Kahdenkymmenen turhan koetuksen jälkeen onnistuttiin kuitenkin heittämään saarelle pieneen kiveen kiinnitetty nuora. Nuoran toiseen päähän kiinnitettiin sitten telttaköysi, joka oli hätääntyneiden hallussa. Tämä vedettiin rantaan ja sidottiin kiinni paksuun rottinkiköyteen, jonka hätääntyneet vetivät luokseen ja kiinnittivät erääseen kallioon, niin että viimeinkin, niinkuin näytti, saatiin siltaside virran yli. Mutta koska jo alkoi hämärtää, täytyi lykätä pelastushommat huomispäivään.
Seuraavana päivänä laitettiin vielä yksi uusi köysi yli sekä sitäpaitsi hoikkia köysiä kiinnitettäväksi jokaisen vyötärysten ympäri. Nyt huusi Stanley heille ja kehoitti Uledia ensimmäisenä lähtemään matkaan, sill'aikaa kun kymmenen miestä tarttui kiinni vyötärystäköyteen. Uledi nosti kätensä taivasta kohden ja syöksihe raivoisaan virtaan, tarttuen kiinni siltaköyteen. Hän vajosi syvyyteen, mutta pian näkyi hän taas ja veti itseään käsillään vuorotellen eteenpäin, sill'aikaa kun aallot vyöryivät hänen ylitsensä, niin että hän välistä katosi kokonaan. Voimakkailla ponnistuksilla hän tempoi ruumiinsa laineiden päälle, kunnes tuli niin lähelle rantaa, että odottavat kädet saivat häneen kiinni isketyksi ja pelastivat puoleksi tukehtuneen miehen. Zaidi seurasi kohta perästä ja tuli myöskin onnellisesti maalle, jossa häntä sydämellisesti tervehdittiin kaksinkertaisesti pelastettuna hengenvaarasta. Nuorin tuli viimeksi, ja pidättäen hengitystään katselivat kaikki ripeän pojan taistelua tässä kuoleman hurjassa syleilyssä. Hän oli ehtinyt noin puolitiehen, kun aaltojen paino tuli niin väkeväksi, että hän menetti kädestään toisen köyden, jolloin rannalla olevilta miehiltä pääsi kauhistuksen huuto, he kun pelkäsivät hänen epätoivoissaan aivan irti heittävän. Stanley huusi silloin tuimalla äänellä: »Pidä kiinni, hupsu, ja näytä olevasi mies!» Kolmella hyvällä tempauksella hän tuli niin lähelle, että pelastajat saivat hänestä kiinni. Kaikki syleilivät ja kehuivat reipasta nuorukaista.
Stanley oli aikanaan ollut kirjeenvaihtajana monella sotaretkellä ja näin saatu johtajakokemus oli hänelle erinomainen apu taistelussa yhä uudistuvia hyökkäyksiä vastaan. Mestarillisesti jaellen ja lähetellen pientä joukkoaan hän menestyksellä suoriutui pahimmistakin pälkäistä. Asmasaaren ihmissyöjät hän petti sotajuonilla, valloitti heidän kylänsä heidän joella ollessaan, otti vangiksi heidän vaimonsa ja lapsensa ja anasti paljon vuohia ja lampaita. Kaikki annettiin asmalaisille takaisin ja kiitollisuudesta he tekivät rauhan ja toivat retkikunnalle runsaasti ruokavaroja. Heidän kylänsä olivat täynnään ihmisenluita ja pääkalloja, kaikki ateriain jäännöksiä.
Yöksi 19:nnettä päivää vasten leiriydyttiin uusien vaivojen ja taisteluiden jälkeen oikealle rannalle eräälle markkinapaikalle. Seutu oli viehättävä, puut isot, metsä ennen auringonlaskua autio ja toivottiin oltavan jo matkalla, ennenkuin aurinko seuraavana aamuna nousisi niin korkealle, että villit ehtisivät kokoontua markkinapaikalle.
Retkikunta verkossa.
Mutta hetken perästä tuli eräs Stanleyn miehistä murheellisen näköisenä ja kertoi, että he olivat vangitut verkkoon.
»Verkkoon!» huudahti Stanley. »Mitä sinä sillä tarkoitat?»
»Asia on niin, herra; he ovat jännittäneet korkean verkon leirin ympäri, lujista köysistä tehdyn verkon.»
Stanley kutsui luokseen Manva Seran ja antoi hänelle käskyn soutaa ylös jokea jonkun matkaa ja, tunkeuduttuaan leirin takana olevaan metsään, asettua väijyksiin lähelle jotakin toripaikalle vievistä poluista. Tunnin verran odotettuaan, että lähetetyillä olisi tarpeeksi aikaa ehtiä väijytykseen, Stanley käski antaa merkin raikuvalla torventoitotuksella, ja neljä kilvillä varustettua miestä lähetettiin leikkaamaan rikki verkkoa, sill'aikaa kun kymmenen pyssymiestä ja kolmekymmentä keihäänheittäjää oli valmiina tappeluun tarpeen vaatiessa. Kun verkkoa leikattiin rikki, tuli neljä tai viisi keihästä vinkuen metsiköstä. Stanleyn miehet ampuivat umpimähkään, hyökkäsivät esiin ja näkivät useiden miesten pikaisesti pakenevan leirin läheltä. Pian sen jälkeen kuului kipeitä kiljauksia ja jotkut retkikunnan miehistä huusivat verta vuotavin jaloin:
»Älkää menkö polulle! Lähtekää pois tieltä!»