Joki alkoi yhä enemmän levetä, toisin paikoin jopa neljän kilometrin levyiseksi, reheviä saaria alkoi olla yhä taajemmassa. Näiden välisiin salmiin retkikunta usein piiloutui, välttääkseen ainaisia taisteluita, jotka alkoivat sitä yhä enemmän uuvuttaa, mutta jos vain joku yksinäinen kalastajakaan sattui huomaamaan lymyävät, niin paikalla hän hätyytti kylät ja sotarummutus alkoi jylisten kiertää rantoja. Kuta enemmän joki levisi, sitä enemmän rannat alenivat, eikä enää näkynyt kauniita mäkiä, korkeita vaaroja, tummia kallioita, jotka rehevän kasvullisuuden peittäminä olivat ylempänä somistaneet maisemia. Seurasi vaihteeksi lyhyt jokimatka asumattomienkin seutujen kautta, mutta pian alkoi rannalla taas lakeimmilla paikoilla näkyä joesta viistoon kaivettuja ojia, joista korkean veden aikana pyydystettiin kaloja. Ne ilmaisivat, että lähestyttiin asutuksia. Samanlaisia ojia oli nähty ennenkin, samoin kuin runsaasti muitakin pyyntineuvoja, suuria pajumertoja katiskoita, vakkoja ja suuria, ruohojen ja palmujen kuiduista valmistettuja touveja.
Taistelu Aruwimin suulla.
Helmik. 1:senä nähtiin joella paljon pieniä kanootteja, jotka kuin ampiaisparvi hyörivät retkikunnan ympärillä. Vasemmalta rannalta, joka oli kolmen kilometrin päässä, lähti niinikään paljon kanootteja torvia toitottaen ja rumpuja päristellen kauheaa kyytiä joen poikki. Kun retkikunta lähti rannan suojasta liikkeelle, kohotettiin kaikista kanooteista kamala kiljuna, mutta kun Stanley joen poikki mentyään loi katseensa syrjäjoelle, joka sillä kohdalla laski pääjokeen, niin hän näki näyn, joka sai veren tavallista hurjempaa kyytiä syöksymään suoniin ja myös herätti mitä syvintä kauhistusta. Sieltä lähestyi kokonainen laivasto suunnattomia kanootteja, jotka olivat suurimmat, mitä vielä oli nähty. Niitä oli kaikkiaan 53 kappaletta. Yhtä, joka oli kaikkia muita suurempi, souti 80 miestä. Stanley kävi ankkuriin keskelle jokea ja järjesti joukkonsa taisteluun. Hänen täytyi nyt ase kädessä estää joitakuita veneistään karkaamasta. Hetki oli vakava, sillä ei koskaan ennen ollut niin suuri joukko käynyt retkikunnan kimppuun. Sairaat, naiset ja lapset, jotka eivät voineet ottaa osaa taisteluun, asettivat kilpiä pitkin veneiden laitoja ja keuloja, ja näiden takaa väijyivät tarkk'ampujat. Jättiläiskanootissa, joka kulki vihollislaivaston etunenässä, oli kaksi riviä seisovia soutajia, neljäkymmentä kummallakin sivulla, jotka kumarsivat ja keikistivät tahdissa, tempoessaan hurjasti laulaen alustaan esiin. Keulassa näkyi kymmenen komeata nuorta sotilasta, punaisia ja harmaita papukaijan sulkia tukassaan, perässä seisoi kahdeksan miestä ohjaamassa mahtavaa alusta pitkillä airoilla, joiden kädensijat olivat koristetut norsunluulla; kymmenen miestä, jotka näyttivät olevan päällikköjä, tanssi edes takaisin keulasta perään. Kanootin keulassa liehui paksu pensas palmun pitkiä, valkoisia lustoja. Rumpujen kauhea pärinä, norsunluutorvien lakkaamattomat toitotukset ja kirkuva laulu kahdestatuhannesta ihmiskulkusta olisivat saaneet vaikka kenen pöyristyksiä tuntemaan.
Kun etummainen kanootti nopeasti lähestyi ja muut olivat liittyneet sen molemmille puolille, aaltojen kuohuessa vaahdoksi ja vesipisarain kastellessa teräviä keuloja, kääntyi Stanley ympäri luodaksensa vielä silmäyksen väkensä yli.
»Pojat, olkaa nyt lujia», sanoi hän rohkaisten, »odottakaa siksi, kun te näette ensimmäisen keihään lentävän ja tähdätkää sitte tarkkaan. Älkää ampuko kaikki yhdellä kertaa. Tähdätkää aina siksi, kunnes olette varmoja miehestänne. Älkää ajatelko pakenemista, sillä vain kiväärinne voivat teidät pelastaa.»
Frank oli oikealla siivellä valitun miehistön kanssa mustien puukilpien hyvän suojan takana, Manwa Sera vasemmalla siivellä ja hänen kanoottinsa laidoista kiilsivät kiväärit sangen kokeneitten miesten käsissä.
Jättiläiskanootti ohjasi suoraan Stanleyn venettä kohti, ikäänkuin soutaakseen sen upoksiin; mutta 50 metrin päässä käänsi se sivuun, ja kun se oli tullut melkein kohdalle, sinkauttivat etukeulassa olevat soturit keihäänsä kautta ilman, ja siihen vastattiin vilkkaalla räiskyvällä kivääritulella. Viisi minuuttia jatkettiin ampumista, sitten vihollinen jonkun verran peräytyi.
Stanley nostatti ankkurin ja rupesi takaa-ajamaan vastavirtaan, kunnes keksittiin heidän kylänsä erään niemen takana. Hän ohjasi suoraan rantaan ja jatkoi kaduilla taistelua niiden kanssa, jotka olivat astuneet maalle, kunnes kaikki karkotettiin ylös metsiin.
Temppeli.
Etevimmässä kylässä oli norsunluusta tehty tomppeli, jolla oli leveä, pyöreä katto, kolmenkymmenen kolmen norsunhampaan kannattama; tämä laitos oli neljän jalan korkuisen, kampeshepuun mehulla maalatun epäjumalan päällä. Epäjumalalla oli mustat silmät, parta ja hiukset. Kuvio oli kylläkin kömpelö, mutta miehen kuvaksi sen sentään tunsi. Vangvanat halusivat anastaa nämä norsunhampaat ja saivatkin luvan ottaa ne mukaansa. Sitä paitsi koottiin sata muuta norsunluun kappaletta, kuten vaajoja, sotatorvia, jauhinsurvimia, rannerenkaita ja vasaroita, joilla hakattiin viikunankuorta vaatteeksi.