Yksitoista kuukautta kesti tätä tietä rakentaa. Kallioita särjettiin, suuria höyrykoneen kappaleita kuljetettiin uutta tietä ylämaahan. Nämä suuret työt, joitten vertoja ei oltu nähty Keski-Afrikassa ennen, tekivät neekereihin syvän vaikutuksen, ja Stanleylle annettiin nimi »Bula Matadi», »kallioiden murtaja», jolla nimellä hän sitten tuli tunnetuksi kautta Kongo-laakson. Isangilasta, johon rakennettiin asema, voitiin seuraavalle, Manjangan asemalle, kulkea 140 kilometriä jokea, vaikkapa joki tällä välillä onkin täynnään kareja ja pyörteitä ja virtaus on niin kova, että laiva- ja veneliike oli sekä vaarallista että kovin vaivalloista.
Työn rasituksien vuoksi Stanley sairastui ja oli jonkun aikaa kuoleman kielissä, mutta virkosi jälleen.
Manjangasta oli koskien niskaan 130 kilometriä — välillä on alisen Kongon suurin putous, Ntombo Mataku — ja neljä kuukautta retkikunta viipyi tällä taipaleella, mutta sittenpä olikin kaksi vuotta kestäneitten ponnistusten jälkeen Stanley Pool saavutettu ja valtava Kongo kaikkine suurine syrjäjokineen oli avoinna kuljettavaksi tuhansia kilometrejä pitkältä eri suunnille.
Ensimmäinen höyrylaivamatka keskisellä Kongolla.
Stanley Poolin rannalle perustettiin Leopoldville niminen asema, ja Stanley saattoi nyt lähteä kappaleista kootulla höyrylaivalla nousemaan Kongoa. 150 kilometrin päähän Leopoldvillestä hän perusti Msuata nimisen aseman lähelle sitä kohtaa, jossa Kwa niminen syrjäjoki laskee Kongoon. Tästä suurenmoisesta jokivesistöstä, johon kokoontuu viuhkan tavoin suuria syrjäjokia Sambesin ja Kongon väliseltä vedenjakajalta, alueen pohjoisreunalta, Stanley löysi suuren Leopold II järven, alavarantaisen, aarniometsäin paartaman, matalan selän, jonka ympäristöt tulvien aikana ovat laajalti veden alla. Myöhemmät tutkijat ovat näistä rämeistä löytäneet vesielefantin, elefanttia pienemmän nisäkkään, joka elää suureksi osaksi vedessä, mutta on niin arka, ettei sen elämänlaadusta vielä ole saatu täyttä selvyyttä. Leopold-järvi on vain pieni jäännös paljon suuremmasta järvestä, joka väheni sitä myöten, kuin Kwa joki uurti suupuolessaan olevaa hietasärkkää.
Stanley ei joutunut tällä kertaa enempää tutkimaan Sankuru-Kassain jokiverkkoa, jossa on laivalla kuljettavia matkoja tuhansia kilometrejä, vaan palasi Stanley Pooliin käydäkseen lopulla vuotta 1882 Euroopassa terveyttään hoitamassa. Saatuaan kuitenkin tiedon, että Ranskassa varustettiin suurta retkikuntaa, hän kolmisen kuukauden kuluttua palasi takaisin, jatkaen asemien perustamista.
Nyt hän ensi työkseen ryhtyi torjumaan de Brazzan suunnitelmia. De Brazza oli tutkinut Kwilu joen, joka laskee mereen 250 kilometriä Kongon suusta pohjoiseen, ja huomannut sen tarjoavan paremman reitin Stanley Pooliin kuin pääjoki itse. Stanley päätti empimättä käyttää tätä reittiä omiin tarkoituksiinsa, lähettäen sekä Kwilun suulta että¹ Isangilasta retkikuntia tutkimaan Kwilua ja perustamaan sen rannalle asemia. Näiden kautta maa tuli tarkemmin tunnetuksi, mutta suurta käytännöllistä merkitystä niillä ei ollut, koska Ranska piti Kwilun laakson ja Portugal suurimman osan merenrannikkoa.
Stanley nousee Kongoa.
Elokuussa 1883 Stanley lähti pienellä siipilaivalla »En avant'illa» Stanley Poolista nousemaan Kongoa, ottaen vähän ylempää vielä kaksi potkurilaivaakin ja valaanpyyntiveneen samaan matkaan. Kwan suuhun perustettiin asema, joka sai ruotsalaisen päällikön, sitten syyskuun lopulla päiväntasaajan seuduille. »Tulikanootit» herättivät joella suunnatonta huomiota, kuten arvata saattaa, ja päälliköt vähäksi aikaa unohtivat ihmislihan ja tappelemisen tullessaan näitä ihmeitä katsomaan. Eivät edes bangalat, jotka niin kiivaasti olivat Stanleyta ahdistaneet hänen veneillään ensi kerran jokea laskiessa, muistaneet hirnua jah-hah-hahiaan, vaan suostuivat paikalla ystävyyteen niin ylenluonnollisen mahtavan päällikön kanssa. Vieläpä he pyysivät häntä perustamaan maahansa asemankin.
Mahdistaan huolimatta Stanley pelonsekaisin tuntein lähestyi Aruwimin suuta, jossa ihmissyöjät olivat häntä suurilla kanooteillaan ahdistaneet. Sotarummut alkoivat nytkin siellä jytynsä ja kaksi kanoottia tuli vakoilemaan, palaten kuitenkin tuota pikaa takaisin. Mutta kun ei kuulunut sen enempää, lähestyi Stanley liehuvin lipuin ja välkkyvin viirein kyliä täydellä konevoimalla, osoittaen muiden valkoisten miesten keralla viittomalla, että matkan tarkoitus oli rauhallinen. Ihmissyöjät nämä ihmeet nähtyään hämmästyivät sanattomiksi ja päättivät viisaimmaksi suostua ehdotettuun rauhaan. Stanley nousi sitten Aruwimia 400 kilometriä, kunnes tuli eteen niin suuria koskia, etteivät laivat päässeet niiden päälle. Pitkin matkaa asukkaat pysyivät rauhallisina.