Kun tarkemmin katsottiin polkua, huomattiin maanasukkaitten leikanneen ruokojen päät hyvin teräviksi, niin että Stanleyn miehet olivat niistä saaneet aina luihin saakka meneviä haavoja.

Kun nämä ja vielä seuraavatkin viholliset oli karkoitettu, saapui retkikunta viimein monien taistelujen ja vaarojen jälkeen seitsemännen ja viimeisen kosken luo.

Viimeinen Stanley-koski.

Seutu oli senkin kosken ympärillä väkirikas ja sotarumpujen jyminä kutsui pian jokaisen yksinäisen tai viipyvän kalastajan joelta ja jokaisen metsästäjän rannikkometsistä taisteluun. Stanley asetti leirinsä tiheään metsään. Ampujia asetettiin puoliympyrään rintaman eteen, sill'aikaa kun muut tarttuivat kirveisiin ja rakensivat havuista ja pajuista korkean ja tiheän varustuksen. Tuskin oli tämä tehty, ennenkuin villit hyökkäsivät päättäväisyydellä ja rohkeudella, joka olisi tuottanut tuhon, jos se olisi ollut odottamaton. He yrittivät jos kuinka monta kertaa, vaikka turhaan, tunkeutua piiloutuneiden pyssymiesten linjan läpi. Sotatorvet, joita heillä näytti olevan tavattoman paljon, kaikuivat metsässä valittavalla äänellä ja suuret rummut vastasivat joka kylästä niille lähetettyihin merkkeihin.

Kun retkikunta seuraavana päivänä laski virtaa alaspäin, hyökättiin sen kimppuun edestä ja takaa, ja melkein koko iltapäivä käytettiin suurimmassa kiireessä tehdyn leirin suojelemiseksi. Illan tultua villit peräytyivät.

Aamulla tammik. 28 p. ryhdyttiin jälleen työhön uudella innolla ja aamupäivällä retkikunta sai taivaltaneeksi senkin, kaikkia edellisiä mahtavamman kosken ohi. Kaksikymmentäkaksi päivää oli koskimatkaa kestänyt ja koko tämän ajan hurjat ihmissyöjät olivat yöt ja päivät retkikuntaa ahdistaneet. Retkikunnalle se oli ollut kova aika, mutta vielä kovempi aika odotti näitä raivosisuisia ihmissyöjiä. Tippu Tip hautoi jo tuumia toimialansa laajentamisesta valtajoen vartta pitkin, eikä monta vuotta kulunut, ennenkuin hänen pyssynsä paukkuivat näilläkin seuduilla.

Stanley-koskien pituus on yhteensä 100 kilometriä ja Kongo laskee tällä matkalla 60 metriä. Putoukset eivät siis ole kovin korkeita, mutta veden suunnattoman paljouden vuoksi ne siitä huolimatta ovat erinomaisen mahtavat.

Stanley-koskilta Lualaba kääntyi vakaasti luodetta kohti, päinvastaiseen suuntaan, kuin sen olisi tullut kääntyä, jos se olisi ollut Niili. Stanleylle ei enää voinut olla paljoa epäilystä siitä, etteikö tämä joki ollut Kongo. Kosket ja villit voitettuaan retkikunta oli reippaalla mielellä. Venepojat lauloivat vilkkaimpia laulujaan ja muut yhtyivät niihin intomielin. Huolta ei olisi ollut mitään, jos olisi ollut riittävästi ruokavaroja, eivätkä maanasukkaat yhä ja yhä olisi retkikuntaa hätyyttäneet. Mahtava joki kuljetti vaivatta eteenpäin.

Mutta tuskin oli viimeisen kosken kohina hälvennyt, ennenkuin tappelut alkoivat uudelleen ja monena päivänä täytyi otella aamusta iltaan. Enimmäkseen hyökkääjät karkoitettiin lyhyen taistelun jälkeen ja kilvet suojelivat retkikuntaa sangen tehokkaasti heidän aseitaan vastaan, mutta toisinaan, etenkin maalla, retkikunnan jäseniä kaatuikin. Usein saatiin tappeluissa vankeja ja näiltä kuulusteltiin maantieteellisiä ja muita seikkoja, mikäli se oli mahdollista puuttuvan kielitaidon vuoksi; täkäläiset villit puhuivat jo aivan vieraita kieliä. Vankien ottamisesta oli sekin hyöty, että se näytti erikoisesti lannistavan hyökkääjiä, nämä kun tietysti luulivat, että heidän toverinsa lähimmällä saarella keitettäisiin ja syötäisiin. Mutta kun vangit päästettiinkin vapaiksi ja heille vielä annettiin lahjojakin, niin näytti tämä tuntuvasti muuttavan villien käsityksiä matkustajista.

Kongolla.