Kansainvälinen Afrikan seura.
Niiden miesten joukossa, jotka näihin aikoihin omistivat huomionsa Afrikalle ja sen tutkimukselle, oli ehkä vaikutusvaltaisin Belgian kuningas Leopold II. Jo ennen valtaistuimelle nousemistaan hän oli koettanut maassaan herättää halua siirtomaayrityksiin, mutta kun siihen ei Belgiassa ollut riittävää harrastusta, asetti hän toimintansa laajemmalle kansainväliselle pohjalle. Stanleyn paraillaan ollessa suurella matkallaan hän kutsui etevimmät Afrikan matkustajat Brysseliin neuvottelemaan kansainvälisistä toimista Afrikan tutkimiseksi ja avaamiseksi kaupalle ja sivistykselle. Afrikan rannat olivat silloin vielä enimmäkseen ja sisämaa kokonaan Euroopan valtain anastamatta jo avoinna yksityisten yritteliäisyydelle. Kokouksessa, jossa olivat läsnä Nachtigall, Rohlfs, Schweinfurth, Grant, Cameron, Duveyrier, de Compiegne, kaikkiaan neljättäkymmentä henkeä, päätettiin ryhtyä kansainväliseen varain keruuseen Afrikan avaamiseksi kaupalle ja yritteliäisyydelle. Ensi työ oli oleva asemien perustaminen Sansibarista lähtien. »Kansainvälisen Afrikan seuran» asemilla piti jokaisen matkustajan ja kauppiaan, oli hän mitä kansallisuutta tahansa, saada apua ja suojelusta. Seuran ensimmäiset toimet eivät kuitenkaan kehittyneet kovin suurisuuntaisiksi, voitettavat vastukset olivat niin suuret, varat verraten vähäiset, kokemusta harvalla, mutta Tanganjikan rannalle kuitenkin perustettiin pari asemaa. Länsirannikolta ranskalaiset ja saksalaiset tekivät sisämaahan lyhyitä matkoja, mainitaksemme vain luonnontutkijan Paul du Chaillun, jonka kuvauksia Ogoven seutujen uhkuvasta luonnosta pidettiin lievimmin sanoen liioiteltuina.
Kongon pohjoispuolella oleva merenrannikko oli aikoinaan Portugalin parhaita orjastusmaita, mutta yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella olivat ranskalaiset hankkineet jalansijan tällä rannikolla, anastaen Gabunin lahden laivastonsa väliasemaksi. Useita lyhyitä matkoja he tekivät sisämaahankin, mutta vasta meriupseeri Savorgnan de Brazza tunkeutui siirtokunnan takamaihin saakka.
De Brazza Ogovella ja Kongolla.
De Brazza, joka kansallisuudeltaan oli italialainen, mutta Ranskassa kasvanut ja Ranskan alamaiseksi ruvennut, lähti hallituksen kustannuksella ennen Stanleyn paluuta Kongon retkeltään tutkimaan Ogovea, jota vetevyytensä vuoksi arveltiin Livingstonen Lualabaksi. Hän nousi jokea aina sen lähteille saakka, kulki vedenjakajan poikki ja löysi Aliman, joka virtasi koillista kohti ja jota hän suunnan vuoksi ei osannut arvata Kongon syrjäjoeksi — ei kukaan silloin vielä tiennyt Kongon suuresta mutkasta pohjoista kohti — ennenkuin v. 1878 rannikolle palattuaan ja kuultuaan Stanleyn suuresta matkasta. Brazza laski Alimaa, kunnes maanasukkaat muuttuivat vihamielisiksi ja estivät häntä Kongoa saavuttamasta. Polveten sitten pohjoista kohti hän löysi Likonan, toisen Kongon syrjäjoen, mutta sitten hänen varansa loppuivat ja hänen täytyi palata Gabuniin.
Seuraavana vuonna hän palasi, jälleen Ranskan hallituksen varustamana, laiminlyöntiänsä korjaamaan, perusti Ogoven latvoille Franceville nimisen aseman ja samosi sitten maan poikki Kongolle, tehden päälliköitten kanssa sopimuksia, joitten kautta he luovuttivat maansa Ranskan suojeluksen alaiseksi. Stanley Poolin rannalle, Kongon alisten koskien niskaan, hän joen oikealle rannalle perusti Brazzaville nimisen aseman. Palatessaan sitten Kongoa pitkin merimaahan hän Isangilan koskilla tapasi jokea nousevan Stanleyn, joka ei suinkaan ollut kohtauksesta hyvillään, sillä de Brazza oli tuottanut pahan kolauksen niille suurille tuumille, joita hän paraillaan toteutti Belgian kuninkaan toimesta.
Kun Stanley oli palannut retkeltään ja julkaissut sen tulokset, niin käsitti Leopold II paikalla, mikä oiva tilaisuus nyt oli avautunut hänen siirtomaapuuhilleen. Hän viipymättä kutsui Stanleyn luokseen ja kehoitti häntä palaamaan Afrikkaan seuran asiamiehenä. Levättyään ja matkakertomuksensa julkaistuaan Stanley suostui kuninkaan esitykseen ja palasi jo alussa v. 1879 takaisin Afrikkaan. Varat hänen suurisuuntaisiin toimiinsa hankki kuninkaan perustama »Ylä-Kongon tutkimuskomitea», jonka johtaja hän itse oli.
Stanley palaa Kongolle.
Stanley pestasi Sansibarista valioväkeä, suureksi osaksi entisiä seuralaisiaan, joihin hän saattoi luottaa, ja saapui Kongon suulle meritietä kaksi vuotta sen jälkeen, kun hän oli samaan paikkaan tullut vastakkaiselta puolelta. Toistakymmentä valkoista oli hänellä apumiehinä, pieniä höyrylaivoja, huoneenkappaleita ja kaikenlaisia muita tarpeita asemien rakentamiseksi. Jellala-putouksien alapuolelle, jonne saakka jokea voitiin nousta höyrylaivoilla, perustettiin Vivin asema. Sieltä täytyi Isangilan putouksille rakentaa 80 kilometriä pitkä tie kautta kallioisen maan, poikki syvien rotkolaaksojen, halki aarniometsien, joita kaikilla alemmilla paikoilla kasvoi.
»Bula matadi».