silmänsä, pitkän takkuisen partansa ja tukkansa. Puhe oli sopertavaa ja soinnutonta ja alaleuka lotisi mielenliikutuksesta.
»Missä he ovat?» kysyi Colwell kiihkeästi.
»Teltassa!» sanoi mies ja osoitti olkansa taa, »mäen toisella puolella — mutta teltta on kaatunut.»
»Elääkö mr. Greely?»
»Kyllä, Greely elää.»
»Entä ketäs muista upseereista?»
»Ei ketään», ja sitten hän ikäänkuin kaukomietteissä lausui: »Teltta on kaatunut!»
Perämies vei nyt Longin purteen ja muut juoksivat kallion poikki hänen osoittamaansa suuntaan. Kallion poikki päästyään he samassa olivatkin teltan edessä, josta Brainard juuri oli ryöminyt ulos, ja teltan sisästä huudettiin heikolla äänellä: »Kuka se on?» — »Minä olen Norman», huusi yksi tulijoista, joka oli ollut mukana menomatkalla.» ja nyt vastattiin sisältä: »Ah, se on Norman!» äänellä, jossa tuntui kuin heikko ilonkajastus.