Filippiineillä työskenteli jo Espanjan vallan aikana useita tutkijoita ja amerikkalaiset ovat tarmokkaasti jatkaneet työtä.
Kiina.
Kiinan tuntemus ei yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella suurestikaan edistynyt, koska hallitus piti maata visusti suljettuna ja sitä paitsi yleinen muukalaisviha teki sisämaanmatkat vaarallisiksi ja rasittaviksi. Useat lähetyssaarnaajat, sekä protestanttiset että katoliset, tekivät kuitenkin laajojakin matkoja, etenkin Huc ja Gabet, jotka jo mainitsimme Lhasassa kävijöinä.
Sotain johdosta, joita Kiina kävi Englantia ja Ranskaa vastaan, täytyi Kiinan kuitenkin raottaa porttejaan avaamalla merikaupunkejaan maailman kaupalle ja samalla kävi myös matkustelu sen sisäosissa mahdolliseksi. Ensimmäisiä, jotka käyttivät tilaisuutta hyväkseen, olivat englantilaiset Blakiston ja Ney Elias.
Englantilaisen laivaston v. 1862 noustua Jangtsekiangia Hankowiin saakka lähti kapteeni Thomas W. Blakiston omin neuvoin tutkimaan jokea vielä edemmäksi, aikoen kulkea Tibetin kautta Intiaan. Itshangin luona, noin 1,600 kilometriä merestä, hän saapui Jangtsekiangin suurenmoisiin soliin ja koskimatkalle, jota kesti 160 kilometriä. »Kun tulimme erääseen solaan», kirjoittaa Blakiston, »kohosi kahden puolen valtavat kallioseinämät suunnattoman korkealle ja niiden välillä vallitsi kaamea hämäryys, ja kallioiden rintamasta pisti ulospäin suuria pöydän kaltaisia laakoja, joista riippui valtavia stalaktitteja. Ja muutamien päällä kasvoi puita, joiden juuret riippuivat reunoista kukkakiehkurain tavoin.» Pingshanista, 2,800 kilometriä joen suusta, Taiping-kapina pakotti retkikunnan takaisin kääntymään. Se oli kuitenkin tutkinut 1,400 kilometriä Jangtsekiangin yläosaa, jolla ei siihen saakka ollut muita käynyt kuin maanasukkaiksi pukeutuneita katolilaisia lähetyssaarnaajia.
Samana vuonna Ney Elias tutki Hoanghon eli Keltaisen joen uuden uoman, joka päättyy Petshilin lahteen, 400 kilometriä vanhan suun pohjoispuolella. Joen uomanmuutoksesta maanasukkaat kertoivat: Kesätulvan aikana v. 1851 tapahtui ensimmäinen äyrään murtuminen Lanjanhein läheisyydessä Honanissa ja osa vedestä tulvi aukon kautta lakeuksille. Seuraavan vuoden tulva suurensi aukkoa ja vanhan uoman alaosasta vesi uudelleen väheni. V. 1853 joen koko vesimäärä tulvasi aukon kautta lakeudelle ja levisi itää ja pohjoista kohti, kunnes tapasi Tatsing-joen ja sen uomaa lähti mereen juoksemaan. Vanha uoma jäi kokonaan kuiville.
Hoangho, samoin kuin kaikki runsaasti lietettä kuljettavat joet, nopeaan korottaa uomaansa, niin että se enimmäkseen virtaa rantojaan, toisin paikoin jopa 8 metriä, korkeammalla, ja sen vuoksi se tuon tuostakin murtautuu äyräittensä yli ja etsii lakeudelta uuden uoman. Tulvillaan se silloin saa aikaan suunnattomia hävityksiä, ja suurenmoisesta hedelmöivästä vaikutuksestaan huolimatta sitä sen vuoksi sanotaan »Kiinan suruksi».
Neljä vuotta myöhemmin Ney Elias kulki Mongolian poikki Kalganista Altai-vuoriston pohjoispuolitse Uljassutaihin ja Kobdoon tehden pitkin matkaa paikanmääräyksiä.
Hoanghon lähteet ovat kaukana Tibetissä, Kuenlunin vuoristossa, ja sen latvaosa on aivan lähellä Jangtsckiangin latvaosaa. Sen koko pituus on noin 3,900 kilometriä. Vesimäärä ei ole kovin suuri, mutta kun joki on hyvin vuolas ja virtaa Pohjois-Kiinan tuulimultaseutujen läpi, kuljettaa se mukanaan sangen paljon lietettä ja kohottaa nopeaan uomaansa. Viisitoista vuotta kului, ennenkuin v. 1851 tapahtuneen uomanmuutoksen aikaan saamat vahingot oli korjattu ja uusi uoma maavallien sisään suljettu, mutta jo v. 1882 ja varsinkin v. 1887 joki taas murtautui ulos siitäkin ja aikaansai suunnattomia hävityksiä. Se saatiin kuitenkin palaamaan takaisin uomaansa ja tokeet korjatuiksi. Kokonaisia kyliä joki kuitenkin oli vienyt mukanaan ja miljoona ihmistä sai surmansa. Pienempiä vahingoita sattuu joka vuosi, mutta siitä huolimatta Kiinan hallitus ei vielä ole turvautunut länsimaisten insinöörien apuun, vaikka nämä epäilemättä »ovat sulkeneet suurempiakin, jalompiakin jaksaneet.»
Laivakululle Hoangho on aivan sopimaton, jota vastoin Jangtsekiang syrjäjokineen muodostaa vesiliikeväylän, jonka vertoja ei ole missään muualla maailmassa. Puolet Kiinan koko ulkomaisesta kaupasta kulkee Jangtsekiangia ja siihen päättyviä vesiväyliä kuluttajille.