Pyhiinvaeltajat.
Vähän ajan päämajassaan levättyään Hedin retkeili ympäristössä karttaansa täydentämässä, vaikka talvimatkat näissä ylämaissa olivat kesämatkoja vielä paljon kolkommat. Siitä huolimatta matkustavat buddhanuskoiset pyhiinvaeltajat, jotka pohjoisesta päin, Venäjän ja Kiinan alueilta käyvät Lhasassa, tämän kolkon maan läpi syysmyöhällä tai talvella. Lämpöisenä vuodenaikana paarmat turmelisivat heidän kameelinsa Tarimin syvänteessä. Paluumatkalla, joka tapahtuu vasta seuraavana talvena, heidän täytyy enimmäkseen kulkea jalan, koska suurin osa juhdista matkalla kuolee. Abdallissa, Tarimin suupuolessa, he koettavat vaihtaa uupuneet kameelinsa hevosiin päästäkseen pikemmin kotia. Menomatkallaan he jättävät kameelinsa Tsaidam-mongolien maahan ja matkustavat sieltä vuokrahevosilla. Sieltä he niinikään ottavat oppaat, jotka tuntevat kaikki soveliaat leiripaikat. Neljä kuukautta kuluu matkaan ylämaan poikki. Pyhiinvaeltajat vievät mukanaan dalailaamalle melkoisen rahalahjan, samoin kuin katolilaiset paaville Pietarin penningin.
Takaisin Lop-maahan.
Lähetettyään Temirlikistä osan karavaaniaan Tjarkhlikin keitaaseen, joka on lähellä Lop-maata, Hedin toisen puolen keralla lähti suurelle kevätretkelleen, jonka päätarkoitus oli edellisenä syksynä löydettyjen raunioitten ynnä vanhan Lop-norin syvänteen tarkempi tutkiminen. Matka tapahtui kuitenkin kiertäen kaukaa idän kautta, Gobin erämaan poikki, Hedin kun toivoi niistä tuiki tuntemattomista seuduista ehkä löytävänsä muitakin vanhoja asutuksia. Ensin hän tutki Altyn-tagin itäistä jatkoa Anambarum-ulaa ja poikkesi Särtäng-mongolien luona, jotka ottivat hänet ystävällisesti vastaan, vaikk'eivät voineetkaan myydä hänelle kameeleja. Matkallaan Gobin erämaan poikki hän löysi useita idästä länteen kulkevia matalia rinnakkaisharjanteita, mutta muutoin erämaa oli sangen autiota. Lopulta alkoi retkikuntaa ahdistaa niin kova vedenpuute — kameelien täytyi olla 12 päivää vedettä — että asema alkoi näyttää epätoivoiselta. Altimish-bulakin lähteitten itäpuolella oli kuitenkin Kumik-tagin eteläpuolella muutamia pienempiä lähteitä ja ne pelastivat retkikunnan. AItimish-bulakissa Hedin oli jo edellisenä vuonna käynyt, kuten kerroimme; pari päivämatkaa siitä etelään tavattiin vanhan Lop-norin rantaviiva ja pian rauniotkin, jotka Ördek oli löytänyt, ja useitten muittenkin kylien raunioita. Suurimmassa oli ollut 16 taloa. Kaikissa oli korkeat täysinäiset savitornit, jotka aikoinaan lienevät olleet tienviittoina sekä myös tulimajakoina, joiden huipussa poltettiin tulta vihollisen maahan hyökätessä.
Lou-lan.
Taloista alettiin nyt etsiä kaikenlaisia muinaisesineitä, varsinkin kirjoituksia, mutta verraten vähän oli säilynyt, sillä nämä rauniot eivät olleet hiekan peittämät, kuten Takla-makanin. Päinvastoin oli tuuli vuosisatain kuluessa kaivanut maata pois, niin että talot nyt olivat jonkun metrin korkuisella kummulla, vaikka sisusta tosin olikin pölyn peitossa. Ne esineet, rahat, talouskalut ja aterianjäännökset y.m., mitä löydettiin, osoittivat seudulla ennen olleen maanviljelystä, karjanhoitoa, liikettä ja kalastustakin, toisin sanoen, että se oli ollut melkoisen järven rannalla ja jostain joesta saanut vettä kastelukanaviinsa. Lopulta löydettiin kirjoituksiakin eräästä rakennuksesta, joka aikanaan näyttää olleen jonkun virkamiehen toimisto. Näiden kiinankielisten kirjoitusten johdolla saattoivat etevät sinologit sitten määrätä rauniopaikan nimen, iän ja historiallisen merkityksen. Maakunnan vanha kiinankielinen nimitys oli Lou-lan ja aika, johon löydöt johtavat, ajanlaskumme ensimmäiset vuosisadat. Löydetyt kirjoitukset, joista osa oli paperille, osa puupaalikoille kirjoitettu, ovat paikkakunnallisia virallisia muistiinpanoja, joista voidaan tehdä johtopäätöksiä Lou-lanin asukkaiden elämänlaatuun nähden, mutta nimi itse avaa koko joukon vanhoja kiinalaisia lähteitä seudun historian tutkimiseksi.
Ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. Lou-lan ja sen takana olevat maat vielä olivat Kiinan ylivallasta vapaat, mutta Kiina lähetti Lou-lanin kautta lähettiläitä sen takaisiin maihin. Lou-lanin asukkaat kuitenkin kerran ryöstivät keisari Wu-tin lähettilään ja auttoivat Heun-nuja (hunneja) monessa tilaisuudessa ryöstämään kiinalaisia matkustajia. Kiinalaiset lähettivät sotaväkeä, joka valloitti Lou-lanin ja muut sen ympäristössä olevat maat, ja Lou-lanin täytyi ruveta Kiinalle veroa maksamaan. Lepyttääkseen sekä kiinalaisia että toisella puolen hunnejakin Lou-lanin kuningas lähetti yhden pojistaan Kiinan hoviin panttivangiksi, toisen hunneille, jotka olivat suuttuneet siitä, että Lou-lan oli Kiinan vallan alle alistunut. Siitä huolimatta kesti rettelöitä yhä, Lou-lan kun oli salaisessa liitossa hunnien kanssa näiden käydessä sotaa Kiinaa vastaan. Molemmat nämä veljet nousivat sitten vuoron takaa Lou-lanin valtaistuimelle, jälkimmäinen hunnien, edellinen kiinalaisten toimesta. Kun Kiinan hovissa kasvatettu prinssi, veljensä vallasta syöstyään, sai Lou-lanissa hallitusohjakset käsiinsä, pyysi hän saada sinne kiinalaisen varusväenkin, väestö kun vihasi häntä, ja samalla maan nimeksi pantiin Shen-Shen. Maassa oli tähän aikaan 14,100 asukasta ja 2,912 miestä harjoitettua sotaväkeä. Se siis oli pieni maa, mutta suurta liiketietä hallitsevana paikkakuntana kuitenkin Kiinalle tärkeä.
Hedinin löytämäin kirjoitusten aika on voitu tarkkaan määrätä. Viimeinen on vuodelta 310 j.Kr. Näyttää siis siltä, kuin olisi erämaanmyrsky tai tulva neljännellä vuosisadalla hävittänyt Lou-lanin. Läheisyyteen näytään rakennetun toinen kaupunki, n.s. Louhikäärmekaupunki, jonka vuorostaan myrskytulva hävitti ajalla 1303—11.
Perusteellisia Hedinin kaivaukset eivät tietenkään voineet olla, siihen hänen varustuksensa olivat riittämättömät, vedensaanti hankala, eväitä niukalti, mutta hänen tehtävänsä olikin etupäässä maantieteellinen. Pengottuaan jonkun päivän raunioita ja ne kartoitettuaan hän toimitti tarkkavaakituksen Lopin erämaan poikki pohjoisesta etelään, todistaakseen täten entisen järvisyvänteen olemassaolon. Se hänelle onnistui, mutta saaduista arvoista näkyy, että järvi on ollut hyvin matala, keskelläkin vain muutamaa metriä syvä. Ilman tarkkavaakitusta sen olemassaoloa ei olisi huomannut muusta kuin simpukankuorista, pohjalietteistä ja entisen rantakasvullisuuden tähteistä.
Suoritettuaan tämän vaakituksen Hedin jälleen tuli Kara-koshun rämeiden rannalle, tapaamatta kuitenkaan siellä odotettua apuretkikuntaa. Tällä kertaa nälänhätä oli tuottaa retkikunnalle tuhon. Hedin lähetti yhden miehistään, ilman ruokaa, aseita ja ampumaneuvoja, apuretkikuntaa etsimään. Kun miestä ei kuulunut takaisin, täytyi hänen itsensä muiden retkikunnan jäsenten keralla lähteä perässä kulkemaan, ja syy kaikkien ennakkosuunnittelujen myttyynmenemiseen selvisi hänelle nyt. Seutu oli edellisestä vuodesta perin pohjin muuttunut, järviä ja rämeitä ulottui kauas pohjoiseen semmoisille paikoille, jotka edellisenä vuonna olivat olleet maata. Tähän lienee ensi sijassa ollut syynä Tarimin tavallista suurempi tulva, joka näillä lakeilla dyyni- ja saviriuttaseuduilla voi käden käänteessä luoda uusia suuria vesistöltä sinne, missä ennen oli vedetön erämaa. Nämä järvet ja rämeet tosin olivat aivan matalia,, mutta niin täynnään salahautoja ja pehmeitä liejupohjia, ettei niiden poikki voitu kaalata kuin muutamassa kohdassa. Apuretkikunta kuitenkin lopulta tavattiin ja se oli sen tyhjin käsin lähetetyn loplikin ansio. Hän oli kulkenut ruoatta viisi päivää, kierrellen rantoja tai uiden järvien poikki, kunnes tapasi apuretkikunnan. Hedinin nyt nähdessään hän vaipui maahan itkemään, niin katkerilta hänestä vielä tuntuivat tuolla retkellä kestetyt kärsimykset. Apuretkikunnan mukana tuli toinen niistä venäläisistä kasakoista, jotka olivat saaneet käskyn palata; Venäjän keisari oli Hedinin kirjeen saatuaan paikalla peruuttanut poiskutsumis-käskyn ja kasakat olivat oikopäätä palanneet Kashgarista retkikuntaa etsimään. Hedinillä oli siis nyt saattajina neljä kasakkaa: kaksi venäläistä, Sirkin ja Tjernoff, ja kaksi burjaattia, Shagdur ja Tjerdon.