Lähetyssaarnaaja G. Grenfell ja useat muut jatkoivat samaa työtä selvitellen Kwan jokiviuhkan lukuisien muitten syrjäjokien juoksua. Kuangokin, jokiviuhkan läntisin suuri syrjäjoki, samoihin aikoihin kartoitettiin. Useimmat näistä matkoista tehtiin vesitse; jotkut toiset tekivät matkoja joiston poikkikin, löytäen täten yhä uusia syrjäjokia, joita myöten he sitten laskivat pääjokeen.
Luapulan ja Lualaban välisen maan tutki retkikunta, joka v. 1880 lähti Sansibarin rannikolta ja Tanganjikan kautta tunkeutui Moero järvelle ja sieltä edelleen Katangaan. Ainoastaan yksi, Paul Reichardt, pääsi hengissä takaisin palaamaan.
Ranskalainen Victor Giraud samaan aikaan paljon seikkailuja kokien retkeili Njassan ja Bangweolon välisillä seuduilla, piirtäen viimemainitun järven ääriviivat aivan toisin kuin Livingstone. Bangweolo muutteleekin matalain rantainsa ja vaihtelevan vedenkorkeutensa vuoksi tuon tuostakin muotoaan.
Lualaban ja Luapulan välisiä seutuja tutki myös lähetyssaarnaaja Arnot vuosina 1881—88.
Englantilainen Thomson retkeili jo v. 1878 Uruassa, Moero järven luoteispuolella, ja löysi Tanganjikan eteläpään itäpuolelta Rukwa järven, joka sen jälkeen on paljon kuivunut.
Kongon suuren pohjoisen syrjäjoen Ubangin latvaosan, Uellen, löysi jo Schwcinfurth, kuten olemme kertoneet. Hän luuli sen juoksevan Tshad järveen, mutta Junker, joka laski jokea aina Mbornuun saakka, osoitti sen kuuluvan Kongon vesistöön. Ubangin suun, joka oli jäänyt Stanleyltä huomaamatta hänen Kongoa höyrylaivallakin noustessa, löysi v. 1885 lähetyssaarnaaja Grenfell, joka nousi jokea Zongon koskille, jokihöyryliikkeen nykyiseenkin päätekohtaan. Muutama vuosi myöhemmin belgialainen A. van Géle tutki sen kappaleen, mikä vielä oli tuntematonta.
Ubangin syrjäjoen Mbornun, joka suustaan saakka on belgialaisen Kongon pohjoisena rajana, löysi pohjoisesta tullen kreikkalainen t:ri P. Potagos ja Junker tutki jonkun matkaa sen yläjuoksua.
Stanleyn retki Emin pashan avuksi.
Viimeiselle löytöretkelleen Keski-Afrikkaan Stanley lähti maaliskuussa 1887 pelastaakseen Emin pashan, joka eversti Gordonin kaatumisen ja Khartumin kukistuksen jälkeen oli tullut erotetuksi Egyptin yhteydestä. Emin pasha, Saksan juutalainen, oikealta nimeltään Edward Schnitzler, oli egyptiläisen »Päiväntasaajan maakunnan» maaherra. Khartumin valloitettuaan mahdi uhkasi tulla hänetkin kukistamaan ja suurella huolella Euroopassa seurattiin asiain kehitystä, mikäli tietoja voitiin saada. Pelättiin hänen ampumavarojensa loppuneen. Aikaisemmin oli saapunut kirjeitä, joissa hän pyysi apua, mutta sitten lakkasi kirjeidenkin tulo. Tie itärannallekin oli suljettu. V. 1886 onnistui t:ri Junkerin kuitenkin Eminin luota päästä rannikolle, ja häneltä saatiin kuulla, millä kannalla asiat olivat. Englannissa muodostettiin komitea Eminin auttamiseksi. Egyptin kediivi maksoi osan yrityksen kuluista ja Belgian kuningas lupasi Kongo-valtion puolesta sitä edistää. Yrityksen johto uskottiin Stanleylle, joka apulaisikseen otti 9 englantilaista. Retkikunta varustettiin Sansibarissa, josta oli helpoin palkata kantajia, mutta varsinaisen matkansa se alkoi Kongon suusta. Stanley otaksui Aruwimi-Iturin, Kongon suuren syrjäjoen, tarjoavan helpon tien Albert Njansalle, jonka pohjoispuolella Wadelaissa Emin pashan pääkortteeri oli. Mukana kulki aluksi Tippu Tipkin, jo Livingstonen ajoilta tuttu orjakauppias, jonka Kongo-valtion hallitus Stanleyn ehdotuksesta oli nimittänyt Stanley-koskien luona olevan aseman päälliköksi ja joka nyt Kongoa nousten palasi asemalleen. Tippu Tip oli luvannut hankkia retkikunnalle 600 kantajaa.
Kongon suistamosta retkikunta ensin matkasi Stanleyn rakentamaa tietä pitkin suupuolisten koskien ohi Stanley Poolin rannalle, josta laivoilla noustiin Aruwimin suulle ja vielä tätä syrjäjokeakin pitkin Jambujaan saakka. Sinne jätettiin jälkijoukko majuri Barttelotin komentoon, odottamaan lisää tavaroita ja Tippu Tipin lupaamia kantajia, jonka jälkeen sen piti seurata pääjoukon jäljessä.